Mieto ankkuroi juhlahiihdon aikaan 3.33,33
- Hilkka Riihivuori ja Jussi Peltonen.
Urheilun ystävät viettivät lauantaina hymyissä suin Veikko Hakulisen Oslon vuoden 1952 olympiavoiton 60-vuotispäiviä Valkeakoskella.
Kansanjuhla kiinnosti suurta yleisöjoukkoa Haku-Veikon patsaan ympärillä, jossa 50 hiihtäjää kiersivät puistoon ajettua hiihtolenkkiä. Ajat laskettiin yhteen ja näin saatiin aikaan Hakulisen Oslon ikimuistoinen 50 kilometrin voittoaika 3.33,33.
Hiihtäjät lähtivät liikkeelle kymmenen hengen ryhmissä ja aina lähtöjen välissä riitti aikaa muistella suurhiihtäjää ja kerrata kuulumisia.
Tavoiteaikaan juhlahiihdon ankkuroi Juha Mieto, joka viihdytti yleisöä kertomalla laihdutusvinkkejä ja kuinka Hakulinen vuoden 1961 Vöyrin SM-hiihtoihin matkatessa kävi matkalla kisapaikalle tyhjentämässä hiihtotavaraliikkeen pitovoiteesta, etteivät kilpailijat pääse samoille apajille.
– Tämä ei ollut tyypillistä Veikkoa, mutta sen muistan itsekin, että hän oli aina hyvin tarkka välineistä ja oli aina kiinnostunut uusimmista malleista, tapahtumassa hiihtäjiä jututtanut Valkeakosken Hakan puuhamies Karri Kekkonen tuumi Miedon kertomasta.
50 hiihtäjän joukkossa olivat eilen itseoikeutetusti Hilkka Riihivuori ja koskilaisen jalkapalloilun suuriin nimiin kuuluva Jussi Peltonen. Samassa ryhmässä matkaa taittaneet entiset kilpaurheilijat pitivät kunniana saada hiihtää Hakulisen muistojuhlassa.
Paikalla hiihtäjiä Siiri ”Äitee” Rantasen kanssa kannustanut ja mustikkasoppaa tarjoillut rouva Raili Hakulinen oli otettu ja kiitollinen miehensä muistamisesta.
Myös viime vuosien suurnimi Virpi Sarasvuo muisti Haku-Veikkoa. Vancouverin olympiavuoteen uransa päättänyt hiihtäjä kiitti Valkeakosken Hakaa mestarihiihtäjän muistamisesta lähettämässään sähkeessä.
– Virpi kiitti siitä, että juuri näin vanhoja mestareita kuuluu muistaa. Meillä sellaista kulttuuria ei oikein ole ollut, Hakan kunnianpuheenjohtaja Antero Kekkonen kertoi.
Jos tapahtuma oli menestys, lentävän lähdön sai myös Haku-Veikon muistorahasto, jonka nuorille tarkoitettu rahasto kaartui heti reilulla 3 000 eurolla.
Sinänsähän Juha Mieto on ollut hyvä hiihtäjä, jonka hiihtosurituksia on ollut mukava seurata ja kannustaa.
Arto Nybergin vieraana olleen Miedon mielipiteet kaurapuuron ihmeitä tekevästä voimasta ja D-vitamiinin tarpeettomuudesta eivät kuitenkaan romuta mainetta entisenä hiihtäjäkuuluisuutena.
Ehkä mielipiteissä paistaa voimakkaimmin tuo pohjalaisuus, joka on joko tai, tai kyllä ei, kun taas nykypäivänä tuolle välille on enemmän ja vähemmän tutkittuja ja tutkimattomia mielipiteitä lukumäärältään ja hienosäikeisyydessään Suomessakin yli 5 miljoonaa variaatioita rikastuttamassa ja kehittämässä yhteiskuntaa.
Juuri aktiivisena kilpahiihtäjänä Mieto on antanut paljon ilonaiheita Suomessa. Valitettavaa on se että Suomenkaltaisessa maassa ei kovinkaan usea saa itselleen ammattia hiihtämisestä jolla tulisi toimeen riittävän hyvin. Poikkeuksena luonnollisesti nuo tässä hiihtotapahtumassakin mainitut nimet, mutta se oli silloin ennen, joka ei koskaan enää palaa.
Hiihto on mukavaa liikuntaa, mutta nykyisessä yhteiskunnassa ei oikein nuoria kiinnostava ja sillä rahamäärällä joka koko hiihtourheilun terävimmän kärjen pohjustamiseen käytetään kannattaisi ehkä paneutua vain massojen liikuttamiseen.
Yhden mäkihyppääjän ja hiihtäjän ja ampumahiihtäjän ja laskettelijan saaminen maailman huipulle ei taida oikein kannattaa muita kuin johto- ja valmennusporrasta ja niitä pariakymmentä urheilijaa ja urheiluselostajaa, jotka sankoin joukoin kiertävät ympäri maapalloa myötä- ja vastapäivään ja epätoivoisesti selostavat että tuuliolosuhteet tai voitelu tai kunnon ajoitus tai välineet tai mikä milloinkin mutta joku kuitenkin aina.
Olisiko nyt aikalisän paikka.
Ilmoita asiaton kommentti