Puheenaihe: Oliko George W. Bush presidenttinä karkeasti väärinymmärretty?

Uskonnollinen hölmö ja sotahullu juntti, joka ei ymmärtänyt mitään kansainvälisen diplomatian hienouksista. George Walker Bushista väännettiin presidenttikaudellaan karkea, matalamielinen karikatyyri, joka hyökkäsi ensin ja keksi selitykset sitten.

”Kun kalkkarokäärme on valmiina iskemään, ei ole viisasta jäädä odottamaan sen iskua, vaan murskata se ensin.”

”Saddamin on lähdettävä, tavalla tai toisella, ja todennäköisesti hänen lähtöönsä tarvitaan Yhdysvaltain voimankäyttöä. Minun mielestäni kysymys ei kuulu pitäisikö niin tehdä, vaan miten se tehdään.”

Määrätietoisia lausuntoja, jotka kuvaavat hyvin ”ennaltaehkäisevän” turvallisuuspolitiikan ydintä: älä anna kalkkarokäärmeelle etua. Ja toden totta, lausuntojen hurmahenkisyyttä on helppo pilkata. Ikävä kyllä kumpikaan niistä ei ole George W. Bushin.

Omaksui demokraateilta

Ensimmäinen on demokraattien presidentti Franklin D. Rooseveltin lausuma, jolla hän perusteli Amerikan osallistumista toiseen maailmansotaan. Jälkimmäisen esitti demokraattien senaattori Joe Biden, joka yritti panna vauhtia ulkoministeri Colin Powelliin kongressin kuulustelussa. Sittemmin Bidenista tuli Yhdysvaltain varapresidentti, rauhan-Nobelilla palkitun Barack Obaman sisäpiiriin.

Rooseveltia pidetään edelleen suurena valtiomiehenä eikä Bidenin älyä pilkata hänen Saddamin-vastaisen intonsa vuoksi.

Jääräpäinen unilateralismi, yksipuolinen toiminta ja diplomatian ohittaminen ei ollut millään muotoa Bushin keksintö. Kylmän sodan aikana se oli amerikkalaisen turvallisuuspolitiikan pysyvä varaus, jonka juuret ulottuvat 1800-luvulle, kuten professori Melvyn Leffler todistaa uudessa Foreign Affairs –lehdessä.

George W. Bushin ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei lopulta poikennut paljonkaan hänen edeltäjiensä linjauksista. Bill Clinton puhui ennaltaehkäisevästä toiminnasta ja terroriin syyllistyneiden etsimisestä ja vastuuseen saattamisesta. Clinton allekirjoitti vuonna 1998 säädöksen nimeltä Iraqi Liberation Act, jonka tavoitteena oli Saddamin kaataminen.

Erona on se, että toisin kuin Bill Clinton, Bush otti puheensa vakavasti.

Ja tietenkin erona oli se, että Bushin aikana, päivälleen kymmenen vuotta sitten, 2 995 ihmistä murhattiin kaikkien aikojen häikäilemättömimmässä terrori-iskussa.

Kun Bush aloitti ”Sodan terrorismia vastaan” ja hyökkäsi Afganistaniin syksyllä 2001, kyseessä ei ollut yhden miehen tai hänen sisäpiirinsä sotaisa haave. Valtaosa amerikkalaisista kannatti iskuja.

Terrori-iskujen tuotos

Vuonna 2000 tehtäväänsä valittu George W. Bush oli eri presidentti kuin se, joka johti maata syyskuun 11. päivän jälkeen.

”Syyskuun 11. määritteli uhriuden uudelleen. Se määritti velvollisuuden. Ja se määritti minun työni. Sen viikon tarina on avain koko presidenttiyteni ymmärtämiseen,” Bush kirjoittaa elämäkerrassaan Decision Points.

Decision Pointsin mieliinpainuvin osa kuvaa presidenttiä tänä lähihistorian oudoimpana päivänä. ”Tyrmistynyt” Bush taistelee sekavien tietojen ja ”raakojen tunteitten” suossa. Kriisin johtokeskus on Air Force One -lentokoneessa, jossa presidentti tuskailee surkeaa viestintätekniikkaa. Satelliittitelevisiota ei ole ja maailman mahtavin mies yrittää pilkkiä paikallistelevisioitten kanavilta tietoja tapahtuneesta; linjat Washingtoniin katkeilevat. Tiedot ovat ristiriitaisia ja osittain vääriä – presidentin ylle laskeutuu ”sodan sumu”.

Syyskuun yhdennentoista ja kesän 2003 välillä Bushille raportoitiin 400 terroriuhkaa joka kuukausi. Syksyllä 2001 joitakin ihmisiä kuolee pernaruttobakteeriin, jota on levitetty kirjepostissa. Myös Valkoisen talon pelätään saastuneen. Bush on esikuntineen Shanghaissa, kun tulee hälytys: he ovat saattaneet kaikki altistua bakteerille.

Bushin esikunta odottaa piinaavia tunteja tietoja koe-eläinten reaktiosta. Jos hiiret kääntyvät selälleen, peli on menetetty. Lopulta turvallisuusneuvonantaja Condoleezza Rice saa puhelun ja ilmoittaa: ”Jalat maassa”.

Lämmin ja kylmä mies

Decision Pointsista piirtyvä Bush on hyvin emotionaalinen ja henkilökohtainen ihminen, jolle kahdenkeskiset suhteet ovat kaikki kaikessa. Hän kirjoittaa lämpimästi lojaalista Tony Blairista ja hyvin kylmästi liittokansleri Gerhard Schröderistä, joka antaa ensin tukensa mutta syö sanansa ja antaa ministerinsä verrata Bushia Hitleriin.

Bush antaa sydämellisen tunnustuksen sille miehelle, joka johtajuudellaan jätti presidentin varjoonsa kriisin ensimmäisinä päivinä – New Yorkin pormestarille Rudy Giulianille: ”Hän oli uhmakas oikeaan aikaan, suri oikeaan aikaan – ja hallitsi tilannetta koko ajan.”

Bushin muistelmakirja Decision Points (Ratkaisun paikkoja) ilmestyy suomeksi WSOY:ltä. Englanninkielinen alkuperäisteos ilmestyi viime vuonna.

Kirjoittaja on Evan johtaja, joka oli Aamulehden vastaavana päätoimittajana Washingtonissa 11.9.2001

Ota kantaa

Oliko George W. Bush sittenkin hyvä presidentti?