Kolme surmanneesta lumivyörystä selvinnyt kertoo: ”Kuin olisi ollut pesukoneessa”
Kun lumivyöry lähtee liikkeelle, ihminen on voimaton. Sitä todisti joukko kokeneita laskijoita Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa sunnuntaina, jossa suuri lumivyöry vei kolmen ihmisen hengen.
Vyöryn näki paikan päällä muun muassa laskettelulehti Powder Magazinen toimittaja John Stifter. Nyt mies kertoo näkemästään.
–Se on erittäin järkyttävä tarina, Stifler sanoo.
Stiflerin mukaan yksi vyöryyn keskelle joutuneista selvisi hengissä saatuaan karhumaisella otteella kiinni puusta lumen rymistessä hänen ylitseen. Yhteensä ryhmässä oli sunnuntaina 15 laskijaa.
Toinen hengissä selvinnyt on Elyse Saugstad. Hänen pelastuksensa oli ilmatyyny, jonka laukaisemalla laskija onnistui pysymään lumimassan pinnalla.
– Se tuntui siltä kuin olisi ollut pesukoneessa sisällä, Saugstad kuvaili vyöryssä oloa NBC:lle.
Varusteita ei ollut apua
Washingtonin vyöry sattui Stevens Passin alueella, jossa oli edellisen 24 tunnin aikana yli 60 senttiä uutta lunta. Lumivyöryriski oli korkealla.
Vyöryssä kuolleet olivat kokeneita, vyöryriskistä tienneitä laskijoita. He olivat hoidetun rinnealueen ulkopuolella mukanaan asiaankuuluvat turvavarusteet. Niistä ei kuitenkaan ollut apua.
Sunnuntainen vyöry oli suuri. Stifler kertoo yhden vyöryn alle jääneen miehen tehneen muutaman käännöksen, kun jostakin ilmestyi suuri lumiseinä.
– Herranen aika. Se on valtava, Stifler kertaa uhrin sanoja.
Ryhmä oli varustautunut niin lähettimillä, jotka kertovat lumeen hautautuneen sijainnin. Vyöryalueen ulkopuolelle jääneet löysivätkin pian ensimmäisen signaalin, joka oli peräisin hautautuneen lähettimistä. Sen jälkeen aloittivat raivoisan kaivamisen. Ensimmäisenä lumesta löytynyttä uhria elvytettiin 30 minuuttia ilman tulosta. Myöhemmin löytyivät kaksi muuta vainajaa.
Tilastojen mukaan 93 prosenttia lumivyöryjen alle joutuneista saadaan pelastettua, jos heidät ennätetään kaivaa lumesta 15 minuutin kuluessa. Jos lumen ympäröimänä on yli 45 minuuttia, enää 20-30 prosenttia selviää hengissä. Vyöryjen alle jääneiden yleisin kuolinsuu on useimmiten hiilidioksidimyrkytys. He eivät saa happea, koska lumi peittää suun ja nenän.







No jo on uutta pesutekniikkaa jenkeissä.Pesevät nykyään itsensä pesukoneissa.
Ilmoita asiaton kommentti