Ihaillun machokulttuurin todenmukaisempi nimitys on ällösetäkulttuuri

Kun Ranskan presidentti Félix Faure kuoli 1899, hänen vierellään oli muuan Marguerite Steinheil.

On hiukan epäselvää, mitä Steinheil ja Faure tarkalleen ottaen olivat tekemässä, kun Faure sai aivoverenvuodon, mutta ilmeisesti kyseessä oli jonkinlainen seksi – kenties suuseksi. Tunnettu tosiasia nimittäin on, että Steinheil oli Fauren rakastajatar – tai, kuten Steinheil itse sanoi, presidentin ”psykologinen neuvonantaja”.

Virallisten tuonaikaisten lehtitietojen mukaan Faure kuoli kirjoittaessaan muistelmiaan. Kriitikkojen lehdet suhtautuivat asiaan hiukan toisin.

– Félix Faure nukkui pois hyvässä kunnossa, todellakin hyvän kunnon harjoituksissa, vasemmistolainen Gil Blas ilakoi.

Seuraavat presidentit ovat seuranneet viitoitettua polkua. François Mitterandilla oli tytär Mazarine avioliiton ulkopuolelta. Jacques Chirac nautti vaimonsa mukaan ”suunnatonta suosiota” naisten keskuudessa.

– Rakkausseikkailut eivät ole olleet määräävässä osassa elämässäni. On naisia, joita olen rakastanut paljon, niin hienotunteisesti kuin mahdollista, Chirac tunnusti vuonna 2007 julkaistussa kirjassa.

Mikäs siinä, periaatteessa. Kaikki me rakastamme.

On tunnettua, että Ranskassa politiikkojen ja muiden korkean profiilin miesten naisseikkailuja on katsottu sormien läpi.

Suhteista ehkä juoruillaan, mutta ei kirjoiteta suoraan – osin tiukkojen yksityisyyslakien vuoksi, osin koska niin nyt vain on tapana. Mikäs siinäkään, periaatteessa. Sydäntenväliset asiat kuuluvat sydänten kantajille.

Etunsakin naisseikkailuilla on, poliitikon kulmasta katsottuna. Valta tuo naisia, mutta naiset myös ihailua – ja valtaa.

Amerikkalaista saattaa (ainakin virallisesti) puistattaa tieto naisseikkailuista, mutta ranskalaiseen se tekee vaikutuksen. The New York Times muisteli taannoin artikkelissaan, miten ranskalainen poliitikko ja uskonnollisen oikeiston johtaja Marie-Christine Boutin suhtautui presidentti Bill Clintonin seksiskandaaliin:

– Tämä mies rakastaa naisia! Se on terveyden merkki!

Pääministeri Lionel Jospinin kaatuneita presidenttihaaveita on joskus selitelty jopa tämän hyveellisyydellä. Kuten kirjailija Edmund White kirjoittaa:

– Toisaalta kukaan Pariisissa ei välitä presidentin seksisuhteista, ja Lionel Jospinin suhteen useimpia huolettaa vain se, että hän on liian protestantti hankkiakseen rakastajattaren.

Todella luotaantyöntäväksi au-seikkailut muuttuvat, kun niistä tulee ylimielistä ällösetäkulttuuria. Nipistelyä, kähmintää, valtansa käyttämistä väärin. Sitä, kun naiset (ja miehetkin) muuttuvat mielenmukaiseksi käyttötavaraksi. Ihmisarvoa käytetyllä ei ole, ja jos ongelmia koituu, väärintekijän pelastaa kaveri.

Katsokaapa vaikka Frédéric Mitterandia, Françoisin veljenpoikaa. Hän on tunnustanut vuonna 2005 omaelämänkerrassaan maksaneensa ”pojille” seksistä Thaimaassa. Koko tämä orjamarkkinoiden idea myös kiihotti Mitterandia suunnattomasti.

Joitain vuosia myöhemmin presidentti Nicolas Sarkozy teki miehestä kulttuuriministerin. Meteli nousi vasta, kun Mitterand puolusti alaikäisen raiskauksesta syytettyä elokuvaohjaaja Roman Polanskia. Paikkaansa hän ei menettänyt.

Kun kyseessä on lain rajojen ylittäminen tai niillä leikkiminen, kyse on jo patologisesta kanssaihmisten halveksimisesta. Se on este kunnon politiiikan tekemiselle, ja sellaisena myös yleisön asia.

En ota kantaa IMF:n ex-johtajan Dominique Strauss-Kahnin tapaukseen. Voi hyvin olla, että hotellin siivooja ja ranskalaistoimittaja puhuvat totta. Voi myös olla, ettei näin ole.

DSK:n puheista ja häntä koskevista tarinoista pilkottaa epämiellyttävä asenne naisia ja kanssaihmisiä kohtaan.

Mies tunnetaan lempinimellä Suuri Viettelijä, mikä voisi olla jopa vetoavaa, elleivät tarinat kertoisi myös miehestä, jonka viettelytaipumukset lähentelevät ärsyttävää pakkomiellettä. Sosialistipuolueen kansanedustaja Aurelie Filipetti on sanonut pitäneensä tiukasti huolta siitä, ettei joudu Strauss-Kahnin kanssa suljettuun tilaan. Kahnia on myös IMF:ssä moitittu suhteesta kollegaansa.

Keväällä DSK itse asetteli presidenttiehdokkuutensa kolme tärkeintä estettä näin: raha, naiset, juutalaisuus.

– Pidän naisista, mitä sitten, DSK sanoi Libération-lehdelle.

Ei mitään, tietenkään. Mutta kaikki eivät pidä DSK:n rivien välisestä ylimielisestä asenteesta – olivatpa hänen tekonsa laittomia, laillisia tai liioiteltuja.

Siksi DSK:sta ei ensi vuonna tule Ranskan presidenttiä. Toivottavasti.

Tapaus DSK

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtaja joutui eroamaan, kun newyorkilaisen hotellin työntekijä syytti tätä raiskausyrityksestä. Naisen tarinan uskottavuus on sittemmin kyseenalaistettu.

Sen myötä Ranskassa on alettu keskustella mahdollisuudesta, että Strauss-Kahnilla, 62, sittenkin nousisi haastamaan Nicolas Sarkozyn ensi vuoden presidentinvaaleissa.

Maanantaina julkistetun mielipidekyselyn mukaan 51 prosenttia ranskalaisista uskoo, ettei DSK:lla ole enää poliittista tulevaisuutta. Toisaalta toisen mielipidekyselyn mukaan 49 prosenttia toivoo DSK:n palaavan joskus Ranskan politiikkaan.

Sosialistipuolue sanoi maanantaina, että DSK:n presidenttiehdokkuus vaikuttaa epätodonnäköiseltä. Hänelle jätettiin silti ovi auki.

Nyt esiin on tullut myös ranskalainen kirjailija ja journalisti Tristane Banon, joka syyttää Strauss-Kahnia raiskauksen yrityksestä vuonna 2003.

Uusi seksuaalirikossyytös ei vaikuttane IMF:n ex-johtajan Dominique Strauss-Kahnin oikeudenkäyntiin New Yorkissa, uskovat asiantuntijat.

Artikkelin lähteet: The New York Times, The Daily Telegraph, Telegraph, Slate, RFI, Guardian, Foreign Policy, AP, STT

Samaan aikaan toisaalla

Yhdysvalloissa, joissa suhtautuminen naisseikkailuihin on huomattavasti tuomitsevampaa kuin Ranskassa, tunnetuin pettäjä on tietysti presidentti Bill Clinton.

Samaan aikaan Lewinsky-skandaalin tutkinnan kanssa tutkinnan johtonimiin kuuluneella edustajainhuoneen puhemiehellä Newt Ginrichillä oli avioliiton ulkopuolinen suhde itseään 23 vuotta nuoremman naisen kanssa. He menivät myöhemmin naimisiin.

Nyt Ginrich tavoittelee republikaanien presidenttiehdokkuutta.