*

Aamulehti
Päivitetty 16.9.2012 16:12, julkaistu 16.9.2012 16:10

Japanissa voi olla edessä tuhoisa purkaus - ”Hallitus aina unohtaa tulivuoret”

Kuva: Getty Images
STT, ReutersLähetä palautetta toimittajalle

Japanin Fujivuori saattaa purkautua viimevuotisen suurjäristyksen takia, asiantuntijat varoittavat.

Japanin korkein vuori Fuji sijaitsee vain sadan kilometrin päässä Tokiosta. Purkautuessaan se aiheuttaisi valtavaa tuhoa lähialueille.

Tutkijoiden mukaan Fujia on seurattava entistä tarkemmin, koska maanjäristykset voivat lisätä purkauksen riskiä. Maanjäristys sai vuonna 2011 aikaan Fuji-vuoren reunaan 20-metrisen halmeaman.

Purkauksen voimasta vuori saattaisi romahtaa, mikä aiheuttaisi maanvyöryjä ja valtavan tsunamin Japanin etelärannikolle.

– Hallitus aina unohtaa tulivuoret. Fujia ei ole koskaan otettu mukaan maanjäristysten varalta tehtyihin suunnitelmiin, sanoi vuoren riskejä kartoittavan asiantuntijaryhmän johtoon hiljattain nimetty Toshitsugu Fujii.

2776 metriä korkea Fuji on aktiivinen tulivuori, vaikka se ei olekaan purkautunut sitten vuoden 1707. Purkausta ennen Japania oli ravistellut voimakas maanjäristys.

Toshitsugu Fujii sanoo, että viime vuoden suuri maanjäristys lisää huomattavasti Fuji-vuoren purkauksen mahdollisuutta. Lisäksi Japanissa on koettu yhteensä 12 000 pienempää maanjäristystä tsunamin aiheuttaneen suuren järistyksen jälkeen.


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)17.9.2012 11:14

Jos Fuji suuttuu, ei maailman betoni riittä suojavallien tekemiseen. Asiasta voi ihan hyvin antaa asiantuntija lausunnon vaikka Nykäsen Matti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.9.2012 09:53

Ei taida mennä enää kauaa, kun tsunami jo unohdetaan ja sanotaan, että ne tuhannet ihmiset kuolivatkin ydinonnettomuudessa...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.9.2012 22:54

"Siinä jää Fukushima vaimeaksi pikku tapahtumaksi, kun Fuji purkautuu..."

-niin jää, koska samalla voi mahdollisen tsunamin vuoksi mennä muussiksi moni muukin ydinvoimala. Fukushimassa vältettiin täpärästi kaikkei pahin, eli 4-reaktorin jätealtaan sisällön romahtaminen maahan ja sitä seuraava käytetyn ydinjätteen palaminen taivasalla. Nyt rakennus on kenollaan ja se on tuettu väliaikaisilla tukirakenteilla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.9.2012 19:51

No, mitä pitäisi tehdä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.9.2012 18:09

Nyt Suomeen rikkidirektiiviin lisämaksu. Täytyykin Suomen maksaa tämä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.9.2012 17:12

kauhea haloo jos pikkasen laavaa valuu vuorelta..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.9.2012 16:20

Japanissa kun asuin niin joka 6kk oli uutisissa tämä "Fuji räjähtää kohta" huuto. On kuulemma ollut jo vuosikymmeniä. Näitä varoituksia nousee esiin kuin aamuaurinko. Ei kukaan näitä todesta ota kun sutta on huudettu jo iät ja ajat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.9.2012 16:08

Siinä jää Fukushima vaimeaksi pikku tapahtumaksi, kun Fuji purkautuu...

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti













Uutisia

  1. Tutkija tyrmää tarhauskiellolle haetut tieteelliset perustelut: Valikoivaa ja epätarkkaa

    KOTIMAA 23.5. 11:42 0 0

  2. Aikuisten narkolepsiakorvausvaatimukset käsitellään uudelleen

    KOTIMAA 23.5. 11:27 0 0

  3. Journalisti: Kaunis Gloria -liitteestä JSN:ään kannellut sivuun

    KOTIMAA 23.5. 11:17 0 0

  4. Pirkkalassa vietiin autonosia yli 20 000 euron edestä

    PIRKANMAA 23.5. 11:11 0 0

  5. Jopa +47 astetta: Lämpöaalto piinaa Intiaa

    ULKOMAAT 23.5. 11:11 0 0

  6. Thl: 18 Pandemrix-rokotteen saanutta aikuista sairastui narkolepsiaan

    KOTIMAA 23.5. 11:06 0 0

  7. 9-vuotias poika loikkasi turvaan, pyörä jäi kuorma-auton alle

    KOTIMAA 23.5. 10:47 0 0

  8. Ely-keskus hyväksyy Talvivaaran lisäjuoksutukset

    KOTIMAA 23.5. 10:43 0 0

  9. SaiPa hankki puolustaja Glennin

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 10:42 1 0

  10. Nissan kutsuu yli 800 000 autoa korjattavaksi

    AUTOT 23.5. 10:39 0 0

  1. Saippuasarjasivustosta 20 euron tuotto – MTV vaatii 50 000 korvauksia

    KOTIMAA 23.5. 08:23 6 10 5731

  2. IL: Poika suuttui, kun ei päässyt keinuun – puukotti neljäsluokkalaista tyttöä

    KOTIMAA 23.5. 09:15 0 5 4170

  3. Tamperelaismies kuoli työtapaturmassa Siivikkalan koulun laajennustyömaalla

    KOTIMAA 22.5. 17:19 3 25 2553

  4. Brutaalin hyökkäyksen selvittely jatkuu Lontoossa - pelko terrorismista heräsi

    ULKOMAAT 23.5. 08:08 6 7 2438

  5. Koulutetut naiset maksavat pätkätöistään hautaan asti

    KOTIMAA 23.5. 07:00 1 18 2376

  6. Tapparan uusi hankinta joutui vankilaan Yhdysvalloissa

    KIEKKO 22.5. 16:20 1 30 2258

  7. Kuudelle oireita hulluruohosta – ”En muista ensimmäisistä päivistä mitään”

    KOTIMAA 23.5. 07:42 0 33 1985

  8. Ovatko he uudet Vain elämää -tähdet? – Nimet vuotivat julki Seiskan kautta

    KULTTUURI 22.5. 18:48 0 10 1848

  9. Autoilijoiden ja yrittäjien nurinaa kuultiin: Hämpin parkissa alkaa ale

    PIRKANMAA 22.5. 15:21 0 99 1668

  10. IL: Tukholman mellakat alkoivat suomalaisnaisen miehen ampumisesta

    ULKOMAAT 23.5. 08:56 1 0 1365


Ulkomaat

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot