Mitä Arhinmäki ja Sinnemäki lupaavat hyvätuloisille?
- Paavo Arhinmäki ja Anni Sinnemäki.
Vasemmistoliitto ja vihreät ovat puolueista lähimpänä toisiaan, kun puhutaan eniten vähävaraisia koskettavasta perustulosta. Molemmat puolueet ovat myös vaalien alla nostaneet esiin pienituloisille annettavia verohelpotuksia.
Mutta mitä parannuksia puolueet tarjoaisivat hyvätuloisille, jos ne olisivat seuraavassa hallituksessa?
– Hyvätuloisille on annettu viimeisen kahdeksan vuoden aikana jo aika paljon, kun valtion tuloverotusta on koko ajan kevennetty. Antaisimme kattavia palveluita, joita kaikki saavat käyttää, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki.
– Vaaliohjelmamme, jossa korostamme avoimuutta, suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja uusia työpaikkoja luovaa talouspolitiikkaa, on hyvä tarjous myös hyvätuloisille, kuvailee vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki.
Vasemmistoliiton ja vihreiden puheenjohtajat ottavat mittaa toistensa perusturvanäkemyksistä Alma Median lehtien vaalitentissä. Lue lisää päivän lehdestä.










Yhteiskuntarauhan säilymisen voi ainakin luvata raharikkaille, jos vasemmistokin saa ääntään kuuluviin. Jos eriarvoisuutta yhteiskunnassamme vielä nykyisestään kasvatetaan, alkaa kansa nousta barrikadeille. Se vasta kapitalistin kukkaroa kirpaiseekin.
Ilmoita asiaton kommentti