Puheenaihe: Onko lihavien leikittäminen televisiossa viihdyttävää?

Suurin pudottaja on jo vanha juttu. Silti lukuisten tuotantokausien jälkeen ihraiset tankerot laitetaan uudestaan ja uudestaan raahautumaan mäkiä ylös ähkien ja puhkuen ja liukumaan niitä sitten vauhdilla alas. Mikä voisi olla parempaa viihdettä?

Lähes jokainen katsoja voi helpottuneena huomata, ettei ole vielä päästänyt itseään ihan niin pahaan kuntoon – ja sitten iloita, kun kilpailijat saavat uuden ulkomuodon suurten ponnistusten jälkeen. Suurin pudottaja ei ole enää läheskään ainoa formaatti, joka herkuttelee hyllyvillä vartaloilla. Jo Suomessakin nähtävät Tanssi peppu pieneksi ja Unelmien paksu poikamies edustavat uudempaa tosi-tv:n läskiohjelmatarjontaa.

Pullukoiden parinvalintaa

Tanssi peppu pieneksi yhdistää oivaltavalla tavalla painonpudotuksen ja kovassa nosteessa olevat tanssiohjelmat. Kun yli satakiloiset parkettien partasudit ja tonnikeijut joraavat itsensä parempaan muotoon, saavat katsojat eteensä paljastettua lihaa, joka hytkyen pursuilee silmille olemattomien vaatteenriekaleiden välistä ja heilahtelee hidastuskuvissa spagaatia tekevän kilpailijan puolelta toiselle irstaiden ilmeiden siivittämänä.

Oletusarvoisesti unelmien poikamies ei ole ylipainoinen eikä edusta vähemmistöä. Unelmien paksussa poikamiehessä katsoja pääsee kuitenkin seuraamaan turvallisen välimatkan päästä pullukoiden parinvalintaa.

Kyllä vain, ohjemassa poikamies ei ole ainoa paksukainen – myös lähes kaikki potentiaaliset morsmaikut ovat raskassarjalaisia. Ohjelmassa ei ole tarkoitus pudottaa painoa, vaan ainoastaan löytää elämänkumppani. Voisi siis olla mahdollista, että kilpasiskoihin mahtuisi eri kokoluokan edustajia. Vai voisiko?

Läski pysyköön lestissään

Ehkä pointti on, että läskit ja laihikset eivät paini samassa sarjassa. Hoikka ihminen voi seurustella pullukan kanssa vain komediasarjoissa, jolloin hauskuus perustuu nimenomaan absurdiin asetelmaan. Eri painoisille on tanssikilpailunsa ja poikamiesohjelmansa. Eri kasteihin jaettuja ihmisiä ei tule sekoittaa.

En muista nähneeni elokuvaa tai tv-sarjaa, jossa esimerkiksi ylipainoinen älykäs ja menestyvä naispäähenkilö eläisi tasokasta ja loisteliasta elämää nuoren ja timmin miesystävänsä kanssa. Ainoa rooli, mikä tuntuu julkisesta maailmankuvasta ylipainoisille ihmisille löytyvän, on pellen rooli.

Pullukat ovat lähes aina lupsakoita, hölmöjä ja hyväsydämisiä. Zen Café -yhtyeestä tutun Samuli Putron sanoin ”Läski ei käy paitsi koominen läski”.

Miksi ihmeessä kukaan haluaa osallistua näihin ohjelmiin, jotka perustuvat omaan ulkoiseen olemukseen perustuvalle nöyryyttämiselle? Palkintona on tietenkin usein rahaa ja uusi yhteiskuntakelpoinen kroppa, jolle ei enää naureskella. Ehkä he kokevat ansaitsevansa muiden arvostuksen vasta saavutettuaan ihannepainon.

Mekö suvaitsevaisia?

Nykyään olemme olevinamme suvaitsevaisempia kuin koskaan. Maailma pienenee päivä päivältä ja tiedostamme kuinka erilaisuus on rikkaus ja loppujen lopuksi olemme kaikki vain ihmisiä. Emme enää kuvittele että länsimaalaisilla valkoihoisilla on luonnollinen etuoikeus valtaan. Ainakaan se ei ole enää ainoa näkökulma.

Kuitenkin niin sanottu ”normaali” on edelleen olemassa jossain taustalla. Ajatus siitä että on suuri joukko joitakin ihmisiä, jotka edustavat jonkinlaista peruspohjaa tai yhteiskunnan taikinan jauhoja. Sitten on kakun kerma ja kirsikat, ihmiset joita kaikki ihailevat ja haluaisivat olla, siis tavallista paremmat: rikkaat, kauniit ja rohkeat.

Jäljelle jää joukko ihmisiä, jotka on jaettu erilaisiin alaryhmiin, joihin sullottuna heidät on helpompi sulattaa. Tällaisia ryhmiä tuntuu olevan enemmän kuin koskaan. Näiden ryhmien edustajien ajatellaan omaavan tiettyjä ominaisuuksia, jotka pohjaavat varmasti ainakin kulttuuriperinteeseen ja ennakkoluuloihin.

Ne jotka kokevat kuuluvansa näihin ryhmiin, käyttäytyvät roolinsa mukaisesti, jotta voivat olla kaikkien edessä ”oma itsensä”.

Oma lahkonsa

Homot ovat kiinnostuneita muodista ja sisustuksesta, puhuvat hassusti, ja heitä tuntuu tursuavan ovista ja ikkunoista ennen kaikkea naisille suunnatuilla kanavilla. ”Normaalilla” tavalla puhuvaa julkihomoa urheilukuuluttajaa, joka harrastaa metsästystä ei tunnu löytyvän. Tummaihoiset taas saavat edelleen elokuvissa vain pahiksen ja sympaattisen apurin rooleja. Ylipainoiset tuntuvat olevan myös oma lahkonsa, joita voi kauhistella ja joille voi nauraa.

Historiamme vuoksi Unelmien musta poikamies -formaatti olisi tuskin mahdollinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme yhtään aikaisempaa suvaitsevaisempia.

Puheenaihe

Marie von Bell

Kirjoittaja on toimittajaopiskelija Voionmaan opistolla

Ota kantaa

Onko lihavien leikittäminen televisiossa viihdyttävää?