Ruotsin poliisi varoittaa tukholmalaisia varkaista, joilla on erikoinen toimintatapa
Ruotsin poliisi varoittaa tukholmalaisia varkaista, joilla on erikoinen toimintatapa, uutisoi Ruotsin Metro-lehti.
Kahden viime viikon aikana niin sanottujen halaajavarkaiden uhriksi on Tukholman keskustassa joutunut parikymmentä henkilöä.
Useimmat uhrit ovat tyttöjä tai nuoria naisia. Heidän luokseen on tullut mies, joka on halannut uhriaan. Samaan aikaan miehen rikoskumppanit ovat varastaneet naisen kännykän ja muut arvoesineet.
– Uhrina on ollut miehiäkin, mutta silloin kyse on ollut lähinnä selkään taputtelusta, sanoo komisario Gunnar Thun.
– Haluamme varoittaa näistä halaajista. He ovat viime aikoina iskeneet aika tiheästi. Useimmat tapaukset ovat sattuneet vanhassa kaupungissa tai Södermalmin alueella.
Halaajavarkaita on kuvailtu iloisiksi, mukaviksi ja siististi pukeutuviksi. He ovat toimineet kaksin tai kolmisin.







Lienevät espanjalaisia? Moista tapaa käytettiin jo ainakin 5 vuotta sitten Teneriffalla.
Ilmoita asiaton kommentti