Kolumni: Vaalit sinkkusilmin

Presidentinvaalien toisella kierroksella on kaksi hyvää ehdokasta. Kummankaan valinta ei johda kansalliseen katastrofiin tai häpeään. Pitäisikö siis päätyä Niinistöön vai Haavistoon? Nyt esittelen keinon, joka auttaa ehdokkaan valinnassa. Ja onnistun lopulta valitsemaan itselleni ehdokkaan.

Katsotaan vaaleja sinkkusilmin. Mietitään, kumpaa ehdokasta kannattavaa naista tai miestä haluaisimme tapailla.

Anna sydämesi valita! Pohtiessasi, kumman presidenttiehdokkaan äänestäjästä kiinnostuisit tai kenen kanssa kykenisit oikeasti elämään, voit saada poliittisen herätyksen. Ei se niin vaikeaa ole. Ei haittaa vaikka olet onnellisessa parisuhteessa kuten minä, tämähän on vain leikki.

Aloitetaan siis! Ensin Niinistö. Ensimmäinen stereotypia Niinistön kannattajasta on jakkupukuun pukeutunut uranainen. Hmmm.

Niinistö on ehdottomasti paras vaihtoehto Suomen tulevaksi presidentiksi. Hän on fiksu ja filmaattinen sekä huumorintajuinen. (Essi Pöysti, Miss Suomi 2009)

Mielikuva jakkuladystä on sinänsä hotti. Mutta kun fantasiasta päästään kotioloihin ja yhdessä asumiseen, olisiko Niinistön kannattajasta vaimokseni? Piirun verran hippinä saattaisin pelästyä naiseni kovia arvoja.

Voisin myös ahdistua vaatimuksesta mennä joka päivä töihin, kuten myös tarpeesta hankkia kasvavassa määrin ulkoista hyvää. Toisaalta tarvitsisin järjen ääntä arkeeni. Ja toisinaan jonkun, joka maksaa laskut. Vastakohdatkin täydentävät toisiaan. Plussia ja miinuksia siis.

Entäpä Haavisto sitten? Jos ajatellaan stereotypiaa, on helppo maalata kuva neuleisiin kietoutuvasta tytöstä, joka suvaitsee kaiken paitsi suvaitsemattomuuden. Ja junttiuden. Ja lihansyönnin. Ja yksityisautoilun. Ja niin edelleen. Hyvää tarkoittava aktivismi ja paasaus kumpuaa lukiolaisetiikasta ja paljastuu lopulta tosikkomaisuudeksi. Sydän on kuitenkin hyvä ja arvoja mietitään ahkerasti.

Haavisto on humaanimpi ja lämpimämpi vaihtoehto. Presidentillä on myös suuri rooli arvojohtajana ja Haavisto edustaa minulle läheisiä arvoja. Hän on vähemmistöjen ja syrjittyjen puolella, hän ei edusta rahan valtaa vaan suvaitsevampaa ja ympäristöystävällisempää maailmaa. (Krista Kosonen, näyttelijä)

Tämän kaltaisten mimmien kanssa olen viettänyt enemmän aikaa kuin kokoomusnaisten. Olen lukemattomat kerrat joutunut heidän kanssaan sanaharkkaan, moneen olen ihastunut ja muutaman kanssa yrittänyt seurustellakin. Tunnen vihertävät vasurit todella hyvin, lasken itsenikin jollain tavalla tuohon kategoriaan.

Henkilöhistoriani siis kallistaa minut vahvasti Haaviston kannalle.

Mutta pitäisikö minun jotenkin kasvaa ihmisenä? Olenhan yrittäjä – vaikka haluankin kutsua itseäni ”liikemieheksi” – ja haaveilen rikastumisesta. Rakastuminen kun on jo hoidettu. Pitäisikö sittenkin luottaa järkeen? Olisiko Niinistö järkivalinta pankkimiehenä? Onko Pekka liian pehmo?

Ja nyt stoppi. Aloin taas miettiä liikaa järjellä ja unohdin, ettei presidentinvaaleissa ei ole kysymys puolueista, vaan tyypeistä. Sekä Niinistö että Haavisto tarvitsevat puolueväkeään laajempaa kannatusta. Edellä kuvaamani stereotypiat ovat typistäviä ja ennakkoluuloisia hahmotelmia kokoomuksen tai vihreiden kannattajanaisista, tällainen törkeä yleistäminen pitää lopettaa alkuunsa.

On mietittävä bileitä! Juhlia! Kumman vaalivalvojaisissa viihtyisin paremmin, missä tilaisuudessa metsästys johtaisi varmemmin tulokseen?

Puoli yksitoista täydellinen hurmos valtaa rock-klubin. Presidenttiehdokas on palaamassa kannattajiensa ääreen. Lava on täynnä julkkiksia ja tunnettuja vihreitä, ja kaikki tuntuvat osaavan vähintään kertosäkeen 30 vuoden takaisesta rauhanlauluklassikosta ”Jäähyväiset aseille”. (MTV3.fi Haaviston vaalivalvojaisista)

Ei ole epäilystäkään. Bileiden perusteella ehdokkaani on ehdottomasti Pekka Haavisto. Kumpaan sinä päädyit?

Sami Kuusela

Julkisia rakkauksia -kolumni on julkaistu Aamulehden Valossa 27.1.2012.