Ylisen ja Långin olympiakisat päättyivät
Johanna Ylisen taival Lontoon olympiakisojen judon 63-kiloisissa on päättynyt. Ylinen hävisi ensimmäisessä ottelussaan Mongolian Munkhzaya Tsedevsurenille ipponilla.
Ylinen kilpaili Lontoossa toisissa olympiakisoissaan. Myös Pekingissä hänen kisansa päättyi ensimmäiseen otteluun.
Ville Lång on pudonnut sulkapallon olympiaturnauksessa avauskierroksella. Lång taisteli komeasti Malesian Chong Wei Leetä vastaan, mutta hävisi lukemin 8–21, 21–14, 11–21.
Yhdenkin erän voittaminen oli Långilta todella kova suoritus, sillä Lee on sijoitettu turnauksessa ykköseksi.
Viime vuoden MM-kisoissa Lång hävisi samassa Wembley Arenassa samalle miehelle 10–21, 11–21.
Olympia-Lontoossa pelataan aiemmasta poiketen alkulohkopelit, joiden jälkeen lohkovoittajat jatkavat 16 joukkoon neljännesvälieriin. Maailmanlistan 45:s Lång oli epäonnekseen arvottu A-lohkoon, jossa ei ollut kolmatta pelaajaa. Näin turnaus päättyi yhteen tappioon.






