Fani saapui seuraamaan Tampere Unitedin ”loppunäytöstä” - katso video
- TamU:n kannattaja Hannu Sallinen saapui seuraamaan oikeudenkäyntiä.
Kun oikeudenkäynti Tampere Unitedin johtoa vastaan alkoi maanantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa, paikalle oli saapunut myös joukkueen kannattajia.
Yksi heistä on Hannu Sallinen. Hän kertoi saapuneensa Tampereelle seuraamaan ”TamU:n loppunäytöstä”.
Sallinen kertoi olleensa paikalla myös vuosi sitten helmikuussa Rovaniemellä, kun Rops ja TamU kohtasivat liigacupissa.
Mies kertoo, että ottelun jälkeen pohdittiin, että oliko peliä seuraamassa myös ”se kuuluisa singaporelainen”.
Sittemmin vankeuteen tuomittu singaporelainen vedonvälittäjä Wilson Raj Perumal otettiin kiinni 24. helmikuuta viime vuonna. Rops-Tamu-ottelu pelattiin edellisenä päivänä.
TamU:n kannattaja oikeudenkäynnissä
Singaporen mies pelissä?
Oikeusjutussa pääsyytettyjä syytetään törkeästä rahanpesusta. Rahanpesusyytteissä on kyse 300 000 eurosta, jonka TamU sai syksyllä 2010 singaporelaiselta yhtiöltä Exclusive Sports Limitediltä.
Syytteen mukaan Tampere Unitedin johto otti vastaan rikoksella hankittua rahaa. Singaporelaisyhtiötä epäillään vedonlyöntivilpeistä.







aina sama Pyhältö kun on vilppiä tapahtunut
Ilmoita asiaton kommentti