Sveitsin ”Matit” kolmoisvoittoon, Tuomo Mäkelä kuudes sprintissä
Sprintin erikoismies Tuomo Mäkelä suunnisti Sveitsin MM-sprintissä kuudenneksi vähän yli minuutin voittajalle hävinneenä.
Se on paras suomalaistulos MM-kisojen sprintissä vuosien 2005–2006 jälkeen. Jani Lakanen sijoittui Japanissa 2005 kolmanneksi ja hänen nuorempi veljensä Jonne seuraavana vuonna Tanskassa neljänneksi.
Sveitsiläiset suunnistivat Matthias Kyburzin johdolla kolmoisvoittoon ennen Iso-Britannian Scott Fraseria. Kyburz kukisti maanmiehensä Matthias Merzin 3,2 kilometrin radalla 17,5 sekunnilla, kolmanneksi sijoittui saman maan Matthias Müller.
Mäkelän edelle sijoittui lisäksi sprintin vuosien 2008–2009 maailmanmestari, Venäjän Andrei Hramov. Hän on vuosia suunnistanut Suomessa Hiisirastin riveissä.
– Tulos on yllätys itsellenikin. Uumoilin vähän mahdollisuudesta sijoittua kymmenen parhaan joukkoon, jos juoksu kulkee ja rastit löytyvät hyvin, mutta kuudes sija oli melkoinen yllätys, 30-vuotias Mäkelä tunnusti.
Salolaista Angelniemen Ankkuria edustava turkulainen matkustaa kotimaahan jo sunnuntaina.
– Maanantaiaamuna olen taas töissä, diplomi-insinööri Mäkelä totesi.






