Salametsästäjien sokaisema Roccy-sarvikuono näkee jälleen
STT, AFPLääkärit ovat onnistuneet palauttamaan näön salametsästäjien sokaisemalle sarvikuonolle Etelä-Afrikassa.
Salametsästäjät hyökkäsivät Roccy-sarvikuonon kimppuun viime kesänä suojelualueella. He tappoivat Roccyn emon ja iskivät kolmikuukautista poikasta päähän sillä seurauksella, että eläin sokeutui.
Lääkärit leikkasivat Roccyn silmät tammikuun alussa. Nyt sarvikuono on jo päässyt palaamaan luontoon.
– Roccyn luonne on muuttunut leikkauksen jälkeen. Se on nyt vähemmän riippuvainen ihmisistä ja käyttäytyy päivä päivältä enemmän kuin sarvikuono, omistaja Rocco Gioia kertoi.
Etelä-Afrikassa elää suurin osa maailman sarvikuonoista, noin 20 000 yksilöä. Viime vuonna ainakin 448 sarvikuonoa joutui salametsästäjien uhreiksi.
Salametsästys on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina. Asiantuntijoiden mukaan sarvikuonon sarvien kysyntä on kasvanut erityisesti Vietnamissa, missä niistä saatavan aineen uskotaan parantavan syöpää.







"Pystyisivätköhän he auttamaan suomalaisia poliitikkoja, poliitikot eivät yleensä näe nenäänsä pidemmälle, kannattais kokeilla, vaikka vähän maksaisikin."
Just! Ja tulisi ajan pitkään kuitenkin paljon halvemmaksi.
Ilmoita asiaton kommentti