Puheenaihe: Venäjältä on turha odottaa rajua uudistumista

Päivälleen 20 vuotta sitten alkanut vanhoillisten vallankaappaus johti Venäjän vapautumiseen. Tie aukesi Jeltsinille. Onko 20 vuotta kulunut suotta? Kommunismi kuoli, mutta Putinin uusi pysähtyneisyyden aika ilahduttaisi junttaa.

Kuka tai mikä kaatoi kommunistivaltion? Juntta? Vaiko itsepäinen Venäjän presidentti Boris Jeltsin?

Historioitsijan on helppo olla jälkiviisas. Siksi: Neuvostoliiton tuhon prosessi käynnistyi todenteolla jo vuonna 1987, kun maan johtaja Mihail Gorbatshov alkoi murentaa kommunistisen puolueen yksinvallan perusteita vähentämällä sensuuria ja aloittamalla vähittäisiä uudistuksia taloudessa.

Kommunistisen puolueen passiivinen vastustus johti siihen, että Gorbatshov kääntyi lehdistön ja kansan puoleen hakeakseen tukea omille uudistuksilleen. Tarkoituksena oli, kuten jotkut kommentoivat, ”johtaa virtaa kuolleeseen hevoseen” – uudistaa Neuvostoliittoa ja tehdä siitä moderni maa.

Lopullisesti Neuvostoliitto sai ”demokratiapöpön” tartunnan vuonna 1989, jolloin Gorbatshov avasi kansanedustuslaitoksen ainoan sallitun puolueen – NKP:n – ulkopuolisille ja demokraattisesti valituille edustajille. Maaliskuussa 1989 järjestetyissä kansanedustajain kongressin vaaleissa valittiin kaksi kolmasosaa edustajista kansanvaalilla.

Kommunistiselle puolueelle Gorbatshovin toiminta oli myrkkyä. Gorbatshovin uudistukset romahduttivat sosialistisen komentotalouden perusteet ja maan teollisuuden tuotantoketjut.

Gorbatshovin taistellessa omaa puoluettaan vastaan maa vajosi kohti poliittista sekasortoa; Baltian maiden, Ukrainan ja muiden Neuvostoliiton tasavaltojen kansalliset liikkeet pyrkivät vuosina 1989–1990 yhä avoimemmin irti Neuvostoliitosta.

Petetty Gorbatshov

Itse vallankaappaus 20 vuotta sitten, vuoden 1991 elokuun 19.–22. päivinä oli dramaattinen tapahtuma. Gorbatshovin miltei koko lähipiiri petti lomailevan johtajansa ja siirtyi kivuttomasti Gennadi Janajevin ”hätätilakomitean” puolelle.

Gorbatshovin pettivät kaikki: hänen varamiehensä ja pääministerinsä yhdessä puolustusministerin, KGB:n johtajan, sisäministerin, parlamentin puhemiehen ynnä muiden kanssa. Totuuden hetkellä Gorbatshov oli täysin yksin – kuin Mestari Getsemanessa.

Se paljastaa myös samalla sen, mitä kaappaajat halusivat. Gorbatshov oli uudistuksiensa mukana vaarantanut Neuvostoliiton yhtenäisyyden. Maa oli vaarassa hajota, oli palattava ”normaalioloihin” ja pelastettava Neuvostoliitto.

Jeltsinin Venäjä nousee

Kaappauksen toinen paradoksi on siinä, että sen todellinen voittaja ei ollut petetty ja myöhemmin pelastettu Gorbatshov, vaan Boris Jeltsin, jota kaappaajat eivät jostain käsittämättömästä syystä vanginneet.

On esitetty arvioita, että Jeltsin olisi itse ollut aluksi kaappaajien puolella, mutta harhauttanut heitä rientämällä huvilaltaan parlamenttirakennukseen Moskovaan. Sieltä Venäjän johtaja kutsui kansaa puolustamaan vapautta ja demokratiaa.

Joka tapauksessa kaappaus lyyhistyi nopeasti yhdessä ”hätätilakomitean” kasvavan humalatilan kanssa. Valkoisessa talossa Jeltsin jätti häntä vangitsemaan tulleet erikoisjoukot oman henkivartijansa Nikolai Korzhakovin hoitoon. Tämä kestitsi erikoisjoukkojen miehiä venäläiseen tyyliin niin, että ”sumeaan tilaan” joutuneet erikoisjoukot lähtivät pian pois.

Jeltsinin luoma ”uusi Venäjä” oli monille venäläiselle uusien toiveiden ja unelmien täyttymys. Kun vanha internationalismiin ja kommunismiin sitoutunut Neuvostoliitto tuhoutui, tuli sen tilalle demokraattinen Venäjän federaatio.

Monien demokraattien unelmat vapaasta Venäjästä näyttivät tulevan nyt todeksi. Uusi Venäjä antoi vanhan neuvostovaltion hajaantua ilman Jugoslavian sotien kaltaista sisällissotaa. Läntinen maailma havahtui äkkiä siihen, että siitä olikin tullut kylmän sodan voittaja – ilman että sen olisi pitänyt uhrata yhtään sotilasta.

Poliittisen uhkapelin voittanut Boris Jeltsin pääsi nyt ohjaamaan valtiota, jolla oli totalitaristiset perinteet, mutta demokraattiset unelmat. Sen perustuslakia laatineet demokraatit uskoivat tulevaisuuteen, jossa kylmän sodan jalomieliset voittajat lännessä tukisivat ja auttaisivat Venäjää sen demokratian ensi askelissa. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Mihin tie johti?

Uusi poliittinen järjestelmä mursi entisen sosialismin talouden rakenteet ja toi Venäjälle kapitalismin piirteitä. Kolmantena suurena historian paradoksina oli se, että vallankaappausta yrittäneet piirit saivat oman verikostonsa vuonna 2000, jolloin turvallisuuspalveluiden edustaja Vladimir Putin ja hänen lähipiirinsä – sekurokratia – kaappasi valtiovallan itselleen.

Nykyinen järjestelmä olisi hyvinkin saattanut ilahduttaa vallankaappaajia. Nämäkään eivät ilmeisesti halunneet palata stalinistiseen järjestelmään, vaan pyrkimyksenä oli uudistaa maata harkitusti – niin ettei kommunistisen eliitin ylivalta olisi järkkynyt.

Nykyisen sekurokratian päämääränä on samansuuntainen: uudistaa maata varovaisesti ilman poliittisia mullistuksia, siis todellista perestroikaa. Siihen kun sisältyisi poliittisen järjestelmän vapauttaminen muidenkin kuin keskusjohdetun valtapuolueen pelikentäksi.

Tausta: Jeltsin pelasti Venäjän juntalta

Kommunistipuolueen johtoon kuuluneen Gennadi Janajevin vetämä juntta kaappasi vallan Mihail Gorbatshovilta 19.8.1991.

Kolmen levottoman päivän jälkeen ex-kommunistijohtaja, uudistusmielinen Boris Jeltsin nousi tankille Moskovan Valkoisella talolla. Pääsihteeri Gorbatshov palasi kotiarestista Krimiltä murtuneena. Alkoi prosessi, joka johti Neuvostoliiton virallisen olemassaolon lakkaamiseen 31.12.1991.

Seuraajavaltiota, Venäjän federaatiota, johti presidenttinä Jeltsin vuodet 1991–1999.

Vierailija

Arto Luukkanen

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston dosentti, Venäjä-tutkija ja tietokirjailija

Ota kantaa: Tarvitseeko nyky-Venäjä mielestäsi uutta perestroikaa?