Synnytyssali on epämiellyttävä kokemus joka neljännelle ruotsalaisisistä
Joka neljäs synnytyksessä mukana ollut ruotsalaisisä kuvailee kokemaansa stressaavaksi, pelottavaksi tai vähintään epämiellyttäväksi. Perheenlisäystä saavia miehiä kammottaa erityisesti keisarileikkaus.
Kätilö Margareta Johansson haastatteli väitöskirjaansa varten noin tuhatta miestä raskauden puolivälistä aina siihen, kun lapsi täytti vuoden. 26 prosenttia isistä kertoi, ettei kokemus synnytyksestä ollut kovin myönteinen.







Isän raahaaminen synnytykseen lienee meidän naisten tapa näyttää, että katso nyt, mitä minulle teit. Mies, joka näkee vaimon kärsimykset, osaa kenties hippusen enemmän arvostaa tätä jälkeenpäin.
Rakas puolisoni oli kyllä paikalla, mutta pyrki pyörtyilemään vuorotahtiin niinikään paikalla olleen miespuolisen lääk.kandin kanssa. Tämä oli itse vastikään tullut isäksi ja tulvehtivat muistot mieleen.
Tuosta kärsimyksestä vielä: miksi hitossa se on tabu? Otin kaksi epiduraalipiikkiä todettuani, että se hemmetin ilokaasu ei auta millään lailla. Kunnon puudutuksessa synnytys eteni huimaa vauhtia, lapsi oli vähemmän aikaa jumissa ja lakkasin jännittämästä vääriä lihaksia, kun ei enää ollut tunne että työnnetään puukkoa pilluun. Ehkä tämä sana tässä yhteydessä sallitaan?
Mielestäni luomusynnyttäjät tekevät hallaa sekä itselleen, lapselleen että tuleville äideille heittäytymällä marttyyreiksi turhan vuoksi. Nykymenetelmin puuduttaminen on turvallista toisin kuin 1979-luvulla. Kehitys kehittyy eikä amputaatiotakaan enää tehdä puuduttamatta kapula hampaiden välissä.
Ilmoita asiaton kommentti