Päivitetty 17.1.2012 11:48, julkaistu 17.1.2012 11:40

Miltä Italian turmalaivan sisällä näyttää nyt? Katso kuvat!

Kuva: AP
Aamulehti, STT, AFPLähetä palautetta toimittajalle

Italian rannikolla karille ajaneen Costa Concordia -aluksen sisällä on sekamelska.

Kansainvälisten kuvatoimistojen julkaisemissa valokuvissa näkyy muun muassa, miten rannikkovartioston sukeltajat yrittävät edetä sisällä laivassa. Aluksen käytävillä on huonekaluja ja veden vallassa olevissa tiloissa kelluu kaikenlaista tavaraa, joten sukeltajat joutuvat tunkeutumaan tavaramuurien ja -lauttojen läpi.

Aluksessa oli onnettomuuden aikaan 4 200 ihmistä. Tiistaiaamupäivän tietojen mukaan risteilijän karilleajon jäljiltä on edelleen kateissa 29 ihmistä.

Rannikkovartioston mukaan toivoa eloonjääneiden löytymisestä ei juuri enää ole, mutta etsintöjä jatketaan.

– Laiva on tällä hetkellä vakaa ja tyyni sää on apuna, kertoi rannikkovartioston edustaja Filippo Marini.

Turman pelätään aiheuttavan myös ympäristötuhoja, sillä laivassa oli yli 2 000 tonnia polttoainetta. Sen pumppaus on tarkoitus aloittaa vielä tämän viikon aikana.


OHJE: Saat lisätietoa kuvasta/videosta, kun viet hiiren kuvan päälle ja klikkaat kohdasta "i".


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)26.1.2012 18:29

Kai nyt sentään nypätään aluksen hinta pois kapteenin palkasta??? Silleen pikkuhiljaa, ettei tuu taloudellista ahdinkoa!!! T:Make-Muki/Akaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.1.2012 06:22

juu on se aivan käsittämätöntä et pitää ajaa 10-metriä rannasta! Mitäköhän sen kapun päässä on liikkunu tai onkohan se ees ollut ohjaamassa venettä?veikkaanpa ettei kapu ollut ees sillalla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.1.2012 16:15

Maallikonkin mielestä aivan käsittämätöntä että Hyper-risteilijä ajetaan 25 metriä rannasta.Siis mitä ihmettä???

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.1.2012 12:44

Hienoja kuvia. Laivalla taisi olla vakuutukset kunnossa, kun kannatti ajaa rantaan asti?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)17.1.2012 12:16

Siitä vaan, kyseinen luksusalus on hinattavissa jo ensi viikolla korjattavaksi Turun telakalle.

Ja sen merikapteen, 52-vuotias italiaano, voi ottaa mukaansa 80-vuotiaan äitinsä, johon hän oli yhteydessä pelastuoperaation ollessa vielä käynnissä tyyliin, "äiti, äiti...." Elämähän on tuolla katolisessa Etelä-Euroopassa niin perhekeskeistä, että siihen tartutaan tiukassakin paikassa.

Turku voisi tarjota juhlalounaan Turun linnassa ja
samalla suomalainen merikapteeni voisi pitää hänelle PowerPoint esityksen matkustaja-alusten turvakäytänteistä täällä luterilaisessa Pohjolassa. Samalla tulisi esiin edes yksi hyvä puoli suomalaisesta vähäisemmästä perhekeskeisyydestä. Eli ei soitella mammalle tiukankaan paikan tullen työstä.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Valkeakosken keskustassa varkauden yritys

PIRKANMAA 10

Pirkanmaan poliisi on ottanut kiinni kaksi ulkomaalaista miestä epäiltynä varkauden yrityksestä. Vartija tavoitti miehet lukitun työmaan pihalta varhain perjantaina Valkeakosken... Lue lisää

Frenckellin asiakasapalvelu suljetaan perjantaina tavallista aiemmin

PIRKANMAA 00

Palvelupiste Frenckellin asiakaspalvelu sulkeutuu perjantaina 25.5. Lue lisää


Kotimaa

Missä on tiistaina kadonnut tamperelainen mies?

rantanenwww

KOTIMAA 10

Poliisi etsii kadonnutta tamperelaismiestä. Annalassa Hikivuorenkadulla asuvasta 63-vuotiaasta Pentti Rantasesta on tehty viimeinen varma havainto tiistaina iltapäivällä. Lue lisää

Nuoret ovat toiseksi suurin ongelma - Tätä mieltä ollaan kunnissa

COLOURBOX3629259_www

KOTIMAA 10

Kunnat pelkäävät nuoria työntekijöitä, niin kutsuttua y-sukupolvea. – Nuoret viis veisaavat vastuusta, eivät osaa mitään ja heidät... Lue lisää


Talous

Asunnot kallistuivat huhtikuussa

TALOUS 10

Asuntojen hinnat nousivat huhtikuussa hieman, ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotiedoista. Vanhat kerros- ja rivitalot kallistuivat koko maassa keskimäärin 0,6 prosenttia maaliskuuhun verrattuna. Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 18

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Miten TTT varautuu tukileikkauksiin?

KULTTUURI 10

Valtion säästöohjelma ajaa valtiontukea nauttivia taidelaitoksia leikkauksiin. Vaikka tukisummien täsmällisiä pudotuksia ei vielä tiedetä, moni laitos... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Pietarinkalaa mutta ei saalista

03232530

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Kun Euroopan unionin johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana epäviralliseen illalliskokoukseen Brysseliin, tarjolla oli äyriäisiä, pietarinkalaa ja jälkiruoaksi suklaamoussea. Pietarinkala ei... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Ei yllätyksiä: Urpilainen jatkaa demarien johdossa

    KOTIMAA 25.5. 11:06 0 0

  2. Arvio: Masuunissa hienoa illallista voin sävyttää cover-bändin musisointi

    RUOKA 25.5. 10:58 1 0

  3. Missä on tiistaina kadonnut tamperelainen mies?

    KOTIMAA 25.5. 10:45 1 0

  4. SpaceX:n johtaja luuli onnittelevaa Barack Obamaa puhelinmyyjäksi

    ULKOMAAT 25.5. 10:45 1 0

  5. Ruotsalaislehti vertaili tilastoja: Ruotsin poliisi huonoin, Suomen paras!

    ULKOMAAT 25.5. 10:43 1 0

  6. Nuoret ovat toiseksi suurin ongelma - Tätä mieltä ollaan kunnissa

    KOTIMAA 25.5. 10:33 1 0

  7. Valkeakosken keskustassa varkauden yritys

    PIRKANMAA 25.5. 10:21 1 0

  8. Mies meni hoidattamaan ensiapuun munuaiskiviä, kuulikin hyvin yllättäviä uutisia

    ULKOMAAT 25.5. 10:18 1 0

  9. Frenckellin asiakasapalvelu suljetaan perjantaina tavallista aiemmin

    PIRKANMAA 25.5. 09:58 0 0

  10. Latvala niukasti Loebin edellä Kreikan MM-rallissa

    URHEILUSÄHKEET 25.5. 09:51 1 0

  1. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 1 31 3474

  2. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 20:18 1 23 3118

  3. Tuhopoltot työllistivät palokuntaa Tampereella - Tullintorilla kuumuus rikkoi ikkunoita

    PIRKANMAA 25.5. 08:16 1 0 2666

  4. Kevarileikin vakava päätös – 17-vuotias kiidätettiin tehohoitoon

    KOTIMAA 25.5. 09:50 0 0 2241

  5. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 70 1993

  6. Natsien jälkeläiset kertovat raskaasta taakastaan: ”Sitä kysyy itseltään, miksi on elossa”

    ULKOMAAT 25.5. 08:35 1 1 1967

  7. Mies meni hoidattamaan ensiapuun munuaiskiviä, kuulikin hyvin yllättäviä uutisia

    ULKOMAAT 25.5. 10:18 1 0 1846

  8. Suomalainen kiipeilijä putosi 600 metriä ja kuoli Alaskassa

    ULKOMAAT 25.5. 06:57 1 0 1734

  9. IS: 43 kilometriä tunnissa ylinopeutta, tuomari salasi tekosi

    KOTIMAA 25.5. 09:17 1 0 1493

  10. Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

    KOTIMAA 25.5. 06:58 1 25 1423


Ulkomaat

Tuoreimmat blogimerkinnät löytyvät toistaiseksi täältä >>>

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Vaihtakaamme koirat vuohiin - Lemmikeille haittavero?

Kopio koira2

KOTIMAA 125

Tsaari Aleksanteri II oli aikaansa edellä. Hänen valtakaudellaan, tarkemmin ottaen vuonna 1878, säädettiin Suomeenkin koiravero. Lue lisää

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 131

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79279

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot