Iran lopetti öljynmyynnin britti- ja ranskalaisyhtiöille
STT, AFP, Reuters
Iran on lopettanut raakaöljyn myynnin brittiläisille ja ranskalaisille öljy-yhtiölle vastatoimena EU:n talouspakotteille. Päätöksellä ei uskota olevan suurta merkitystä, sillä kummankin maan öljyntuonti Iranista on melko vähäistä.
Euroopan unioni päätti tammikuun alussa lopettaa raakaöljyn tuonnin Iranista heinäkuun alusta alkaen. Päätöksellä yritetään pakottaa Iran avaamaan ydinohjelmansa ulkomaailmalle. Länsimaat epäilevät Iranin kehittävän salassa ydinasetta, minkä Iran kiistää.
Iranin sunnuntaisen päätöksen uskotaan olevan varoitus muun muassa Italialle, Espanjalle ja Kreikalle, jotka tuovat merkittävän osuuden öljystään juuri Iranista.
Italian käyttämästä öljystä 13 prosenttia tulee Iranista, Espanjan 12 ja Kreikan 30 prosenttia.






