Tunteiden sääteleminen ruoalla lihottaa masentuneita
STT
Negatiivisten tunteiden sääteleminen syömisen avulla on ylipainoisten keskuudessa yleisempää kuin normaalipainoisten keskuudessa, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.
Hanna Konttisen mukaan tunteilla on merkittävä rooli syömiskäyttäytymisessä ja painonhallinnassa.
Masennusoireista kärsivät ovat usein ylipainoisia, mikä selittyy muun muassa tunnesyömisellä. Masentuneilla on usein myös heikompi usko omaan kykyyn ylläpitää liikuntaharrastuksia.
Tutkimuksessa oli mukana reilut 5 000 suomalaista.







Kun tunteitaan säätelee syömiselle, ja taistelee laihtumisen kanssa, niin se on melkein se ja sama minkälaista diettiä koittaa noudattaa, koska se ongelma on ne tunteet, ei ruoka. Kun alkaa ymmärtämään homman juonen, joka vie aikaa, tarvitsee melko suurta vaivan näköä nykyisessä humpuukin viidakossa, niin tämän jälkeen laihtuminen käy melkeinpä itsestään.
Toki apua voi olla melko luonnonmukaisella ruokavaliolla, koska tällöin jää enempi energiaa tunteiden käsittelyyn, kun ruoka sulaa paremmin ja siitä saa myös paremmin ravintoaineita.
Ilmoita asiaton kommentti