Classicille murskatappio cup-finaalissa
Toista salibandyn cup-mestaruuttaan Tampere Areenassa jahdanneen Classicin lento kesti vajaat yhdeksän minuuttia. Kotijoukkueen Lassi Vänttinen, Matti Vapaniemi ja Heikki Hätönen veivät kotijoukkueen jo 3–0, johtoon, mutta loppuottelu oli siitä eteenpäin Tapanilan Erän näytöstä.
Jo avauserässä tasoihin kivunneet vieraat ottivat kolmannen cup-mestaruutensa lopulta murskanumeroin 9–3 (3–3, 1–0, 5–0).
Ainoan cup-kannunsa vuonna 2003 voittanut Classic lähti loppuotteluun suosikkina, mutta viime ajat liigassa kehnosti pelannut Erä ei huonosta alusta masentunut. Hyvin palloa liikuttanut Erä jauhoi tekopaikkoja tasaiseen ja Mikko Sipilä sekä Mika Moilanen paukuttivat hattutempun mieheen. Moilanen pääsi kaunistelemaan numeroita iskemällä kaksi viimeistä maalia tyhjiin, kun Classic yritti ottelun lopussa kavennusta ilman maalivahtia.
Cup-mestaruus oli Erälle jo kolmas. Vuonna 2007 se voitti loppuottelussa Josban ja kahta vuotta myöhemmin kaatui finaalissa Koovee.






