*

Aamulehti
Päivitetty 7.3.2013 21:46, julkaistu 7.3.2013 21:27

HPK otti pakkopisteet Turusta

TPS:n ja HPK:n ottelussa jääkiekon SM-liigassa panosta oli vain HPK:lla. Kotijoukkue TPS:n sarjasijoitus on joka tapauksessa 13:s. HPK:lle pisteet olivat tärkeitä suoran pudotuspelipaikan varmistamiseksi. HPK ottikin 4–0-voiton katkaisten samalla neljän ottelun tappioputkensa. TPS:lle tappio oli seitsemäs peräkkäinen. Toisen kerran peräkkäin se jäi kotonaan maaleitta.

HPK oli ottelussa koko ajan selvästi yritteliäämpi, mutta sen hyökkääjien teho oli heikko. Kahden erän painostuksen tulos oli vain 1–0-johto puolustaja Johan Larssonin siniviivavedolla.

Kolmannessa erässä nuori Ville Järveläinen ratkaisi ensimmäisellä liigamaalillaan ottelun. HPK:n maalivahti Mika Järvinen sai kauden kolmannen nollapelinsä. TPS:n maalissa oli kuumesairaan Atte Engrenin tilalla Ville Hostikka.

HPK:n valmentaja Ari-Pekka Selin totesi, että joukkue onnistui siinä mitä hakikin.

– HPK otti pakkopisteet. Liikuimme hyvin, liikutimme kiekkoa ja puolustaminen toimi. Maalivahti Mika Järvinen oli myös kuuma. Erotuomari Tero Toivolan maalin hylkääminen ja pelaajaan käsiksi käyminen oli sopimatonta, Selin murisi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti



















Uutisia

  1. Real Madrid kärsi nöyryytyksen cup-finaalissa

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 10:00 0 0

  2. Lappi porhaltaa kärjessä Uudessa-Seelannissa

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 11:19 0 0

  3. Iltalehti: Granlund ja Koskiranta vaihtavat paikkaa

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 02:10 6 1

  4. HS: VTV:n pääjohtaja kritisoi ulkopuolisen avun ostamista

    KOTIMAA 18.5. 14:19 0 0

  5. Depardieu vertaa Putinia paaviin

    ULKOMAAT 18.5. 14:07 0 0

  6. Vuori haluaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 10:11 0 0

  7. Vakava liikenneonnettomuus Sammonkadulla: Moottoripyöräilijä menehtyi

    KOTIMAA 18.5. 14:04 0 0

  8. Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla

    KOTIMAA 18.5. 13:30 0 0

  9. Newyorkilaiset opettelevat polkemaan

    ULKOMAAT 18.5. 13:31 0 0

  10. Uhri kiidätettiin sairaalaan – Miehet kuristivat, hakkasivat ja löivät päätä seinään

    KOTIMAA 18.5. 13:24 0 0

  1. Särkänniemen delfinaariossa kova kevätkiima: Veera pistää urosdelfiinien päät pyörälle

    KOTIMAA 17.5. 22:31 1 24 4191

  2. Metsä Boardin toista tulipaloa tutkitaan vahingontekona – poliisi pyytää havaintoja

    KOTIMAA 18.5. 10:03 1 36 3273

  3. Onnea! Tässä ovat Pirkanmaan kevään 2013 uudet ylioppilaat

    PIRKANMAA 17.5. 17:02 2 15 2620

  4. Mies hukkui Näsijärveen Ylöjärvellä

    KOTIMAA 17.5. 21:18 1 0 1933

  5. Vakava onnettomuus Sammonkadulla: Moottoripyöräilijä menehtyi

    KOTIMAA 18.5. 14:09 0 0 1847

  6. Omakotitalo paloi Tampereella

    PIRKANMAA 17.5. 21:51 1 1 1671

  7. Päihtynyt mies pahoinpiteli ulkoiluttajaa – Kotoa löytyi yllätyskätkö

    KOTIMAA 18.5. 13:09 0 1 1536

  8. Ruotsalaisperhe huijasi miljoonia tekaistulla sairaudella, isä sairasti, muut hoitivat

    ULKOMAAT 17.5. 21:21 1 5 1389

  9. Uhri kiidätettiin sairaalaan – Miehet kuristivat, hakkasivat ja löivät päätä seinään

    KOTIMAA 18.5. 13:24 0 2 1331

  10. Jalonen teki viime silauksen kokoonpanoon – Näillä Ruotsi kumoon

    KIEKKO 18.5. 13:01 0 0 1297

Tuoreimmat blogit

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot