Näin Englannissa: Häiden hinta 497 euroa, hautajaisten 192 euroa
STT
Englannissa on herättänyt närää valtionkirkon päätös nostaa roimasti häistä ja hautajaisista perittäviä maksuja. Kirkkohäiden hinta nousee 40 prosenttia ja hautajaisten peräti 50 prosenttia.
Avioliiton solmiminen kirkossa maksaa ensi vuoden alusta alkaen 415 puntaa (497 euroa) ja hautajaisten järjestäminen 160 puntaa (192 euroa), kertoo BBC. Korotuksista päättivät kirkon jäsenet äänestyksessä.
Arvostelijoiden mukaan kirkon päätös on väärä viesti köyhille talouskurimuksen aikana. Monien kirkon jäsenten pelätään suuntavan kirkon sijaista maistraattiin, missä esimerkiksi naimisiinmeno hoituu vain noin sadalla punnalla.
Päätöksen puolustajat sanovat maksun heijastavan nyt seremonioiden todellisia kuluja ja arvioivat kirkon jäsenten myös ymmärtävän tämän.







"(Tuntematon)8.2.2012 09:56
Kun lantti arkkuun kilahtaa sielu taivaaseen vilahtaa.Koko kirkon touhu perustuu rahaan."
Ihan vaan uteliaisuuttani kysäisen, että mihinkäs se sinun mainen touhusi perustuu? Rahattomuuteenko vai ilmaispalveluihin?
Kerro lisää millä selviät? Etukäteen kiittäen!
Ilmoita asiaton kommentti