2 500 ihmistä harjoittelee Lontoossa turvatoimia olympialaisia varten
Britannian pelastusviranomaiset harjoittelevat tänään Lontoossa siltä varalta, että tulevien kesäolympialaisten aikana tehtäisiin terrori-isku.
Harjoituksen kohteena on kuviteltu isku Lontoon metroon. Harjoituskenttänä toimii käytöstä poistettu Aldwychin metroasema.
Kaksipäiväiseen harjoitukseen osallistuu noin 2 500 ihmistä, heidän joukossaan muun muassa ensihoitajia, palomiehiä ja poliiseja.
Heinä-elokuussa pidettäviä olympialaisia varten Lontooseen on viritetty mahtava turvakoneisto.
Olympialaisiin valmistaudutaan muutenkin huolella. Huhtikuussa järjestetään esimerkiksi 130-kilometrinen harjoitus soihdun kuljettamisesta. Harjoituksessa matkataan Leicesterista Peterboroughiin.
Lontoon olympialaisten avajaisia vietetään heinäkuun 27. päivänä.






