*

Aamulehti
Päivitetty 30.7.2012 16:22, julkaistu 30.7.2012 16:20

Kahdeksan tunnin katkos - Yli 300 miljoonaa sähköttä Intiassa

Kuva: RAMINDER PAL SINGH - EPA
STT, Reuters, AFPLähetä palautetta toimittajalle
Junat eivät kulkeneet normaalisti sähkökatkon aikana.

Intian yli miljardin väestöstä yli 300 miljoonaa oli ilman sähköä maanantaina, kun kahdelta aamuyöllä alkanut katkos pimensi pääkaupungin Delhin ja yhdeksän maakuntaa Pohjois-Intiassa. Sähkökatko kesti kuusi tuntia.

Lennot Delhin kansainväliseltä kentältä kulkivat katkosta huolimatta normaalisti. Varageneraattorit turvasivat myös sairaaloiden toiminnan.

– Niin kuin maanantai ei olisi tarpeeksi kurja muutenkin, ja sitten vielä tämä, harmitteli intialainen Keshav Shah työmatkansa varrella.

Katkoksen aiheuttanutta verkkovikaa ei ehditty korjata ennen aamuruuhkia. Työpaikoilleen pyrkivät intialaiset joutuivat tuskailemaan muun muassa seisovaa raideliikennettä ja sammahtaneita liikennevaloja. Myös osa pääkaupungin vedenjakelusta keskeytyi.

– Ensin ollaan sähköttä aamukahdesta asti, sitten ei pääse edes suihkuun ja nyt metroni on vartin myöhässä, kun olen jo ollut jumissa liikenteessä puoli tuntia, metroa odottava Shah tiivisti kaupunkilaisten tunnelmia.

Maanantain kaltaista sähkökatkokaaosta ei ollut koettu Intiassa yli vuosikymmeneen.

Paikalliset katkokset ovat maassa kuitenkin yleisiä. Intia kärsii päivän vilkkaimpaan käyttöaikaan noin 10 prosentin energiavajeesta.

Jopa kahdeksantuntisiksi venyvät katkokset ovat tänä kesänä saaneet kuumuudesta kärsivät kansalaiset osoittamaan mieltään Delhin kaduilla. Heidän lisäkseen sähkönjakelun arvaamattomuus rasittaa teollisuutta ja liiketoimintaa.

Eniten kärsivät pienet yritykset, joilla ei ole varaa omaan varageneraattoriin.

Liike-elämäjohtajat ovat nimenneet sähköverkon ongelmat jo maan talouskasvun ykkösviholliseksi.


AVAINSANAT: ///LEHTIVERSIO KV. KUVAA///

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)30.7.2012 19:35

Sähkönkulutus kasvaa köyhissä maissa monta kertaa nopeammin kuin BKT. Köyhät maat ovat aurinkoisilla alueilla, joten ne voivat tasapainottaa lisääntyvien ilmastointilaitteiden ja jääkaappien aiheuttamaa huippukuormaa aurinkopaneeleilla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2012 18:37

"sitten ei pääse edes suihkuun ja nyt metroni on vartin myöhässä, kun olen jo ollut jumissa liikenteessä puoli tuntia" Tuohan kuulostaa niinkuin nokialaiselta joa ei pääse suihkuun, jonottaa ruuhka-aikaan Tampereen aamuruuhkassa taksissa menossa VR:n junaan, mitä ei kuulu kahteen tuntiin. Surkeeta ulinaa intiasta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2012 18:27

Intian Goassa oli sähköt poikki päivittäin. Taskulamppu mukaan iltasella. Ravintolat kyllä pelasivat hyvin. Henkilökunta sytytti kynttilät pöytiin ja ruokaa niissä tehdään yleensä kaasulla ja puu-uuneilla. Oli se kyllä romanttistakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2012 17:26

yleensä liki miljardi,,,melkone parannus

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2012 17:10

Intiassa kaiki on suurta!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2012 17:01

Ja Intiassa valmistetaan esim tuulivoimaloiden generaattoreita, niin miksei sitten niillä siellä voitaisi tuottaa virtaa? Jos ei tuulta riitä niin kyllä väkeä kampea pyörittämään riittää...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2012 16:48

Intiassa ne on sähkö insinööreillä hommat hanskassa. :D

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)30.7.2012 16:37

Joo, sinne vaan Intiaan sata miljoonaa (100.000.000) pikku bensa-aggregaattia pörisemään, niin voidaan Suomessa taas nostaa autojen CO2-päästömaksuja 50%, jotta ilmasto pelastuu!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. Dan Brown: Inferno

    KIRJAT 25.5. 17:36 0 0

  2. J.K. Johansson: Laura

    KIRJAT 25.5. 17:35 0 0

  3. Risto Airaksisen Beatasine hurmasi Solvallan yleisön

    URHEILU 25.5. 17:11 0 0

  4. Rosberg Monacon aika-ajon nopein, Räikkönen viides

    URHEILU 25.5. 16:22 0 0

  5. Pohjalainen: JAKK:n johtokunta voi joutua perittävien miljoonien maksajaksi

    KOTIMAA 25.5. 16:21 0 0

  6. Räikkönen starttaa Monacossa viidennestä ruudusta

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 15:29 1 0

  7. Peräkärry lähti heittelehtimään – kolme loukkaantui nokkakolarissa Virroilla

    KOTIMAA 25.5. 15:09 0 0

  8. Pirkanmaalla synkkä päivä: 8 loukkaantunut kahdessa nokkakolarissa

    PIRKANMAA 25.5. 16:01 0 0

  9. Oikaisu juttuun sikatilakuvausten oikeuskäsittelystä

    KOTIMAA 25.5. 16:00 0 0

  10. Sikatilojen salakuvausjutun syytteitä nurin hovissa

    KOTIMAA 25.5. 16:00 0 6

  1. Auto syttyi palamaan nokkakolarissa, viisi loukkaantui Orivedellä

    PIRKANMAA 25.5. 15:20 5 8 6217

  2. Amerikkalaislehti esittelee Suomen sotakuvia näyttävästi verkkosivullaan – katso linkki!

    KOTIMAA 24.5. 22:01 4 10 4600

  3. Tästä ei paljon alkoholilaki tiukkene – Turkki veti historiallisen ankarat rajat

    ULKOMAAT 24.5. 20:35 8 39 3579

  4. Aamulehden jakelu myöhästyi, näköislehti avoinna kaikille

    KOTIMAA 25.5. 08:11 1 13 3056

  5. ERIKOISHAASTATTELU: ”Vau! Mikä tuo on?” innostui Jon Bon Jovi

    KULTTUURI 24.5. 15:48 2 10 2831

  6. Vanha laskutapa ei päde – selvitä koirasi todellinen ikä uudella laskurilla

    KOTIMAA 24.5. 15:27 4 15 2347

  7. Peräkärry lähti heittelehtimään – kolme loukkaantui nokkakolarissa Virroilla

    KOTIMAA 25.5. 15:09 0 2 2263

  8. Pussy Riotin Suomessa vierailevat jäsenet katosivat jäljettömiin

    KOTIMAA 25.5. 14:56 0 21 2178

  9. Poliisia karkuun ajanut motoristi piilotti pyöränsä olohuoneeseen

    KOTIMAA 25.5. 13:46 0 1 1991

  10. Pariskunta pysähtyi auttamaan kolarissa olleita – hevoskuljetus ruttasi parin auton

    KOTIMAA 24.5. 21:23 3 10 1812


Ulkomaat

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot