Pyrintö voitti täpärästi Pyynikillä
STT
Tampereen Pyrintö aiheutti Korisliigaa johtavalle Joensuun Katajalle perjantaina vasta kauden viidennen tappion. Voitto jäi Pyynikille täpärin lukemin 66–65 (31–34), ja samalla kotijoukkue sai revanssin vajaan kahden viikon takaisesta tappiostaan Suomen cupin finaalissa.
Vaikka viime kauden liigafinalistien kohtaaminen oli kokonaisuutena äärimmäisen tiukka, molemmilla oli selkeästi omat vahvat ja heikot jaksonsa.
Pyrintö riuhtaisi runsaassa kymmenessä minuutissa jo 27–12-johtoon, kunnes Kataja heräsi. Seuraavat kolme minuuttia vierailija voitti puhtaasti 13–0 ja tuli näin taas mukaan otteluun.
Kataja kävi viimeisen kerran johdossa kahdeksaa minuuttia ennen päätösvihellystä. Sen jälkeen Pyrinnön johto piti niukasti loppuun saakka.
Myös tilastollisesti joukkueet olivat äärimmäisen tasaisia. Molemmat joukkueet saivat kasaan 41 levypalloa, eikä heittoprosenteissakaan ollut merkittäviä eroja.
– Mies miestä vastaan puolustaminen onnistui toista neljännestä lukuun ottamatta oikein hyvin. Heitimme heikosti, mutta pärjäsimme nimenomaan puolustuksen kautta, Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola tiivisti.
Pyrinnön ykköspelaaja oli Damon Williams (13/12). Katajan parhaista suorituksista vastasi Jared Newson (20/9).







Hyvä Pyrintö!Lämmittää kun Tamperelais äijät,edes jossain pärjää,vaikka tunnustan laji ei kuulu suosikkehin kohdallani. , Jokke-vaari
Ilmoita asiaton kommentti