Lääkärilehti: Lisääntyykö vyöruusu, jos lapset rokotetaan vesirokkoa vastaan?
Kannattaisiko vesirokkorokote lisätä kansalliseen rokotusohjelmaan+
Asiaa aletaan pohtia uudelleen syksyllä. Lasten vesirokkorotustyöryhmä suositteli sen lisäämistä rokotusohjelmaan jo vuonna 2008. Ongelmana on, että lasten rokottaminen voi lisätä vyöruusua aikuisilla.
Näin voi käydä, jos viruskierto lopetetaan rokotuksilla, silloin aikuisten lapsiltaan, lapsenlapsiltaan tai julkisilla paikoilla saamat luonnolliset tehosteet loppuvat. Se saattaa lisätä latentin vesirokkoviruksen aktivoitumista vyöruusuksi.
– Vyöruusu aiheuttaa enemmän sairaalahoitoa ja kuolemantapauksia, kuin vesirokko, joten sitä vastaan on syytä myös saada rokotesuoja, jos luonnollisia tehosteita ei enää saada, erikoistutkija Tuija Leino Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta sanoo Lääkärilehdelle.
Tämän voisi välttää rokottamalla aikuiset vyöruusurokotteella, mutta tarkat taloudelliset laskelmat toimenpiteiden hyödyistä puuttuvat.
– Syksyllä vesirokkorokotukset arvioidaan siten, että mukaan pyritään ottamaan vyöruusurokotusten osuus. Vyöruusutaakan arviointi on usean kuukauden työ ja siihen lähdetään vesirokkorokoteharkinnassa, jos asiantuntijaryhmä näkee siihen tarvetta, erikoistutkija Tuija Leino Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta sanoo Lääkärilehdelle.
Tällä hetkellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittaa vesirokkorokotusta yli 13-vuotiaille, jotka eivät ole tautia sairastaneet. Varsinkin raskaana oleville infektio on vakava asia.









"Ongelmana on, että lasten rokottaminen voi lisätä vyöruusua aikuisilla. Näin voi käydä, jos viruskierto lopetetaan rokotuksilla, silloin aikuisten lapsiltaan, lapsenlapsiltaan tai julkisilla paikoilla saamat luonnolliset tehosteet loppuvat. Se saattaa lisätä latentin vesirokkoviruksen aktivoitumista vyöruusuksi."
Onneksi en hankkinut lapselleni tuota rokotetta vaan lapsi sairasti vesirokon oikealla tavalla 3-vuotiaana. Tauti oli todella lievä oireinen vaikka kesti viikon verran. Lapsi oli iloinen koko taudin ajan eikä varmasti jäänyt mitään traumoja, mutta sai pysyvän suojan tautia vastaan. Ja pienemmän riskin vyöruusuun aikuisena. Tottakai se riski on aina olemassa vesirokon kanssa, koska se virus on ja pysyy elimistössä, mutta ainakin se riski on pienempi kuin rokotteen kanssa.
Ilmoita asiaton kommentti