Kiira Korpi ei lähde Kanadaan keskiviikkona
Taitoluistelija Kiira Korpi ei lähde keskiviikkona Kanadaan Torontoon, koska jalan takareisivamma ei ole parantunut odotetusti. Korpi sai vamman jo ennen Sheffieldin EM-kilpailuja.
Koska paraneminen ei ole edennyt toivotusti, Korpi suuntaa vielä jatkotutkimuksiin ja päättää sen jälkeen, lähteekö hän myöhemmin Kanadaan vai perutaanko koko harjoitusleiri.
Alunperin Korven piti leireillä Kanadassa kaksi viikko koreografi Shae-Lynn Bournen luona
Korven mukaan takareisivamma voi rasittua pitkistä lentomatkoista.
– Ei se katastrofi ole jos en pääse Kanadaan. Katsotaan vielä, hän sanoi.
Takareisivamma esti Korven osallistumisen viime viikonlopun PM-kisoihin.
– Vamma haittaa vielä ja sitä tutkitaan. Ei se ole vielä parantunut, mutta MM-kisoihin osallistun, hän totesi.
Maaliskuun lopussa olevista MM-kisoista Korpi hakee hyvää ja tasapainoista suoritusta.
– Se on ykköstavoite. Vapaaohjelmaani saattaa tulla yksi hyppymuutos. Yritän myös parantaa EM-kisojeni vajavaisuuksia, hän korosti.
Taitoluisteluliitto juhli tiistaina Kiira Korven EM-hopeamitalia perinteisillä kakkukahveilla. Hänelle luovutettiin myös 2 000 euron bonusstipendi.







"Kiira Korpi ei lähde Kanadaan keskiviikkona"
En minäkään!
Ilmoita asiaton kommentti