Päivitetty 26.1.2012 10:04, julkaistu 26.1.2012 10:04

IL: Jukka Puotila laihtui liikaa karppaamalla - Entä sinä?

Kuva: JARNO JUUTI - Iltalehde arkisto
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Jukka Puotila. Kuva on maaliskuulta 2011.

Näyttelijä Jukka Puotila ei innostunut karppaamisesta eli vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Urheilullinen suosikkinäyttelijä kokeili ruokavaliota viime syksynä, kertoo Iltalehti.

- Oloni oli karpatessa ihan ok, mutta painoa lähti kahdeksan kiloa - ja se oli aivan liikaa. Puvunkin kun laitoin päälleni, tuntui siltä, että se suorastaan lepattaa joka puolelta, Puotila kuvailee Iltalehdessä.

- Ahkera treenaaminen ja karppaaminen yhdessä ovat selvästi liikaa, Puotila jatkaa.

Karppaaminen on tullut viime vuosina suosituksi laihdutusmenetelmäksi. Sen ideana on vähentää hiilihydraattien syömistä ja syödä vastaavasti ruokia, joissa on runsaasti proteiinia ja rasvaa.

Monet julkisuuden henkilöt ovat kertoneet laihtuneensa ruokavalion avulla. Dietin terveysvaikutuksista on käyty vilkasta keskustelua, puolesta ja vastaan.

Karppaaminen on joka tapauksessa suosittua, mistä kertoo esimerkiksi se, että paljon hiilihydraatteja sisältävien leipätuotteiden myynti on laskenut Suomessa viime aikoina.

Oletko sinä laihtunut karppaamalla? Kerro kokemuksesi kommentoimalla juttua!

Linkki: Iltalehden uutinen >>>


AVAINSANAT:

Kommentit (14)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)22.3.2012 21:36

Miksi joka lehtijutussa käsitellään karppaamista laihdutusmenetelmänä, vaikka se on niin paljon muutakin! Ennen kaikkea verensokerin ja kolesterolin hallintaa tukeva ruokavalio - ainoa ruokavalio, jolla voi hoitaa tyypin 2 diabeteksen lääkkeettömästi kuntoon. Karppaaminen tarkoitaa myös tasapainoa kehon tarvitsemien rasvojen ja proteiinien saannissa, ruoanvalmistusta kunnollisista raaka-aineista einesten sijasta ja tarvittavien vitamiinien ja hivenaineiden riittävää saantia. Se on terveellinen elämäntapa.

Myös normaalipainoisen karppaajan tulee laskea, paljonko hiilareita tarvitsee! Asiasta on hyviä ohjeita, joihin pitää tutustua kunnolla, ennen kuin aloittaa karppauksen. Jos paino laskee liikaa, siihen on apu lähellä: lisää (järkevien) hiilareitten määrää ruokavaliossasi!

Itse karppaan "sopivasti" - ylipainoa on, mutta veriarvot kunnossa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 13:26

Minulla lähti 40 kiloa karppaamalla, siihen lisättynä liikunta. Ensimmäiset 25 kiloa lähti makaamalla.odottelin selkäleikkaukseen pääsyä. 30 kiloa lähti 3 kuukaudessa, kuntoutuksen aikana lähti sitten vielä 10 kiloa, nyt tullut 5 kiloa takaisin, mutta lihkasina. Olo aivan fantastinen. Kaikki arvot kunnossa ja rasva % 6. Kaiken lisäksi syön paremmin ja parempaa ruokaa kuin koskaan ennen. Järki mukaan karppaukseen tai vähähiilihydraattiseen ruokavalioon niin hyvä tulee.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 09:37

Olen Ollut hiivasynrooman hoitamiseen tarkoitetulla dietillä 20 vuotta sitten. Karppaamisesta ei tuolloin tiedetty. Siinä oli vältettävä aluksi kaikkea hiiva, hiilihydraatti sekä vilja tuotteita, myös hedelmät oli kiellettyjä. Elimistössä jylläävä hiiva kuolee vain kun se ei saa ravintoa. Laihduin 10kg/6 viikkoa. Nuutuneesta aloitekyvyttömästä tytöstä tuli energia pakkaus. Ohjelma jatkuin sokereista ja vehnästä, pasta, riisistä sekä perunasta kieltäytymisellä. Olo oli hyvä. Tärkeät on muistaa että elimistö on kokonaisuus. Joillakin on hiiva joillakin kyse insuliini eritys häiriöstä joihin terveelllinen ja hitaista hiilareista koostuva ateria tuo hyvän ratkaisun. Asiasta on tehty musta valkoinen. Sokereiden ja venhän välttäminen parantaa useiden oloa. Lisäaineiden välttäminen ja kasvisten lisääminen. On helpompaa kieltäytyä ruoka-aineista kuin hankkia tieto esim. GI arvosta. Ja me ihmiset pidämme siitä että hallitsemme jonkin asian. Karppaaminen toisaalta kuvastaa halua hallita omassa elämässä jotain. Tiedän että sillä laihtuu mutta tarvitseeko kaiken mennä äärimmäisyyksiin. Itse syö välillä perunaa ja pastaa, pullia ym. mutta pyrin pitämään suomisen terveellisenä eli välttää sokeria ja vehnää. Syödä leivän sijaan ruispuuroa jossa on paljon leseitä. Tärkeitä on että ruoka on terveellistä ja siitä tulee voimia eikä niin että se uuvuttaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 09:39

No jaa. Ei Puotila niin hirveästi treenaa.

Peklällä treenauksellakin laihtuu, mutta määrät ovat suurempi kuin mitä Puotila tekee. Laihtumiseen tarvitaan tuollaiset 10 - 15 viikkotuntia kovempaa urehilua.

Karppaamisella ja kovalla treenillä saa pois helposti tuollaiset puoli kiloa viikossa. Lopussa metabolismi muuttuu siinä määrin, että paino jatkaa pari viikkoa pudotusta vaikka dieetin lopettaisi. Mahdollisesti bakterikanta ehtii totttua karppaamiseen, eikä hiilihydraattien energiaa voikkaan dieteen lopussa enää käyttää täysmääräisesti. Lopputuloksena on liikaa laihtuminen, kuten Puotila kertoo.

Tilanne normalisoituu muutamassa viikossa, mikäli hiilihydraatteja lisää ravintoon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 09:02

Vuosi sitten havahduin siihen, että painoni oli noussut melkeinpä salavihkaa yli 10 kiloa. Syynä todennäköisesti mieltymys ruisleipään ja perunoihin.

Olen vaihtanut ruisleivän vähähiilihydraattiseen "ruiskarppi" -leipään, vaihtanut kevytlevitteet oivariiniin ja jugurtin turkkilaiseen "partajugurttiin" ja vähentänyt perunoiden käyttöä huomattavasti aterioilla.

Olen karistanut liikakiloni ja pysyn nyt mitoissani, vaikka tätä ruiskarppileipää syön yhtä paljon kuin vuosi sitten söin tavallista ruisleipää. Olo on kaikin puolin hyvä, joten voin suositella tätä karppaamista kaikille muillekin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 08:34

Karppaaminen myös näköjään vanhensi Puotilaa noin 20 vuotta kahdessa vuodessa..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.1.2012 02:32

Ei karppaamisesta tarvitse tehdä mitään uskontoa! Ideanahan on juurikin kontrolloida ettei syö liikaa huonoja hiilareita. Erityisesti tärkkelyksiä joita suurin osa jogurteista esim on täynnä. Myös kaupan leivät ovat mustalla listalla. Sen sijaan vihreät vihannekset ja marjat yms luonnolliset ruoat ovat osa toimivaa karppausta. Jos harrastaa liikuntaa niin tottakai karpinkin tulee lisätä hiilareita! Itse karpannut jo vuosia ja voin hyvin ja se karppaus seuraa muita elämäntapoja. Karppaus ei ole yhtä kuin syödä huonosti vaan syödä hyvin ja monipuolisesti. Jos ymmärtää idean väärin että syö vain lihaa tms. niin ei ihme jos on huono olo.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.1.2012 22:34

Karppaaminen on tosikiva ja tosihelppo painonhallintakeino.

Siis myös PAINONHÁLLINTAKEINO!

Olen saanut pois lähes 30 kiloa, aluksi myös pienensin annoksia ja kun alkuun pääsin kilot tippuivat kuin itsestään.
IHAN LAIHDUTUSKUURI jos niin voi sanoa!
EI NÄLKÄÄ, EI HIMOTUSTA MIHINKÄÄN ERITYISESTI VAAN SISÄISESTI HYVÄ OLO: kun sisärasva kuin sulaa pois!

JIPPII KARPPAUS!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.1.2012 19:35

Karppaaminen on maailmalla jo menneen talven lumia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.1.2012 14:50

Karpaamisessa ei ole tarkoitus lisätä rasvaa, vain vaihtaa rasvojen laatua. Hiilihydraatteja vähennetään ja niidenkin hyvää laatua tarkkaillaan.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

PIRKANMAA 15

Tampereella Kyttälässä olevaan Laukkupuotiin iskettiin aamulla - ja tuho oli täydellinen. Perjantaina kello 9. Lue lisää

Nokkakolari 11-tiellä Sastamalassa - Molemmat autot ojaan

PIRKANMAA 10

Kaksi henkilöautoa ajautui tuntemattomasta syystä etukulmista vastakkain suoralla tiellä Sastamalassa Katinkulmantein risteyksen kohdalla 11-tiellä. Onnettomuuspaikalla tie on suora. Lue lisää


Kotimaa

Ilmeisesti maa petti kraanan alta, sanoo Vuonna 85 -elokuvan toinen ohjaaja Riku Suokas

Kopio onne 5_www

KOTIMAA 14

- Ilmeisesti maa petti kameratelineen eli kraanan alta, sanoi Vuonna 85 -elokuvan toinen ohjaaja Riku Suokas Aamulehdelle perjantai-iltana. Hän ei ollut paikalla onnettomuuden tapahtuessa. Lue lisää

Onnettomuus Vuonna 85 -elokuvan kuvauksissa - Loukkaantunut on tajuissaan sairaalassa

onne 0

KOTIMAA 19

Kuvaaja on loukkaantunut Vuonna 85 -elokuvan kuvauksissa Pyynikin rannassa Tampereella. Onnettomuus tapahtui hieman jälkeen kello 14:n perjantai-iltapäivällä. Lue lisää


Ulkomaat

Bakussa pidätettiin taas mielenosoittajia

03232935_www

ULKOMAAT 10

STT, AFP Azerbaidzhanin poliisi pidätti perjantaina yli 30 ihmistä, jotka osallistuivat opposition mielenosoitukseen Eurovision laulukilpailufinaaliin valmistautuvassa Bakussa. Pienehköksi jääneen... Lue lisää


Talous

Facebookin ensimmäinen pörssiviikko oli surkea

15437671_www

TALOUS 10

STTHelsingin pörssi päätti viikon aavistuksen laskussa. Osakekurssit laskivat perjantaina 0,1 prosenttia. Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 111

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kulttuuri

Jorma Uotiselle professorin arvonimi

8611092_www

KULTTUURI 10

STT Tanssitaiteilija, koreografi ja taiteellinen johtaja Jorma Uotinen on saanut professorin arvonimen. Tasavallan presidentti myönsi perjantain presidentin esittelyssä 82 arvonimeä eri aloilla... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Pietarinkalaa mutta ei saalista

03232530

PÄÄKIRJOITUKSET 12

Kun Euroopan unionin johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana epäviralliseen illalliskokoukseen Brysseliin, tarjolla oli äyriäisiä, pietarinkalaa ja jälkiruoaksi suklaamoussea. Pietarinkala ei... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Latvala toisena, Loeb johtaa Kreikassa

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 09:51 1 1

  2. Alitalo perjantain pirtein suomalainen EM-uinneissa

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 12:00 1 0

  3. Bakussa pidätettiin taas mielenosoittajia

    ULKOMAAT 25.5. 21:32 1 0

  4. Käsittämätön sotku - Sininen jauhe tuhosi laukkukaupan

    PIRKANMAA 25.5. 21:30 1 5

  5. Yllätyspäätös: Maailman suurin radioteleskooppi rakennetaan kolmeen maahan

    ULKOMAAT 25.5. 21:22 1 0

  6. Alitalo perjantain pirtein suomalainen EM-uinneissa

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 21:06 1 0

  7. Uintituloksia / Naiset EM

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 21:04 1 0

  8. Uintituloksia / Miehet EM

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 21:04 1 0

  9. Ilmeisesti maa petti kraanan alta, sanoo Vuonna 85 -elokuvan toinen ohjaaja Riku Suokas

    KOTIMAA 25.5. 20:42 1 4

  10. Onnettomuus Vuonna 85 -elokuvan kuvauksissa - Loukkaantunut on tajuissaan sairaalassa

    KOTIMAA 25.5. 17:50 1 9

  1. Onnettomuus Vuonna 85 -elokuvan kuvauksissa - Loukkaantunut on tajuissaan sairaalassa

    KOTIMAA 25.5. 17:50 1 9 8236

  2. Mies meni hoidattamaan ensiapuun munuaiskiviä, kuulikin hyvin yllättäviä uutisia

    ULKOMAAT 25.5. 10:18 1 2 6862

  3. Kevarileikin vakava päätös – 17-vuotias kiidätettiin tehohoitoon

    KOTIMAA 25.5. 09:50 1 19 6367

  4. Neuvokasta toimintaa Ylöjärvellä! Betoniautot saartoivat traktorijuopon

    KOTIMAA 25.5. 14:39 1 23 6174

  5. Luksusristeilijä ei ehtinyt lähteä matkaan ennen kuin kolisi: Jäi nolosti siltaan kiinni, kuvat

    ULKOMAAT 25.5. 13:22 2 10 5725

  6. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 2 34 5070

  7. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 20:18 2 26 4773

  8. Tässäkö Tampereen tuhopolttaja – tunnistatko?

    KOTIMAA 25.5. 11:05 1 13 4488

  9. Auto tönäisi 13-vuotiasta suojatiellä - Kuski vaaleahiuksinen nainen

    KOTIMAA 25.5. 18:52 1 11 3940


Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

Kopio koira2

KOTIMAA 258

Tsaari Aleksanteri II oli aikaansa edellä. Hänen valtakaudellaan, tarkemmin ottaen vuonna 1878, säädettiin Suomeenkin koiravero. Lue lisää

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 131

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4438

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 80280

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1010

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot