Latvala kaasutteli uransa kuudennen MM-voiton
Fordin Jari-Matti Latvala on voittanut Ruotsin MM-rallin ennen Citroen-kuski Mikko Hirvosta. Osakilpailuvoitto on Latvalan MM-uran kuudes.
Norjan Mads Östberg oli kolmas 38,8 sekuntia Latvalaa hitaampana.
Latvala ei säästänyt talliaan sydämentykytykseltä, kun tukeva, yli puolen minuutin johto kutistui rengasrikossa 8,4 sekuntiin ennen kahta viimeistä erikoiskoetta.
Uransa toisen Ruotsin rallin voittoon hän ajoi lopulta 16,8 sekunnilla ennen Mikko Hirvosta.
– Oli mahtava voittaa tämä ralli toistamiseen. Nyt se tuli taistelemalla, Latvala muisteli
Latvala teloi eturenkaan kiveen Lesjöforsin pikataipaleella, mutta ei antanut sen pilata kilpailuaan.
– Oli aivan hirveä stressi ajaa, mutta nyt on helpottunut olo, Latvala kuvaili tuntojaan rallin viimeisen pikataipaleen maalissa.
Voitolla Latvala raivasi itselleen jalan sijaa taistelussa rallin maailmanmestaruudesta. Kauden kahden ensimmäisen kilpailun jälkeen Sebastien Loeb johtaa MM-sarjaa seitsemän pisteen erolla Hirvoseen. Latvala on neljäntenä, 13 pisteen päässä Loebista.






