*

Aamulehti
Päivitetty 31.7.2012 02:08, julkaistu 31.7.2012 02:07

Lång pelkäsi nolaavansa itsensä presidentin edessä

Alma Media, Lontoo

Sulkapalloilija Ville Lång ansaitsisi sisupuukon taistelustaan maailmanlistan kakkosta Lee Chong Weitä vastaan. Lång taipui kolmen erän huimassa kamppailussa 1–2 (8–21, 21–14, 11–21). Peli kesti 52 minuuttia.

Urakka jäi piirun verran vajaaksi, mutta Lång oli aivan täpinöissään ottelun jälkeen.

– Uran paras ottelu uran kovimpaan paikkaan. En voisi olla tyytyväisempi peliini, vaikka tappio on tietysti pettymys, Lång innostui.

Hän vei toisen erän lähes virheettömällä pelillä. Malesialainen oli hätää kärsimässä vielä päätöserässäkin, mutta näytti kovuutensa 11–11-tilanteessa. Lee haki pari mahdotonta puolustuspalloa, eikä antanut jättiyllätyksen toteutua.

Hän viljeli hitaita lyöntejä etukentälle ja sai verkon haltuunsa. Suomalainen ei pystynyt vastaamaan taktiikanmuutokseen.

Lee on kärsinyt nilkkavammasta, mutta totesi myöhäispelin jälkeen Långille olevansa täysin kunnossa.

– Toivottavasti hän voittaa kultaa. Arvostan Leetä todella paljon. Hän on ilmiömäinen, Lång ylisti.

Pelaajat olivat kohdanneet toisensa kaksi kertaa aikaisemmin.

– Hyvä kun pääsin edes kymmeneen eräpisteeseen niissä otteluissa.

Långin pelit päättyivät varmuudella, sillä lohkossa ei ollut kuin kaksi pelaajaa.

Lisäjännitystä otteluun toi presidentti Sauli Niinistön läsnäolo. Lång näki presidentin katsomossa ennen koitosta.

– Ajattelin, että mitä jos itsestäni pellen kentällä!

Niin ei käynyt. Ei sinne päinkään.

Lång huomasi, ettei maailman kärki ole enää kaukana.

– Jatkan Rioon. Tästä on aivan mahtavaa mennä eteenpäin.


AVAINSANAT:

Kommentit (7)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)1.8.2012 11:23

Ei Ville nolannut itseään. Sauli sen sijaan nolaa itsensä. Täällä Suomessa hänellä riittäisi töitä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.7.2012 11:41

Oikeaa asennetta..Ei hupimatkalla kuin niin moni suomalaisurheilija...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.7.2012 09:14

Tasoerossa on vielä kuromista, mutta Lång ylitti tämähn hetkisen omansa komeasti! Kyllä aina kelpaaa katsoa kun urheilukentälle ei mennä pyytelemään anteeksi olemassaoloaan...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.7.2012 07:46

Tämä on se asenne millä pitääkin mennä kisoihin. Mitä sitten että vastaan tulee maailmanlistan ykkös- tai kakkosrankattuja. Ne on ihmisiä nekin, ja ei noihin peleihin lähdettä vaan katselemaan omaa suoritusta sen riittävyyttä. Kisoihin, jokaiseen kisaan, lähdetään aina voittamaan. Voitto on se, mitä tavoitellaan, ei kauden parasta tulosta tai omaa hyvää suoritusta. Kultamitalin saa voittaja. Hyvästä yrityksestä jaetaan sitten hopeaa ja pronssia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.7.2012 06:26

Den glider in !!

Missä muut ? Odotan suihkualtaassa,tuokaa uikkarini!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.7.2012 00:37

Katoin matsin, ja Ville Lång ei ilmiselvästi ollut siellä turistimatkalla, vaan hän tosiaan yritti voittaa. Harmi että vastaan sattui jo näin alussa todennäköinen olympiavoittaja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)31.7.2012 00:22

Eipä tullut sensatio,sorry!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


















Uutisia

  1. Leijonat pelaa pronssista, Ruotsi kullasta

    URHEILUSÄHKEET 19.5. 02:04 0 0

  2. Ennakkosuosikki Tanska korjasi potin Euroviisuissa

    KULTTUURI 19.5. 01:46 0 0

  3. Kristan veto oli napakymppi! ”Tätä en unohda koskaan!”

    KULTTUURI 18.5. 22:45 6 0

  4. Georgia kansainvälisen lehdistön suosikki

    KULTTUURI 19.5. 00:42 0 0

  5. Krista Siegfrids kiitollisena: ”Olen niin ylpeä tiimistäni!”

    KULTTUURI 19.5. 00:35 0 0

  6. Malmön lavalla nähtiin kirjava kattaus artisteja – katso viisut kuvina!

    KULTTUURI 19.5. 00:30 0 0

  7. Jalkapallotuloksia Euroopan kentiltä

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 23:18 0 0

  8. Yllättääkö Romanian falsettidracula? Ainakin hän räjäytti Twitterin

    KULTTUURI 18.5. 23:35 0 0

  9. Uskomaton Sveitsi jyräsi MM-finaaliin!

    KIEKKO 18.5. 23:04 6 0

  10. Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla

    KOTIMAA 18.5. 23:01 6 0

  1. Suomalaismies putosi Roomassa hotellista ja kuoli

    ULKOMAAT 18.5. 22:51 6 0 1511

  2. Yllättääkö Romanian falsettidracula? Ainakin hän räjäytti Twitterin

    KULTTUURI 18.5. 23:35 0 0 1136

  3. Vakava onnettomuus Sammonkadulla: Moottoripyöräilijä menehtyi

    KOTIMAA 18.5. 14:09 0 23 955

  4. Ennakkosuosikki Tanska korjasi potin Euroviisuissa

    KULTTUURI 19.5. 01:46 0 0 777

  5. Puolalainen myi naiselle koristeen, miesystävä tappoi myyjän kaverin seuraavana päivänä

    KOTIMAA 18.5. 21:05 0 0 735

  6. Kristan veto oli napakymppi! ”Tätä en unohda koskaan!”

    KULTTUURI 18.5. 22:45 6 0 690

  7. 23 vuotta sitten kaapattu poika löysi kaukaisen kotinsa Google Mapsin avulla

    ULKOMAAT 18.5. 19:47 0 0 601

  8. Krista Siegfrids kiitollisena: ”Olen niin ylpeä tiimistäni!”

    KULTTUURI 19.5. 00:35 0 0 510

  9. Malmön lavalla nähtiin kirjava kattaus artisteja – katso viisut kuvina!

    KULTTUURI 19.5. 00:30 0 0 410

  10. Georgia kansainvälisen lehdistön suosikki

    KULTTUURI 19.5. 00:42 0 0 367

Tuoreimmat blogit

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot