Puheenaihe: Kuinka paljon urheilijan kuuluu saada tukea elämäänsä kilpauran jälkeen?

Hiihtäjä Mika Myllylän kova kohtalo sai pohtimaan urheilun kylmää puolta. Pudotaanko urheilussa liian korkealta ja kovaa? Kyllä.

Ovatko urheilijat herkempiä ajautumaan sivuraiteelle vastoinkäymisten jälkeen kuin ihmiset kaikkiaan? Tuskin.

Tarvitaanko apua, jotta urheilijat löytäisivät paikkansa kilpauran jälkeenkin? Varmaankin. Mutta kenen on vastuu?

Marjo Matikainen-Kallström:

”Apua saa”

”Olympiakomitea ja urheilijoiden ammatinedistämissäätiö pyrkivät auttamaan ja tukemaan urheilijaa siten, että urheilijalla olisi ammatti urheilu-uran päätyttyä. Ammattitutkinnon suorittaminen on opiskelijalle ilmaista, eli yhteiskunta vastaa kustannuksista.

Jos urheilija ei halua apua tai tukea, yhteiskunnalla ei ole keinoja pakottaa. Tällöin on vaara, että nuori syrjäytyy – niin kuin valitettavan paljon tapahtuu niin urheilijoiden kuin ei-urheilijoidenkin tapauksissa.

Huippu-urheilijalla on julkisuuspaineet niskassaan, ja myös omat tavoitteet ovat kovat. Ne saattavat aiheuttaa ongelmia myös opiskelussa. Toisaalta menestyneen urheilijan on myös vaikea saada uskottavuutta ei-urheilusektorilla ja täten menestyä työelämässä.”

Mika Rautio:

”Inhimillisyyttä”

”Nyt tarvitaan olympiakomitean puitteissa ohjelma, joka keskittyisi prosessin omaisesti urheilijakuvaan. Pitää lähteä siitä, mitä hyötyä näemme olevan mitaleista ja muusta menestyksestä.

Vanha ajattelu urheilijoista on mietittävä uusiksi. Tarvitaan eräänlainen urheilijoiden management-palvelu.

Juuri nyt tilanne tuntuu todella pahalta, kun katsoo tuoretta tapausta. Ensin juhlitaan tähtiä, mutta sitten kun meneekin huonommin, ihmisyys ja lähimmäisestä välittäminen unohtuvat.

Urheilijat ovat herkkiä, paine on kova. En tunne ihmistä, joka ei olisi virhettä tehnyt.

Urheilijoille pitää antaa oma tila uran jälkeen, jotta kukin uskaltaa olla oma itsensä. Siinä tarvitaan apua ja tukea lähipiiriltä. Yhteiskunnan rakenne ei tätä suosi. Jos on esimerkiksi kaksi insinööriä, juuri uransa lopettanut 30-vuotias urheilija ja saman ikäinen työkokemusta jo hankkinut hakija rinnakkain hakemassa paikkaa, työnantaja ottaa sen töissä jo olleen.

Ei nähdä, miten paljon hyötyä ja mitä vahvuutta urheilijoissa on.”

Rauno Korpi:

”Vastuu on oma”

”Urheilu on ammatillistunut niin vahvasti, että urheilijan omaan vastuuseen kuuluu jo huippuhetkiä pidempi perspektiivi: mitä tulee uran jälkeen? Haasteellista on se, että tuossa vaiheessa energia ei riitä kuin 5–10 vuoden suunnitelmiin.

Yksittäisissä seuroissa työ on niin kiihkeää ja hetkessä kiinni, ettei aikaa jää elämänsuunnitelmille. Olympiakomiteassa ja liitoissa on jo nähty tarpeet jotenkin.

Yrityselämä on joskus mukana niin vahvasti, että sitä kautta aukeaa myös jatkotyömahdollisuuksia.

Urheilijalla tulisi olla vähintään tietoisuus siitä, että muutakin kuin välitöntä kilpauraa pitää ajatella. Se voi konkretisoitua vaikka apurahajärjestelmissä, joissa edellytettäisiin omia suunnitelmia opiskelusta ja muusta.

Urheilijan pitää myös positiivisesti pystyä käyttämään vahvuuksiaan työelämässä: mitä käyttöä minun vahvoilla piirteilläni on työmarkkinoilla tai liike-elämässä?

Oikeastaan parasta on, jos kilpauran jälkeinen elämä kehittää identiteetin, joka saa monet liki unohtamaan, että kyseinen yksilö on ollutkaan huippu-urheilija. Näin kävi esimerkiksi Antti Kalliomäelle.”

Antti Kalliomäki:

”Kävi tuuri”

”Hiukan liian paljon elämä uran jälkeen on urheilijan oman aloitteellisuuden varassa. Joissain maissa asetutaan tulevaan työhön jo kilpauran aikana. Italialaiset hiihtäjät näyttävät olevan kaikki armeijan leivissä, ja siellä jatkavatkin sitten.

Lopullinen vastuu on toki urheilijalla itsellään, mutta yhteiskunnankin pitää sitä kantaa, jos halutaan, että meillä huippuja on.

Oikein tapa olisi se, että urheilija itse voi lopettaa silloin kun kokee ajankohdan oikeaksi. Ongelmia tulee useimmiten uran katketessa yllättäen.

Itselläni kävi tuurintynkää, kun pääsin aktiivikilpailemisesta samantyyppisiin hommiin, ensin valmennukseen ja sitten politiikkaan. Toki lääkärit olivat sitä mieltä vuonna 1968, että Stadionilla rikkuneesta jalastani olisi joskus enää korkeintaan kävelemiseen. Itselläni ei vain silloin ollut ajatustakaan, että hyppääminen loppuisi tähän.”

Tuuli Merikoski: ”Aikainen valmistautuminen”

”Aikuinen urheilijahan on vastuussa omasta tekemisestään. Hän on kuin oman yrityksensä toimitusjohtaja. Uran päättymiseen tulisi valmistautua jo sen aikana. Urheilu-uralla kertyy hirveästi osaamista ja taitoja ja tietoja eli pääomaa, jota voi hyödyntää sen jälkeen.

Urheilujärjestöjen ja ihmisten, jotka ovat urheilijan lähellä, pitää kantaa osaltaan vastuuta. Kokonaisvaltaisessa elämänhallinnassa onnistuminen on ratkaisevaa urheilutuloksen kannalta ja merkittävää siirtymävaiheen kannalta.

Suomessa on hyvä järjestelmä, mutta se kaipaa lihaa luittensa ympärille. Sitä, että se tulee tarpeeksi lähelle urheilijaa. Nyt tarve ei vielä kohtaa olemassaolevia palveluja. Siihen tarvitaan kaikilta tsemppiä.

Onnistuneista siirtymistä on paljon esimerkkejä, mutta yksikin ikävä tapaus on liikaa. Jos ajattelen Mika Myllylää, niin hän ei valitettavasti löytänyt kanavia hyödyntää niitä vahvuuksia, joilla hänestä tuli mestarihiihtäjä. Sen hän poikkeuksellisena ihmisenä olisi tarvinnut.”

Lasse Virén:

”Vain harrastus”

”Ensimmäinen vastuu on aina urheilijalla itsellään. Seurat eivät voi ottaa vastuuta entisistä urheiljoista, vaan jokaisen pitää elää jollain konstilla eteenpäin.

Minun ikäluokkani ja sitä vanhemmat eivät välttämättä ole panostaneet koulutukseen. Nythän niin olympiakomitea kuin liitotkin kiinnittävät siihen huomiota. Se on hyvä asia.

Jos on rakentanut koko ajan muuta elämää urheilun rinnalle, niin on paljon helpompaa. Jos on pelkästään urheilun varassa, niin on oma vaikeutensa löytää siihen tilaan täytettä.

Sen takia koulutus on erittäin tärkeää. Se, että on ammatti, kun lopettaa urheilun. Olen omalta kohdaltani ollut aina vähän toinen jalka työelämässä. Ei ole tullut sellaista hetkeä, että olisin miettinyt, mitä teen.

Urheiluhan on vain harrastusta. Ei se voi olla kenelläkään loppuelämän työ.”

Juha Mieto: ”Kokeneemmat opastamaan”

”Minä olen jyrkästi sitä mieltä, että jokaisen on huolehdittava itsestään. Lopettamiseen pitää valmistautua siinä vaiheessa, kun ura on vielä meneillään, mutta alkaa tuntua, että kolmen vuoden edestä tulee lopettaminen esille.

Huippu-urheilu on vain yksi elämänjakso ja sen jälkeen alkaa normaali arki ja työelämä. Julkisuus jää, koska sitä ei voi haihduttaa samalla. Urheilijalta vaaditaan enemmän kuin tavalliselta kadun tallaajalta.

Aktiivivaiheessa pitäisi seurasta löytyä joku henkilö, joka juttelisi näistä asioista.

Toisaalta ymmärrän valmentajia, koska he haluavat urheilijoista kaiken mahdollisen tehon irti. Heidän pitäisi kuitenkin korostaa, että urheilu on vain elämänjakso.

Olen toitottanut tätä jo kymmenen vuotta. Entisenä aktiivina voisin kiertää leirejä ja tuoda esiin näitä näkökulmia. Luulen, että huipulla lopettaneilla voisi olla auktoriteettia. Näistä asioista ei välttämättä kerrota.

Huippu-urheilijat ovat kuin taiteilijoita, herkkäsieluisia. Jos elämänhallinta karkaa käsistä, voi olla, että käy ikävästi, kuten monelle entiselle huipulle.”

Paavo Arhinmäki:

”Asiaa syytä pohtia”

”Minusta on ensisijaisen tärkeää antaa nyt Mika Myllylän läheisille ja omaisille aikaa toipua rauhassa, ja haluan välittää surunvalitteluni heille. Kysymyksessä esitettyjä asioita on syytä pohtia tarkasti, mutta annetaan ensin aikaa toipua.”

Kommentoijat: Asiantuntevat urheilijat

Marjo Matikainen-Kallström on hiihdon olympiavoittaja, josta tuli EU-parlamentaarikko ja kansanedustaja (kok).

Mika Rautio on entinen huippujääkiekkomaalivahti, joka on nyt pankkiiri Aurator-varainhoitoyhtiössä.

Rauno Korpi työskentelee yritysvalmentajana. Hän on entinen jääkiekkovalmentaja.

Antti Kalliomäki on seiväshyppääjä, joka pahan loukkaantumisenkin jälkeen nousi olympiamitalistiksi. Myöhemmin kansanedustaja ja ministeri (sd).

Tuuli Merikoski oli suomalainen keskimatkojen juoksija. Nykyisin hän toimii liiketalousopisto Helmen huippu-urheilukoulutuksen kehittämispäällikkönä.

Lasse Virén on nelinkertainen olympiavoittaja. Hän on toiminut myös kansanedustajana (kok).

Juha Mieto on entinen kilpahiihtäjä, olympiavoittaja ja kansanedustaja (kesk).

Paavo Arhinmäki on uusi kulttuuri- ja urheiluministeri (sd) sekä intohimoinen jalkapalloharrastaja.

Ota kantaa

Putoaako urheilija tyhjän päälle?