*

Aamulehti
Päivitetty 6.3.2013 07:38, julkaistu 6.3.2013 00:44

Hugo Chavez on kuollut

Kuva: VENEZUELAN PRESIDENCY / HANDOUT
STT, AP, ReutersLähetä palautetta toimittajalle
Hugo Chavez Venezuelan pääkaupunki Caracasissa lokakuussa 2012.

Venezuelan presidentti Hugo Chavez on kuollut. Asiasta kertoo maan varapresidentti Nicolas Maduro. Chavez oli sairastanut syöpää noin kahden vuoden ajan.

Vuonna 1954 syntynyt Chavez valittiin Venezuelan presidentiksi joulukuussa 1998.

Chavez vaikutti kuuluvan johonkin toiseen aikakauteen: hän oli elämää suurempi persoona, joka julisti sosialistista vallankumousta, kansallisti suuryrityksiä ja soimasi värikkäästi sekä paikallista eliittiä että suurvaltoja.

Riippuen siitä keneltä kysyy, häntä voi kuvata joko Robin Hoodiksi, joka halusi parantaa köyhien asemaa tai sitten röyhkeäksi despootiksi, joka käytti hyväkseen Venezuelan öljyrikkauksia pysyäkseen vallassa.

Chavez toimeenpani pitkällä valtakaudellaan lukuisia opetus-, terveys- ja infrastruktuurihankkeita, joiden tarkoituksena oli nimenomaan hyödyttää vähäosaisia. Toisaalta hän tukahdutti raskaalla kädellä tiedotusvälineiden ja opposition toimintaa ja hankki kyseenalaisia liittolaisia muun muassa Iranista ja Valko-Venäjältä.

Erityinen inhokki Chavezille oli Yhdysvallat. Hän vastusti Afganistanin ja Irakin sotia, haukkui presidentti George W. Bushin ”paholaiseksi” ja jopa spekuloi ajatuksella, että amerikkalaisten juonet olivat monien Etelä-Amerikan presidenttien – myös hänen – syöpäsairauksien takana.

Pelastaja vai temppuilija?

Venezuelalaisten tietoisuuteen Chavez nousi vuonna 1992, kun hän johti epäonnistunutta sotilasvallankaappausta. Kun yritys oli ohi, Chavezin annettin puhua maan televisiossa. Uhmakas haastaja totesi vain, että hänen yrityksensä oli epäonnistunut ”toistaiseksi”.

Silloisen laskuvarjojoukkojen everstiluutnantin uho ei ollut tyhjää. Chavez vapautettiin vankilasta vuonna 1994, ja vain neljä vuotta myöhemmin hän nousi presidentiksi murskavoitolla vuoden 1998 vaaleissa ja ryhtyi heti toteuttamaan visiotaan ”21. vuosisadan sosialismista”, ”chavismosta”.

Hän sai köyhät massat taakseen, mutta keski- ja yläluokka vihasivat häntä.

Vuonna 2002 oppositio yritti syöstä hänet vallasta, mutta kaappaus jäi parin päivän mittaiseksi. Chavez onnistui torjumaan myöhemmätkin horjutuspyrkimykset ja runnoi läpi lakimuutoksen, joka poisti presidenttikausien rajoitukset. Vielä syksyllä 2012 hänet valittiin uudelle kuusivuotiskaudelle.

– Viva Venezuela, viva Bolivarin kansa, hehkutti Chavez voittoaan.

Chavezin värikkään ajan lopputulos jää ristiriitaiseksi. Presidentin uudistukset olivat suunnattoman suosittuja kansan parissa, mutta esimerkiksi YK:n inhimillisen kehityksen indeksin perusteella köyhyys ei mainittavasti vähentynyt hänen kaudellaan. Henkirikosten määrä sen sijaan viisinkertaistui välillä 1999–2011.

Kenties Nobel-palkittu kirjailija Gabriel Garcia Marquez osui oikeaan, kun hän kuvaili tapaamistaan Chavezin kanssa juuri ennen tämän presidenttiyden alkua:

– Jäin siihen käsitykseen, että olin puhunut kahden vastakkaisen henkilön kanssa. Toisen, jolle kohtalo oli tarjonnut mahdollisuuden pelastaa maansa, ja toisen, silmänkääntäjän, joka jää historiaan taas yhtenä hirmuvaltiaana, Marquez kirjoitti.

Venezuelan epävarma tulevaisuus

Chavezin mukaan Venezuela kulki pitkää tietä kohti sosialismia, eikä maan suuntaa voisi muuttaa. Presidentin valtakausi oli kuitenkin pitkälti yhden miehen show.

Katseet kääntyvät nyt varapresidentti Maduroon, jonka Chavez nimesi seuraajakseen vain muutamia päiviä ennen viimeistä leikkaustaan.

Maduro on entinen linja-autonkuljettaja ja ammattiliittojohtaja. Ulkoministerinä Maduro ehti toimia vuosina 2006-12. Ministerinä Maduro noudatti uskollisesti Chavezin politiikkaa.

Maduron vaimo Cilia Flores on asianajaja, joka sai Chavezin vapaaksi vankilasta epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen. Nykyään Flores on Venezuelan oikeuskansleri.

Lähteet: Foreign Affairs, CNN, BBC, al Jazeera, Los Angeles Times, UNDP



AVAINSANAT:

Kommentit (0)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti













Uutisia

  1. Leijonat pelaa pronssista, Ruotsi kullasta

    URHEILUSÄHKEET 19.5. 02:04 0 0

  2. Ennakkosuosikki Tanska korjasi potin Euroviisuissa

    KULTTUURI 19.5. 01:46 0 0

  3. Kristan veto oli napakymppi! ”Tätä en unohda koskaan!”

    KULTTUURI 18.5. 22:45 6 0

  4. Georgia kansainvälisen lehdistön suosikki

    KULTTUURI 19.5. 00:42 0 0

  5. Krista Siegfrids kiitollisena: ”Olen niin ylpeä tiimistäni!”

    KULTTUURI 19.5. 00:35 0 0

  6. Malmön lavalla nähtiin kirjava kattaus artisteja – katso viisut kuvina!

    KULTTUURI 19.5. 00:30 0 0

  7. Jalkapallotuloksia Euroopan kentiltä

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 23:18 0 0

  8. Yllättääkö Romanian falsettidracula? Ainakin hän räjäytti Twitterin

    KULTTUURI 18.5. 23:35 0 0

  9. Uskomaton Sveitsi jyräsi MM-finaaliin!

    KIEKKO 18.5. 23:04 6 0

  10. Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla

    KOTIMAA 18.5. 23:01 6 0

  1. Suomalaismies putosi Roomassa hotellista ja kuoli

    ULKOMAAT 18.5. 22:51 6 0 1599

  2. Yllättääkö Romanian falsettidracula? Ainakin hän räjäytti Twitterin

    KULTTUURI 18.5. 23:35 0 0 1162

  3. Vakava onnettomuus Sammonkadulla: Moottoripyöräilijä menehtyi

    KOTIMAA 18.5. 14:09 0 23 999

  4. Ennakkosuosikki Tanska korjasi potin Euroviisuissa

    KULTTUURI 19.5. 01:46 0 0 826

  5. Puolalainen myi naiselle koristeen, miesystävä tappoi myyjän kaverin seuraavana päivänä

    KOTIMAA 18.5. 21:05 0 0 788

  6. Kristan veto oli napakymppi! ”Tätä en unohda koskaan!”

    KULTTUURI 18.5. 22:45 6 0 736

  7. 23 vuotta sitten kaapattu poika löysi kaukaisen kotinsa Google Mapsin avulla

    ULKOMAAT 18.5. 19:47 0 0 638

  8. Krista Siegfrids kiitollisena: ”Olen niin ylpeä tiimistäni!”

    KULTTUURI 19.5. 00:35 0 0 541

  9. Malmön lavalla nähtiin kirjava kattaus artisteja – katso viisut kuvina!

    KULTTUURI 19.5. 00:30 0 0 438

  10. Likkojen lenkkipäivä nosti hymyt huulille – katso kuvat

    PIRKANMAA 18.5. 14:55 0 6 386


Ulkomaat

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot