”Kyyditsette uutta liittopresidenttiä”, sanoi takapenkillä istunut mies taksikuskille
- Joachim Gauck on entinen Itä-Saksan ihmisoikeusaktivisti. Kuvassa myös liittokansleri Angela Merkel (oikealla).
Saksan uusi liittopresidentti sai kuulla valinnastaan puhelimessa taksin takapenkillä. Asiasta kertoi tiistaina berliiniläinen taksikuski Bild-lehdelle.
Venäläissyntyinen Vadim Belon poimi Joachim Gauckin kyytiinsä Berliinin Tegelin lentokentältä myöhään sunnuntaina. Belon ei tunnistanut poliitikkoa, vaan luuli kyydissään olevan aivan tavallisen salkkumiehen.
Kun matkaa oli taitettu tovi, takapenkkiläisen puhelin pärähti soimaan. Belonin mukaan taksikuskin on usein vaikea kuulla, mitä takana keskustellaan, mutta tällä kertaa hän kuuli seuraavan sananvaihdon:
– OK, olen samaa mieltä. Teen sen.
Vähän myöhemmin matkustaja tokaisi kuskille:
– Kyyditsette nyt uutta liittopresidenttiä. Meidän on muutettava reittiä ja ajettava suoraan liittokanslerin luo.
Kuskin mukaan Gauck oli matkan päätteeksi antanut runsaan juomarahan.
Kaksi vuotta sitten tehtävään valittu Christian Wulff joutui eroamaan toissapäivänä viikkoja jatkuneen skandaalin jälkeen.







Heti kihahti nuppiin,odotellaan!
Ilmoita asiaton kommentti