Hätkähdyttävä tutkimustieto: Tämä tekee lapsesta lihavan
- Nam nam, omilla sormilla suuhun.
Eikö vielä ole tarpeeksi syyllinen olo? Nyt tulee. Nottinghamin yliopistossa Iso-Britanniassa on julkistettu tutkimus, joka valottaa aivan uudella tavalla lasten lihavuuden ja elintapojen välistä syy- ja seuraussuhdetta.
Tutkijat Ellen Townsend ja Nicola Pitchford tutkivat 155 lasta, jotka olivat iältään 20 kuukauden ja kuuden vuoden välistä.
Vanhemmat kertoivat, kuinka lapsi oli alkanut itse ruokailla, mitkä olivat lapsen ruokailutavat ja ruokamieltymykset.
Tutkimuksesta selvisi, että vauvat, joita oli syötetty lusikalla, söivät monenlaista ruokaa mielellään, mutta olivat todennäköisemmin makean ruoan, kuten hedelmäsoseiden perään.
Lusikalla syötetyt vauvat olivat hieman lihavampia kuin sellaiset vauvat, jotka söivät itse omin sormin tai omalla lusikalla. Vauvantahtiset sormisyöjät tykkäsivät enemmän hiilihydraattipitoisista ruuista niin kuin paahtoleivästä.
Kysymyksiä herää: olisikohan kyseessä enemmän ruoan laatu kuin syömisen tapa? Vauvan on hyvin hankala syödä makeita sörsseleitä omin sormin, verrattuna esimerkiksi paahtoleivän syömiseen.
– Se, että vauva saa itse kontrolloida, paljonko syö, voi olla iso tekijä. Vanhempi luovuttaa päätösvallan vauvalle. Lusikalla syöttäessä vanhemmille tulee houkutus syöttää vauvalle kaikki, mitä purkissa on tarjolla.
Mitä tästä voi päätellä? Tutkijat suosittelevat, että vauvat saisivat enemmän päättää itse, mitä syövät, koska ylisyöttävät vanhemmat voivat olla todellinen riski.
Lähde: Scientific American







"jos ei syö enempää kuin kuluttaa niin ei liho"
Erittäin tyhmä kommentti, varsinkin tähän uutiseen
Ilmoita asiaton kommentti