Puheenaihe: Häpeääkö keskusta juuriaan?
- Xcxcxcx cvcvc
1) Seppo Lahtela, jätit keskustan syksyllä 2006. Miksi?
– Oikeastaan kasvoin puolueesta ulos. Edustan maalais- ja metsäkansaa, ja keskusta pelkää ja häpeää juuriaan. Oulun puoluekokouksessa joku tuli sanomaan, että ”kuule Seppo, sinun pitää ymmärtää näitä petoja ja susia.– Kun kannatamme niitä, saamme lisää tukea kaupungeista”. Se oli ratkaiseva hetki. Sillä minuutilla totesin, etten enää lähde vaaleihin.
– Samana kesänä oli kuitenkin houkutuksia sinne ja tänne. Tuli sellainen olo, että pitäisikö kuitenkin lähteä vaaleihin. Sen vuoden lokakuussa päätin lähteä kokoomuksen ehdokkaaksi.
2) Keskusta on viimeiset kaksi vuotta ollut vaalirahaskandaalin keskiössä. Miten keskusta on mielestäsi hoitanut skandaalin?
– Se on hoidettu erittäin taitamattomasti. Kaikki paljastuminen on tapahtunut pala palalta, pako edessä. Peli olisi pitänyt hoitaa niin, että olisi etuviritteisesti ja avoimesti kerrottu asiat.– Vähän vahingoniloisenakin olen sivusta katsellut. Muissakin puolueissa on tainnut olla sellainen tuntuma, että aitoon politiikan voi kasvaa vain puolueen nuorisojärjestön kautta. Vaalitukea on jaettu kautta aikojen niille, jotka ovat saaneet nuorisojärjestön poliittisen uskonopin.
– He ovat olleet etuoikeutetussa asemassa. Nyt korjaavat sitä, mitä ovat kylväneet. Minä tulin politiikkaan ulkopuolelta, elinkeinoelämästä. Vaalit olen maksanut itse.
3) Keskusta on ollut vallassa kaksi vaalikautta. Missä puolue on onnistunut?
– Se sai viimein ruoan arvonlisäveron alennetuksi, tosin se alennus näyttää kaikkien veronkorotusten jälkeen tulleen syödyksi.– Myös takuueläke oli onnistuminen. Näyttää kuitenkin siltä, että julkisessa sanassa keskusta ei ole päässyt näillä asioilla paljon herkuttelemaan.
4) Suomessa kolme suurinta puoluetta on enemmän ja vähemmän keskellä. Perussuomalaiset syö suurimpien kannatusta. Miten keskusta erottuisi muusta keskustasta?
– Keskustalla on ollut ikiaikainen tila ja tilaus perheen, perusavioliiton ja kodin puolustajana. Näyttää siltä, että kukaan puolueessa ei uskalla sanoa mitään näidenkään asioiden puolesta. Suomesta puuttuu suuri puolue, joka puolustaisi perhettä ja kotia.– Keskustalla on edelleen parhaat edellytykset nousta sellaiseksi.
– Keskusta myös tarvitsisi (ex-puoluesihteeri) Jarmo Korhosen kaltaisia johtajia, jotka ajavat juurevaa maalaispolitiikkaa.
5) Keskustalla on kova halu lyödä itsensä läpi kaupungeissa. Miksi se ei onnistu?
– Kaupunkeihin pyrkimistä ei pidä väheksyä, mutta sillä tavalla sinne ei voi mennä, että hylätään vanha aatetausta.6) Millaisia jännitteitä keskustassa on cityliberaalien ja maalaisjuuria vaalivien välillä?
– Minulla on sellainen kuva, että cityliberaaleilla on äärimmäisen suuri vaikutusvalta. Nykyisessä puoluejohdossa ei vanhan luokan johtajia ole lainkaan.– (Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri) Paavo Väyrynen arvioi, että etelän media vaikuttaa puoluejohtoonkin. Keskustalla olisi ollut puheenjohtajaksi uskottavakin vaihtoehto, (elinkeinoministeri) Mauri Pekkarinen. Pekkarinen ei miellyttänyt mediaa, eikä siksi tullut valituksi.
7) Milloin keskusta oli mielestäsi parhaimmillaan? Entä pysyykö se tulevaisuudessa kolmen suuren joukossa?
– Ehkä se oli parhaimmillaan Maalaisliittona, Urho Kekkosen ja Arvo Korsimon aikaan. Viime ajoista parhaimmillaan keskusta oli Esko Ahon kaudella.– Aho teki politiikkaa, jossa keskusta kasvoi suuruuteensa. En tiedä, oliko virhe vai ei, että Aho vei Suomen EU:hun. Ilmankin olisi pärjätty.
– Keskusta pysyy suurten puolueiden joukossa. Kannatus säilyy taajamissa, vaikka siellä ei ole kovin muodikasta julistautua keskustalaiseksi. Vain poliittisen johdon epäonnistuminen pystyy tuhoamaan keskustan lopullisesti.
Pitäisikö keskustan korostaa enemmän maalaisjuuriaan? Onko puolueelle tilausta kaupungeissa? Kommentoi!










Monen muun puolueen tavoin Maalaisliitto/Keskusta on muuttunut aikojen kuluessa kuten puolueen nimikin. Kuten kaikissa puolueissa, sielläkin on monenlaisia mielipiteitä eikä keskustelu ole yhtä ei-toivottua kuin vielä Vanhasen aikana.
Kuitenkin ns vanhoissa suurissa puolueissa on johtajavaltaista perinnettä (kokoomuksen puoluenimestä ja Urpilaisen tiimijohtajuuspuheista huolimatta), joka on edistänyt niinikään yhden johtajan ympärillä pyörivien persujen nousua. Päätökset ovat kuitenkin konsensus-päätöksiä, joten voi kysyä, kuka tai mikä oikeastaan päättää, tietoa ja tasa-arvoa kansa kuitenkin kaipaa.
Ilmoita asiaton kommentti