Puheenaihe: Asiapoliitikko tai kansanhurmaaja pääministeriksi?

Millainen on ihannepoliitikko? Mistä aineksista leivotaan seuraava pääministerimme?

Puheviestinnän professori Pekka Isotalus ja muut tutkijat selvittivät Tampereen yliopistossa neljän sanomalehden sisällön avulla kuvaa poliittisesta johtajuudesta.

Tuloksena saatettiin todeta, että prototyyppejä on kaksi: asiapoliitikko ja kansanhurmaaja.

Asiapoliitikkoon liitetään mediassa usein seuraavat määreet.

Ahkera.

Älykäs.

Maltillinen.

Harkitseva.

Vastuunkantaja.

Työhön keskittynyt.

Kansanhurmaajan taas tunnistaa näistä adjektiiveista:

Rohkea.

Innostunut.

Tuore.

Huumorintajuinen.

Tunteikas.

Karismaattinen.

Värikäs.

Edustava.

”Tämmöstä paskaduunia”

Tutkijoiden aineistona olivat Aamulehden, Helsingin Sanomien, Iltalehden ja Ilta-Sanomien vuoden 2008 jutut. He eivät silti pelkästään lukeneet lehtiä vaan haastattelivat myös kaikki tutkimuksen ajankohtana eduskuntapuolueiden puheenjohtajina olleet poliitikot.

Sitä kautta tuli selväksi, että politiikassa odotetaan erilaista johtajuutta kuin muussa työelämässä. On oltava roolimalli ja mielipidejohtaja sekä pystyttävä motivoimaan väkeä.

Paineensietokykyäkin tarvitaan, ja se, että on oltava käytännössä tavoitettavissa koska ja missä tahansa, heijastuu selkeästi puoluejohtajien kommenteissa. Yksi totesi, että puolueen johtaminen on ”tämmöstä paskaduunia”, joka tuo mukanaan ”loputtomasti vaatimuksia”.

Ristiriidoista yksi on se, että nykyään pitää näyttää tunteita. Mutta jos näyttää negatiivisia tunteita, se voikin olla haitaksi. Hyvä esimerkki on kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, joka nieleskeli julkisesti kyyneleitä vaihtaessaan ulkoministeriksi Ilkka Kanervan tilalle Alexander Stubbin. Tunteiden osoittaminen tulkittiin mediassa kahdella aivan päinvastaisella tavalla.

Yksin ikä voi olla hankala tekijä, ainakin jos johtaja on nainen. Johanna Mäkelä sai omassa tutkimuksessaan median arvioista sen kuvan, että sdp:n puheenjohtajaksi pyrkiessään 32-vuotias Jutta Urpilainen oli liian nuori kun taas Tarja Filatov, 44, oli jo liian vanha.

Toki mieskin vanhenee. Sen sai kokea samassa kisassa kuudenkympin merkkipaalun juuri ohittanut Erkki Tuomioja.

Naisella eri kynnys

Naiseus näyttää olevan politiikan huipulla varsin kaksiteräinen miekka, ainakin kun katsotaan, miten tiedotusvälineet johtajia arvioivat.

Määrällisesti naiset nimittäin jäävät lehtien palstoilla ja valokuvissa raskaasti miehistä jälkeen vaikka olisivat ministereinä tai muissa vastuullisissa asemissa.

Kun sitten naispoliitikosta kirjoitetaan, on sukupuolesta hänelle imagohyötyä. Isotalus antaa yhden esimerkin:

Niissä jutuissa, joissa arvosteltiin poliitikkojen pukeutumista, oli kohteena käytännössä aina miespoliitikko.

Toisaalta sekin, että politiikassa miehistä kirjoitettiin vuonna 2008 moninkertaisesti enemmän kuin naisista, voi johtua myös silloisista uutisaiheista.

Silloinhan olivat esillä Kanervan tekstarikohun lisäksi Matti Vanhasen (kesk) suhdekiemurat sekä vaalirahat, jotka ponnautti keskustelun keskiöön keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli.

Kaikki hyvin, hei!

Yhteenvedoksi sopinevat jälleen kerran perinteiset hyvät uutiset ja huonot uutiset.

Huonot ovat siinä, että poliittisena johtajana on helppo epäonnistua, koska sen voi tehdä niin monella tavalla. Vaatimukset ovat osin jopa ristiriitaisia. Pitäisi olla kokenut, mutta samalla pitäisi osata uudistua ja uudistaa.

Hyvät uutiset taas ovat tässä:

Vaikka politiikka henkilöityy, poliitikkoja arvioidaan edelleen asioiden ja osaamisen pohjalta, samoin perustein kuin ennen. Henkilöityminen ei ole uhka demokratian toimivuudelle.

Ja poliittiset johtajat ovat yhä itse asiassa niin ideologisia, että tutkijakin yllättyi!

Tutkimusta: Näin muuttuu politiikka

Professori Pekka Isotaluksen mukaan tutkimuksessa on tunnistettu seuraavia muutoksia politiikan tekemisessä lähes kaikkialla maailmassa:

Amerikkalaistuminen, siis koko ajan lisää showmeininkiä.

Modernisoituminen, uusi aika tuo uudet tavat ja tekniikan.

Medioituminen, viestimien rooli kansan tavoittamisessa korostuu.

Henkilöityminen, puolueilla on oltava tunnistettavat kasvot.

Presidentillistyminen, vahvan johtajan kaipuu elää ja voi hyvin.

Privatisoituminen, yksityisasiatkin ovat entistä useammin esillä.

Professionalisoituminen, osaamista arvostetaan kuitenkin edelleen.

Emotionaalistuminen, tunteitakin pitää näyttää, muttei ikäviä tunteita.

Karnevalisoituminen, ei tarvinne selittää.

Ota kantaa

Kuka sinun mielestäsi vastaa parhaiten pääministeriltä vaadittuja ominaisuuksia?