Päivitetty 22.2.2012 10:44, julkaistu 22.2.2012 10:43

Taiteilijan näkemys: Nämä ovat Google Street View’n kauneimmat ja oudoimmat kuvat

Kuva: Pasi Liesimaa - Iltalehden arkisto
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Google on kuvannut katunäkymiä Suomessa myös polkupyörään kiinnitetyllä kameralla. Kuva on Helsingistä vuodelta 2011.

Palava pakettiauto, pinkiksi värjäytynyt katu, jalkakäytävällä istuva avaruusolio, roska-astian takana piileskelevä lapsi, pingviinien valloittama kiviröykkiö, keskellä kallioita tönöttävä kivitalo ja vessapaperilla koristellut puut – muun muassa nämä ilmiöt Google Street View -palvelu on tallentanut.

Googlen kuvausauto on kulkenut maailmalla tallentamassa katunäkymiä jo vuosia, ja materiaalia käytetään muun muassa karttapalvelu Google Mapsissa.

Kanadassa asuva taiteilija nimeltä Jon Rafman on koonnut Googlen kuvaamista erikoisista, hätkähdyttävistä, kummallisista ja kauniista maisemista ja tapahtumista internetiin kuvagallerian. Projektinsa hän on nimennyt The Nine Eyesiksi.

Rafmanin kuvagalleria on 9-eyes.com-sivustolla >>>


AVAINSANAT:

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)23.2.2012 10:10

Kiitos muistutuksesta, kyllä on upeaa saada asua ja elää Suomessa! Itsekin maailmalla viihtyneenä tiedän miten paljon rikollisuutta joka puolella on, viedään kaikki mikä irti saadaan. Suomessa ei ihan vähällä törmää aseisiinkaan kadulla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 06:55

Mikä noita brittejä riivaa? Ei tainnut olla saarivaltiosta yhtäkään kuvaa, jossa joku ei olisi ollut perse paljaana... =D

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 22:38

Joo, voidaan sanoa että Suomi on tylsä ja kuiva paikka, josta Räsänen aikoo tehdä vielä pastellinvärisemmän. Lähden Burkina fasoon

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 19:31

Juu en noista kuvista - kaikki selasin läpi hiirellä - nähnyt paljoo muuta, kuin ihminen on pilannut kaiken. Ruumiita kaduilla. Huoria. Kodittomia koiria. Huntupäisiä ihmisiä. Likaa ja romua. Kauniita näkymiä ei tainnut olla yhtään. No oli joku, mut huonolaatuinen. Yksi tais olla Suomesta, auto oli kurvannut jokeen sillanpielestä. Ihan maisemat oli Suomesta.

Englannistakin tais olla pari-kolme lähiökuvaa... surkeita graffitilähiöitä. Jo vähän Lontoon ulkopuolella näkee maan köyhyyden.
Tiedän, kun ite ollut siellä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 12:28

Huh, noiden kuvien jälkeen voi taas kerran oikeasti sanoa: on lottovoitto syntyä Suomeen. Ajatelkaa miten hyvin me täällä oikeasti elämme.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 11:52

Raahen herra ei kuitenkaan päässy listalle?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4438

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Nokiareena kaatui rahoituksen puutteeseen

PIRKANMAA 00

Jopa 150 miljoonaa euroa maksava Nokiareena eli liikunta- ja monitoimihalli sekä hotelli Nokian keskustaan ei toteudu. Nokian tekninen lautakunta esittää ensi tiistaina, että hankkeen... Lue lisää


Kotimaa

Frangénin villit neuvot: Yhdistetään Tampere ja Turku

sf 5

KOTIMAA 10

Simo Frangén neuvoi kuntapäättäjiä, miten kunnat voisivat säästää. 1. Lue lisää

Evira löysi koirarodusta tappavan geenimutaation

KOTIMAA 10

STT Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on löytänyt koirarodusta tappavan geenimutaation. Coton de Tulear -rodusta on löydetty mutaatio, joka aiheuttaa kuolemaan johtavan aineenvaihduntasairauden. Lue lisää


Talous

Viranomaiset hyväksyivät Tervasaaren Billerud-kaupan

TALOUS 21

Viranomaiset ovat hyväksyneet UPM-Kymmenen pakkauspaperiliiketoimintaa koskeva yrityskaupan. Hyväksyntä koskee UPM-Kymmenen Pietarsaaressa ja Valkeakosken Tervasaaressa sijaitsevien... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 18

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Youtube-hitti: Tämän pianistin soittoa on katsottu yli 43 miljoonaa kertaa!

COLOURBOX1002498www

KULTTUURI 10

Melko tuntematon ukrainalainen pianisti on noussut hitiksi Youtubessa. Valentina Lisitsa on julkaissut videopalvelussa viidessä vuodessa 190 videota ja ne ovat keränneet yhteensä yli 43... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Pietarinkalaa mutta ei saalista

03232530

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Kun Euroopan unionin johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana epäviralliseen illalliskokoukseen Brysseliin, tarjolla oli äyriäisiä, pietarinkalaa ja jälkiruoaksi suklaamoussea. Pietarinkala ei... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Luksusristeilijä ei ehtinyt lähteä matkaan ennen kuin kolisi: Jäi nolosti siltaan kiinni, kuvat

    ULKOMAAT 25.5. 13:22 0 0

  2. Frangénin villit neuvot: Yhdistetään Tampere ja Turku

    KOTIMAA 25.5. 13:20 0 0

  3. Youtube-hitti: Tämän pianistin soittoa on katsottu yli 43 miljoonaa kertaa!

    KULTTUURI 25.5. 13:17 0 0

  4. Evira löysi koirarodusta tappavan geenimutaation

    KOTIMAA 25.5. 13:15 0 0

  5. Autourheilutuloksia MM-rallista

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 08:29 1 0

  6. Valinta on tehty: Paananen murskalukemin sdp:n puoluesihteeriksi

    KOTIMAA 25.5. 13:11 1 0

  7. Nokiareena kaatui rahoituksen puutteeseen

    PIRKANMAA 25.5. 13:09 0 0

  8. Betonirekka suistui tieltä Parkanossa

    PIRKANMAA 25.5. 12:52 1 0

  9. Nokian lippulaivapuhelin tuli myyntiin - katso videolta, miten se toimii

    KOTIMAA 25.5. 12:50 1 0

  10. Neuvokasta toimintaa Ylöjärvellä! Betoniautot saartoivat traktorijuopon

    KOTIMAA 25.5. 12:49 1 3

  1. Mies meni hoidattamaan ensiapuun munuaiskiviä, kuulikin hyvin yllättäviä uutisia

    ULKOMAAT 25.5. 10:18 1 0 4810

  2. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 2 32 4266

  3. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 20:18 2 25 3621

  4. Kevarileikin vakava päätös – 17-vuotias kiidätettiin tehohoitoon

    KOTIMAA 25.5. 09:50 1 5 3584

  5. Tuhopoltot työllistivät palokuntaa Tampereella - Tullintorilla kuumuus rikkoi ikkunoita

    PIRKANMAA 25.5. 08:16 2 1 3209

  6. Neuvokasta toimintaa Ylöjärvellä! Betoniautot saartoivat traktorijuopon

    KOTIMAA 25.5. 12:49 1 3 2969

  7. Tässäkö Tampereen tuhopolttaja – tunnistatko?

    KOTIMAA 25.5. 11:05 1 0 2574

  8. Natsien jälkeläiset kertovat raskaasta taakastaan: ”Sitä kysyy itseltään, miksi on elossa”

    ULKOMAAT 25.5. 08:35 2 8 2374

  9. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 2 85 2305

  10. IS: 43 kilometriä tunnissa ylinopeutta, tuomari salasi tekonsa

    KOTIMAA 25.5. 12:24 1 5 1946


Ulkomaat

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

Kopio koira2

KOTIMAA 237

Tsaari Aleksanteri II oli aikaansa edellä. Hänen valtakaudellaan, tarkemmin ottaen vuonna 1878, säädettiin Suomeenkin koiravero. Lue lisää

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 131

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4438

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79279

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot