Millainen urheilutapahtuma saisi tämän tähtikatraan saapumaan samaan aikaan Suomeen?
- Super Bowl -tapahtumaa on juhlittu koko viikko. Suursuosiota nauttiva popyhtye LMFAO esiintyi Super Bowl Villagessa.
Indiana on epäilemättä yksi Yhdysvaltojen urheilumekoista, mutta julkkismagneetiksi sitä ei oikein koskaan ole voitu kuvailla. Kuluva viikonloppu tekee tähän perinteeseen poikkeuksen, sillä tänään sunnuntaina on yksi Yhdysvaltojen odotetuimmista urheilutapahtumista: Super Bowl Sunday.
Tapahtuman pääesintyjä on itse popin kuningatar Madonna. Indianapolis täyttyy tähdistä, jotka ovat tuttuja niin televisiosta, elokuvista kuin musiikistakin. Muutamia mainitakseen paikalla ovat Alec Baldwin, Lenny Kravitz, Snoop Dogg, Nas ja Drake.
Super Bowlin järjestäjien piirissä virisi huoli järjestelyjen aikana siitä, että tarpeeksi suuret ihmismassat saatika tähdet eivät löydä Indianaan. Kaupungin mediaseksikkyys ei ole arvostelijoiden mukaan samalla tasolla kuin esimerkiksi Miamin ja San Diegon, missä jättitapahtumaa on järjestetty aiemmin.
Huolta on myös lisännyt se, että kaupungissa ei ole luksushotelleja tai muuta ylellistä. Organisaatio on kuitenkin sitä mieltä, että pelkkä tapahtuma on itsessään niin iso, että se riittää.
Sunnuntaina vastakkain ovat New England Patriots ja New York Giants.
Aamulehti







Hmm, Madonna onkin tulossa ja muita en ainakaan minä edes halua nähdä tai kuulla. Hyvä, että olivat Super Bowlissa.
Ilmoita asiaton kommentti