Päivitetty 9.2.2012 07:51, julkaistu 9.2.2012 07:49

Psykiatrit: Breivik oli peliriippuvainen

Kuva: LISE ASERUD
STT, NTB, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Norjan terrori-iskut tunnustanut Anders Behring Breivik pelasi niin paljon tietokonepelejä, että hänet voidaan psykiatrien mukaan luokitella peliriippuvaiseksi, kertoo Aftenposten-lehti.

Kuulusteluissa on paljastunut, että Breivik vietti vuosien 2006–2010 aikana tietokoneruudun edessä yhteensä 8 700 tuntia eli lähes vuoden. Yksinomaan marraskuusta 2010 helmikuuhun 2011 Breivik pelasi suosittua World of Warcraft -peliä 500 tunnin ajan.

Breivik itse on antanut ymmärtää, että hänen tietokoneaikansa kului pelaamisen sijaan terrori-iskujen suunnitteluun.

Breivikin muita suosikkipelejä olivat muun muassa Modern Warfare, Elder Scrolls, Dragon Age ja Warhammer.

Aftenpostenin mukaan Norjan poliisi selvittää nyt, kenen kanssa Breivik pelejä pelasi tai palkkasiko hän kenties muita pelaamaan puolestaan.

32-vuotias Breivik sanoi maanantaina oikeudessa, että hänen tekemänsä joukkosurma oli välttämätön, ja että hänen uhrinsa olivat pettureita. Hän vaati välitöntä vapauttamista. Oikeudessa käsiteltiin maanantaina Breivikin vangitsemisen jatkamista.

Varsinainen oikeudenkäynti Breivikiä vastaan alkaa Oslossa 16. huhtikuuta.


AVAINSANAT:

Kommentit (13)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)9.2.2012 18:45

Töissä pelaan 8 tuntia joka päivä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 17:51

Mielenosoitukselliset mukakiellot pitää kieltää!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 17:15

"Eli pelasi neljän kuukauden aikana n. 4 tuntia päivässä. Se on aika vähän."

Töissäkäyvälle tuo on kyllä sairaalloisen paljon. Itsekin pelaan usein 4-5 tunnin sessioita strategiapelejä, mutta ei sellaisia joka päivä jaksa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 13:31

Heh itse pelaan samoja pelejä ja onhan noihin tunteja vierähtänyt. Olen siis peliriippuvainen, mutta ei se tee minusta murhaajaa.
Järki käteen. Sekopää on sekopää, harrasti hän sitten mitä tahansa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 12:18

Kyllä nyt on pelit kiellettävä! Ne tekee terroristejä..
Eikun hetkonen, mietitääs järjellä hetki. Eli eiköhän ne tappajat kyllä ole olleet jo umpisekaisin ennen pelejäkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 11:26

"Yksinomaan marraskuusta 2010 helmikuuhun 2011 Breivik pelasi suosittua World of Warcraft -peliä 500 tunnin ajan."

Eli pelasi neljän kuukauden aikana n. 4 tuntia päivässä. Se on aika vähän. Yleensä WOW:ia pelaajat pelaavat 6-10 tuntia päivässä,sekä sama pelirytmiä päivästä toiseen monta vuotta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 10:49

aina vaan selkeämmin psykoottinen - mitä ne norjalaiset sekoloogit oikeen sekoo siellä - lepakoita on tapulissa aika tavalla

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 09:29

Pelit on kiellettävä! Telkkari on kiellettävä! Elokuvat on kiellettävä! Radio on kiellettävä! KAIKKI ON KIELLETTÄVÄ!!! Kyllä työnteossa on tarpeeksi viihdettä kansalle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 09:26

"Breivik itse on antanut ymmärtää, että hänen tietokoneaikansa kului pelaamisen sijaan terrori-iskujen suunnitteluun."

Missä lähteet tuohon väitteeseen? Breivik mainitsee manifestissaan useita lempipelejään ja ei missään vaiheessa kyllä mainitse, ettei pelaa pelejä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 08:48

Pelit kiellettävä! Brejvik kiellettävä! Norja kiellettävä!

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Frenckellin asiakaspalvelu suljetaan perjantaina tavallista aiemmin

PIRKANMAA 10

Palvelupiste Frenckellin asiakaspalvelu sulkeutuu perjantaina 25.5. Lue lisää

Tuhopoltot työllistivät palokuntaa Tampereella - Tullintorilla kuumuus rikkoi ikkunoita

2012-05-25-027[1]

PIRKANMAA 21

Tahallaan sytytetyt tulipalot työllistivät palokuntaa torstaina illalla ja perjantaina aamuyöllä. Torstai-iltana yhdeksän aikaan kolme varastokoppia paloi Lindforsinkadulla Tampereen Hervannassa. Lue lisää


Kotimaa

Neuvokasta toimintaa Ylöjärvellä! Betoniautot saartoivat traktorijuopon

KOTIMAA 00

Rattijuoppo saatiin kiinni betoniautojen kuljettajien neuvokkuuden ansiosta Ylöjärvellä perjantaina aamulla. Hätäkeskus sai aamuseitsemän jälkeen ilmoituksen, jonka mukaan 65-tietä... Lue lisää

”SAK tuo ääniä, elinkeinoelämä ei”

KOTIMAA 10

Sdp:n kotikentällä Hakaniemen torilla kansaa kahvitellut eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma pitää SAK:n valta-asemaa sdp:ssä luonnollisena. – Joka toinen... Lue lisää


Talous

Viranomaiset hyväksyivät Tervasaaren Billerud-kaupan

TALOUS 21

Viranomaiset ovat hyväksyneet UPM-Kymmenen pakkauspaperiliiketoimintaa koskeva yrityskaupan. Hyväksyntä koskee UPM-Kymmenen Pietarsaaressa ja Valkeakosken Tervasaaressa sijaitsevien... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 18

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

03232091

KULTTUURI 216

Euroviisujen ennakkosuosikki Ruotsi varmisti odotetusti finaalipaikkansa. Myöhään torstai-iltana päättyneestä euroviisujen toisesta semifinaalista finaaliin pääsivät Liettua... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Pietarinkalaa mutta ei saalista

03232530

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Kun Euroopan unionin johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana epäviralliseen illalliskokoukseen Brysseliin, tarjolla oli äyriäisiä, pietarinkalaa ja jälkiruoaksi suklaamoussea. Pietarinkala ei... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Neuvokasta toimintaa Ylöjärvellä! Betoniautot saartoivat traktorijuopon

    KOTIMAA 25.5. 11:41 0 0

  2. ”SAK tuo ääniä, elinkeinoelämä ei”

    KOTIMAA 25.5. 11:38 0 0

  3. Ei yllätyksiä: Urpilainen jatkaa demarien johdossa

    KOTIMAA 25.5. 11:40 0 0

  4. Frenckellin asiakaspalvelu suljetaan perjantaina tavallista aiemmin

    PIRKANMAA 25.5. 11:35 0 0

  5. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 11:32 2 16

  6. Loeb ohitti Latvalan Kreikan MM-rallissa

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 09:51 1 0

  7. Tuhopoltot työllistivät palokuntaa Tampereella - Tullintorilla kuumuus rikkoi ikkunoita

    PIRKANMAA 25.5. 08:16 2 0

  8. Tässäkö Tampereen tuhopolttaja – tunnistatko?

    KOTIMAA 25.5. 11:05 1 0

  9. Autourheilutuloksia MM-rallista

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 08:29 1 0

  10. Arvio: Masuunissa hienoa illallista voin sävyttää cover-bändin musisointi

    RUOKA 25.5. 10:58 1 0

  1. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 2 32 3747

  2. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 20:18 2 24 3289

  3. Mies meni hoidattamaan ensiapuun munuaiskiviä, kuulikin hyvin yllättäviä uutisia

    ULKOMAAT 25.5. 10:18 1 0 2843

  4. Tuhopoltot työllistivät palokuntaa Tampereella - Tullintorilla kuumuus rikkoi ikkunoita

    PIRKANMAA 25.5. 08:16 2 0 2828

  5. Kevarileikin vakava päätös – 17-vuotias kiidätettiin tehohoitoon

    KOTIMAA 25.5. 09:50 1 1 2696

  6. Natsien jälkeläiset kertovat raskaasta taakastaan: ”Sitä kysyy itseltään, miksi on elossa”

    ULKOMAAT 25.5. 08:35 2 6 2103

  7. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 2 82 2082

  8. Suomalainen kiipeilijä putosi 600 metriä ja kuoli Alaskassa

    ULKOMAAT 25.5. 06:57 2 0 1799

  9. IS: 43 kilometriä tunnissa ylinopeutta, tuomari salasi tekosi

    KOTIMAA 25.5. 09:17 1 0 1609

  10. Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

    KOTIMAA 25.5. 06:58 2 32 1529


Ulkomaat

Tuoreimmat blogimerkinnät löytyvät toistaiseksi täältä >>>

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

Kopio koira2

KOTIMAA 232

Tsaari Aleksanteri II oli aikaansa edellä. Hänen valtakaudellaan, tarkemmin ottaen vuonna 1878, säädettiin Suomeenkin koiravero. Lue lisää

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 131

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79279

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot