Päivitetty 13.2.2012 09:47, julkaistu 13.2.2012 09:44

Ateena tulessa, joka paikka säpäleinä – Katso karut kuvat

Kuva: Milos Bicanski
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Valtavat mellakat ovat saaneet historiallisen Ateenan kaupungin keskelle sekasortoa Kreikassa. Poliisin mukaan kaduilla on noin 100 000 ihmistä.

Osa viskoo palopommeja ja kiviä kohti rakennuksia ja poliiseja. Poliisi on vastannut hyökkäyksiin kyynelkaasulla ja tainnutuskranaateilla.

Kaupungin rakennuksia on tulessa, kauppojen ikkunoita säpäleinä ja joka paikassa on sirpaleita ja rojua. Kreikan television mukaan levottomuudet ovat levinneet Korfun ja Kreetan lomasaarille asti.

Kreikan parlamentti hyväksyi juuri uuden säästöpaketin yli kymmentuntisen istuntonsa lopuksi. Tiukat säästötoimet olivat ehtona EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n 130 miljardin euron tukipaketille.


AVAINSANAT:

Kommentit (57)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)22.2.2012 11:41

Olen Eurooppa myönteinen maallikko. Ymmärtänen melko hyvin, miksi Kreikka halutaan pelastaa. Pelastamisen yhteydessä näet samalla kreikkalaisia kuristetaan, jotta oppisivat maailman ja Euroopan kannalta olennaisimmat hyveet. Samalla euro kv. valuuttana "pelastuu". Laitoin tuon lainausmerkkeihin, sillä euro pelastuu kyllä, vaikka Kreikka siitä irtautuisikin. Euron uskottavuus kyllä kärsisi aikamoisen kolauksen.
Minusta Euroopan - ns. vanhan mantereen - yritys olla mukana globaalissa maailmassa, jossa USA nousi 1900-luvulla valtiaaksi, on sen arvoinen.
Kiina ja Aasia nousevat kaiken aikaa.

Kysymykseni kuuluukin. Haluammeko oikeasti jäädä kiinalaisten ja amerikkalaisten palvelijoiksi ja vartoomaan pöydän alla, jos heiltä jotain muruja jää meillekin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 21:53

- Mutta Kataisen kuolemattomat sanat, hei me tienataan tällä, elää ...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 19:24

Ei nämä paketit mitään varsinaisesti pelasta. Kreikan systeemi on mätä ja odottaa vain luhistumistaan. Me maksetaan heille vain lisäaikaa. Mielestäni se ei ole sen arvoista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 15:52

Kun katsoo kuvia Kreikan kaduilta, niin näyttääkö siltä, että ovat ryhtyneet toimeen ja nyt laittavat ihan tosissaann talouttaan kuntoon.

Kyllä sinne annetut rahat ovat menneet lopullisesti - montaa latia sieltä tuskin saadaan takaisin. Ja lisääkö pitäisi vielä antaa?

Jomppa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 14:25

säädettävä Kreikan tueksi direktiivi, että vain oliiviöjyä saa käyttää moottoreissa ja bensan tekemiseen..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 14:20

MTV3:n Kari Lumikeron mukaan Kreikassa suhtaudutaan nyt vihamielisesti suomalaisiin. Kannattaa siis välttää matkustamasta maahan, koska viharikoksen uhriksi joutumisen riski on kasvanut.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 14:18

Boikotti: Ehkä on parasta, että kukaan suomalainen ei ainakaan mene Kreikkaan lomailemaan oman turvallisuutensa takia. Veikkaanpa lisäksi, että palvelut Suomi-turisteille on melko nihkeätä.

Itse jätin aikoinaan argentiinalaiset viinit kauppoihin, kun näin kuinka Suomen lippuja poltettiin Argentiinan ja Uruguayn välisellä sillalla.

Olen vasta viime vuosina oppinut tämän jaloilla äänestämisen ja ainakin tuo mielenrauhaa. En tiedä onko vaikutuksia, mutta kuitenkin. Olen suvaitsevainen enkä aloita mitään omaa boikottiani ilman "hyökkäystä".

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 13:45

Mitä tarkoitetaan tainnutuskranaatilla?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 13:06

Luuleeko joku Urpilainen saavansa ja saaneensa Kreikalta sellaiset vakuudet, että rahavirta kääntyisi sen johdosta aikanaan myös Suomen suuntaan.

Aivan naurettavaa luulottelua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2012 12:59

kyllä luulisi 130 miljardin taas ainakin kesän yli riittävän,,,kunnes uutta retsina satoa saatavilla ja ens talven mellakointeihin siementä...sen sanon että annettuja ei takasin saa,,,eli pankeille menee kaikki se mitä nyt sosialisoidaan---se kummasti koskee vaan tuota velkapuolta nykyään euroopassa- outoa kommunismia..

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Pyöräily: ”Voiko Tampereella olla tällaista?”

PIRKANMAA 00

Aiempina vuosina mukanaolijat ovat ihastelleet ääneen Maisematour-retkipyöräilyn reitin varrella avautuvia näkymiä Tampereella. Lauantaina on taas tilaisuus päästä katsomaan... Lue lisää

Frenckellin asiakaspalvelu suljetaan perjantaina tavallista aiemmin

PIRKANMAA 10

Palvelupiste Frenckellin asiakaspalvelu sulkeutuu perjantaina 25.5. Lue lisää


Kotimaa

IS: 43 kilometriä tunnissa ylinopeutta, tuomari salasi tekonsa

KOTIMAA 15

Tuomari ajoi rajua ylinopeutta viime syyskuussa Keski-Suomessa, 50 kilometrin nopeusrajoitusalueella 93 kilometriä tunnissa nopeudella. Mies ei ollut kieltänyt tekoaan poliisille tuolloin, mutta kun... Lue lisää

Mies huijasi rihkamasormuksilla: Avulias antoi satasen bensarahaa

KOTIMAA 10

Siistiin asuun pukeutunut mies viittoili tielläliikkujia pysähtymään moottoritien varteen Sipoossa alkuviikolla. Mies kertoi paikalle pysähtyneelle, että hänen autostaan on loppunut... Lue lisää


Talous

Viranomaiset hyväksyivät Tervasaaren Billerud-kaupan

TALOUS 21

Viranomaiset ovat hyväksyneet UPM-Kymmenen pakkauspaperiliiketoimintaa koskeva yrityskaupan. Hyväksyntä koskee UPM-Kymmenen Pietarsaaressa ja Valkeakosken Tervasaaressa sijaitsevien... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 18

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

03232091

KULTTUURI 220

Euroviisujen ennakkosuosikki Ruotsi varmisti odotetusti finaalipaikkansa. Myöhään torstai-iltana päättyneestä euroviisujen toisesta semifinaalista finaaliin pääsivät Liettua... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Pietarinkalaa mutta ei saalista

03232530

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Kun Euroopan unionin johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana epäviralliseen illalliskokoukseen Brysseliin, tarjolla oli äyriäisiä, pietarinkalaa ja jälkiruoaksi suklaamoussea. Pietarinkala ei... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Kansallisbaletti lähtee kesäkiertueelle

    KULTTUURI 25.5. 12:30 0 0

  2. Kuljettaja kaasutti täysillä kohti hevosta, päästi ensin kulkemaan ohi

    KOTIMAA 25.5. 12:24 0 0

  3. IS: 43 kilometriä tunnissa ylinopeutta, tuomari salasi tekonsa

    KOTIMAA 25.5. 12:24 1 5

  4. Mies huijasi rihkamasormuksilla: Avulias antoi satasen bensarahaa

    KOTIMAA 25.5. 12:16 1 0

  5. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 11:32 2 20

  6. Pyörällä liikkeellä ollut nainen lensi konepellin kautta katuun, auto jatkoi vain matkaansa

    KOTIMAA 25.5. 12:15 1 0

  7. Pyöräily: ”Voiko Tampereella olla tällaista?”

    PIRKANMAA 25.5. 11:38 0 0

  8. Alitalo ja Karvonen uivat välieriin EM-kilpailuissa

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 12:00 1 0

  9. Loeb ohitti Latvalan Kreikan MM-rallissa

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 12:14 2 0

  10. Pankkiryöstäjä uhkasi lyödä kirveellä virkailijaa ja asiakkaita, näytti ensin lapun ”ryöstö”

    KOTIMAA 25.5. 12:00 0 0

  1. Mies meni hoidattamaan ensiapuun munuaiskiviä, kuulikin hyvin yllättäviä uutisia

    ULKOMAAT 25.5. 10:18 1 0 4499

  2. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 2 32 4114

  3. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 20:18 2 25 3514

  4. Kevarileikin vakava päätös – 17-vuotias kiidätettiin tehohoitoon

    KOTIMAA 25.5. 09:50 1 5 3331

  5. Tuhopoltot työllistivät palokuntaa Tampereella - Tullintorilla kuumuus rikkoi ikkunoita

    PIRKANMAA 25.5. 08:16 2 1 3116

  6. Neuvokasta toimintaa Ylöjärvellä! Betoniautot saartoivat traktorijuopon

    KOTIMAA 25.5. 11:41 1 3 2343

  7. Natsien jälkeläiset kertovat raskaasta taakastaan: ”Sitä kysyy itseltään, miksi on elossa”

    ULKOMAAT 25.5. 08:35 2 8 2296

  8. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 2 85 2255

  9. Tässäkö Tampereen tuhopolttaja – tunnistatko?

    KOTIMAA 25.5. 11:05 1 0 2174

  10. Suomalainen kiipeilijä putosi 600 metriä ja kuoli Alaskassa

    ULKOMAAT 25.5. 06:57 2 0 1878


Ulkomaat

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

Kopio koira2

KOTIMAA 236

Tsaari Aleksanteri II oli aikaansa edellä. Hänen valtakaudellaan, tarkemmin ottaen vuonna 1878, säädettiin Suomeenkin koiravero. Lue lisää

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 131

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79279

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot