Legenda Jukka Virtanen paljastaa tamperelaisille tekstinteon salaisuudet
- Jukka Virtanen kertoo keskiviikkona Tampereella teksteistään.
Suomalaisen viihteen legenda Jukka Virtanen saapuu Tampereelle, Hotelli Tammerin Vihtorin kirjastoon kertomaan urastaan ja tekstien tekemisestä.
Pontimena on mestarin tuotannosta juuri koottu kirja Virtanen – omat ja käännetyt. Kirjassa on mukana kattava kokoelma Virtasen laulutekstejä: rakastettuja iskelmiä, dramaattisia musikaalikäännöksiä ja huumoria.
- Jukka Virtasen sanan äärelle on mukava istahtaa. Sana on taiturilla hallussa. Sitä voi hohottaa ääneen, siitä voi löytää silmänurkkaa kostuttavaa nostalgiaa ja sen äärellä voi myös hiljentyä, kertoo Virtasen kokoelman toimittaja Ilkka Talasranta, joka on ollut Virtasen läheinen työtoveri jo yli viidentoista vuoden ajan.
Talasranta - Virtanen -kaksikon haastattelijana toimii Vihtorin kirjaston isäntä Jussi Lähde.
- Jokaisen työkseen tai harrastuksekseen kirjoittavan tulisi löytää tiensä paikalle. Mestari puhuu ja välillä noviisi kyselee välikysymyksiä, Lähde yllyttää.
Virtas-teemailta alkaa Vihtorin kirjastossa keskiviikkona 2. marraskuuta klo 19.00.
Aamulehti






