Tätä viihdemaailma odotti: Robert Pattinson julkisuudessa ensi kertaa pettämiskohun jälkeen
- Robert Pattinson oli hyvinvoivan näköinen esiintyessään julkisuudessa maanantaina.
Sadat valokuvaajat odottivat The Daily Show -televisio-ohjelman studion ulkopuolella satojen fanien kanssa yhtä miestä maanantaina. Medialta piilossa pysytellyt elokuvatähti Robert Pattinson nimittäin esiintyi ensi kertaa julkisesti sen jälkeen, kun kuvat hänen entisestä tyttöystävästään Kristen Stewartista toisen miehen sylissä levisivät kulovalkean tavoin ympäri maailmaa muutama viikko sitten. Stewart petti poikaystäväänsä ohjaaja Rupert Sandersin kanssa.
Jon Stewartin juontamassa ohjelmassa ei kuultu tai nähty suuria mullistuksia. Kokenut tv-isäntä yritti kierrellä Pattinsonilta jotain vastauksia suhteensa tilasta tai koko kohusta, mutta Pattinson käänsi yritykset vitsiksi ja vältteli vastaamasta mitään yksityiselämästään. Stewart tarjosi tähdelle jäätelöä ja kehotti tätä avautumaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.
Ohjelman kuvauksista Pattinson suuntasi New Yorkiin promoamaan uutta elokuvaansa Cosmopolista. Hän esiintyi Guccin navysinisessä puvussa ja oli hyvinkin hymyileväinen.
Enistä tyttöystävää ei paikalla nähty. Huhuje mukaan häntä oli kielletty saapumasta ensi-iltaan.
The Daily Mailissa on video haastattelusta ja kuvat ensi-illasta






