Puheenaihe: Ei ole oikeaa tapaa kaataa tyrannia

Miten tyrannista päästään eroon? Miten diktaattori kuuluu kaataa oikeaoppisesti?

Hyviä kysymyksiä, ei vastauksia.

– Diktaattorin kaatamiselle ei ole sääntöjä kansainvälisessä oikeudessa. Ei ole edes sääntöjä siitä, miten ja kuka määritellään diktaattoriksi, sanoo kansainvälisen oikeuden asiantuntija, Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutin johtaja Martti Koskenniemi.

Lähihistoria tuntee lukuisan määrän totalitääristen tai diktatoristen järjestelmien romahduksia sekä tyrannien kaatamisia. Niissä on sekä poliittisesti että oikeudellisesti jopa uskomattoman paljon erilaisia piirteitä.

Väkisin tulee mieleen, että piirteet vaihtelevat sen mukaan, kuka kulloinkin on presidenttinä Yhdysvalloissa. Mutta se on vain osatotuus.

Kestääkö Obaman onni?

Libyan vallanvaihto ja Muammar Gaddafin syrjäyttäminen menevät ainakin tässä vaiheessa sulkana Barack Obaman hattuun, jossa jo komeilee Osama bin Ladenin eliminoimisesta kerätty kunnia.

Yhdysvallat, Nato tai länsi muutenkaan ei jää vastuuseen everstin lopullisesta kohtalosta. Miehen päästivät päiviltä kotimaiset kapinalliset kansannousun päätteeksi. Oikeutta jaettiin ”tehokkaasti ja nopeasti suoraan viemäriluukulla”, kuten Koskenniemi sarkastisesti ilmaisee.

Läntisestä näkökulmasta Libyan vallanvaihtoa hoidettiin hiukan samaan tapaan kuin Jugoslavian hajoamista. Sotaan osallistuttiin ilmaiskuilla. Maan tasolla ei Nato-saappaita nähty.

On syytä odottaa tai ainakin toivoa, että jälkiseuraukset ovat näin toimittuna helpommat kuin vaikkapa Irakin ja Afganistanin tapauksissa.

Euroopassa kannattaa huomata toisaalta sekin, että Gaddafi koki loppunsa aika lailla samaan tyyliin kuin Nicolae Ceausescu vain reilut 20 vuotta sitten Romaniassa.

Kun Nato 1999 aloitti pommitukset Jugoslaviassa, oli Washingtonissa Valkoisen talon isäntänä Bill Clinton – demokraatti siinä kuin Obamakin.

Afganistaniin ja Irakiin puolestaan mentiin republikaani George W. Bushin ollessa presidenttinä. Irakia varten lisäksi koottiin erillinen liittouma, koska hyökkäyksestä ei päästy sopuun Natossa, eikä sillä ollut maailmanjärjestö YK:nkaan yksiselitteistä mandaattia.

Olisi kuitenkin liian helppoa väittää, että demokraattipresidentit hoitavat kansainväliset kriisit paremmin kuin republikaanit. Demokraateilla on päinvastoin ollut usein paineita näyttää olevansa ”kovia kundeja” kansainvälisillä kentillä. Vielä pari vuosikymmentä sitten republikaanit tekivät itse asiassa vaalivaltin itselleen siitä, että siihenastisessa historiassa USA oli ollut sotatilassa jokaisen demokraattipresidentin aikana.

Vielä monta jäljellä

Republikaanipresidenteistä sen sijaan esimerkiksi Ronald Reagan osoittautui lopulta melkoiseksi ”pehmeän voiman” poliitikoksi, vaikka häntä pilkattiin pitkään siitä, että hän käytti supervallan sotilasmahtia näyttävästi sellaisissa vaatimattomissa kohteissa kuin Grenada ja Panama.

Historiaan Reagan jäi kuitenkin siitä, että hänen ja paavi Johannes Paavali I:n yhteistoiminta pani vähintäänkin osaltaan käyntiin liikehdinnän, jonka seurauksena Eurooppa yhdistyi uudella tavalla, monet sosialistiset maat siirtyivät demokratiaan ja markkinatalouteen sekä koko Neuvostoliitto lakkasi lopulta olemasta. Vallanvaihdot tapahtuivat Romaniaa lukuun ottamatta suorastaan sivistyneesti.

Obamalla saattaa olla samanlaisia toiveita arabikeväästä, mutta ainakin Koskenniemi näkee asian niin, ettei Yhdysvallat ole ottanut siinä roolia.

– Ellei rooliksi katsota sitä, että se ei ole puuttunut tapahtumiin, vaan pikemminkin puuttumattomuudellaan tukenut tyranneja, Saddam Hussein pois lukien.

Diktaattorit ja tyrannit eivät maailmasta lopu Gaddafiin. Seuraavana katsotaan, miten paljon syyrialaisia pitää kuolla ennen kuin Bashar Assad saadaan vastuuseen hallintonsa seurauksista.

Tasapuolinen maailma ei hirmujohtajille ole. Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa Haagissa käsitellään käytännössä vain Afrikan maiden johtajien tekemisiä. Se on saanut afrikkalaiset puhumaan katkerasti jopa uudesta siirtomaavallasta.

Kaukaisimmalta tuntuu ajatus, että joku saisi tehtyä jonain päivänä jotain pohjoiskorealaisten pelastamiseksi Kimien dynastian nälkiinnyttävän sortovallan alta.

Fakta: Näin heille kävi

Teloitettiin välittömästi: Romanian Nicolae Ceausescu 1989, Libyan Muammar Gaddafi 2011.

Teloitettiin oikeudenkäynnin jälkeen: Irakin Saddam Hussein 2006.

Syytetään kansainvälisessä oikeusistuimessa: Jugoslavian Slobodan Milosevic.

Syytetään kansallisessa tuomioistuimessa: Egyptin Hosni Mubarak.

Tuomittu poissaolevana, asuu maanpaossa: Tunisian Zine Abidine Ben Ali.

Ota kantaa: Oliko Gaddafin teloitus oikein?