IFK Mariehamn rusensi Interin jo avausjaksolla
Jalkapalloliigan kärkikamppailussa Turussa vieraillut IFK Mariehamn näytti sarjajohtaja Interille taivaan merkit. Hienon ensimmäisen puoliajan pelannut IFK voitti 3–0 ja nousi sarjassa HJK:n kanssa tasapisteisiin, mutta sijoitus pysyi kolmantena. Häviöstään huolimatta Inter on kärjessä kahden pisteen turvin.
Ottelun kannalta varsin ratkaiseva tapahtuma sattui jo pelin viidennellä minuutilla. Interin hyökkäyksen terävin ratkaisija Mika Ojala väänsi tukijalan pettäessä polvensa ja joutui jättämään kentän. Vamman vakavuus selviää vasta kuvauksissa.
Maarianhaminan voimahahmo oli Aleksi Kangaskolkka, joka teki kaksi maalia ja syötti kolmannen. Hän nousi maalintekijätilastossa yhdeksään osumaan. Hyvänä apuna Kangaskolkalla oli mainioita syöttöjä jakanut Petteri Forssell.
– Pelasimme todella hyvin ensimmäisen puoliajan ja toisellakin pystyimme aika hyvin pitämään Interin pois tekopaikoilta, kehui IFK:n valmentaja Pekka Lyyski pelaajiaan.
Interin valmentaja Job Dragtsma manaili joukkueensa puolustuspeliä, joka oli hänen mielestään lähes katastrofaalista varsinkin ensimmäisellä puoliajalla.






