*

Aamulehti
Päivitetty 18.2.2013 17:17, julkaistu 18.2.2013 17:16

Yle: 200 puolalaista kotiin Olkiluodosta

STT

Olkiluodon ydinvoimalatyömaan viivästyminen on lopettanut työt noin 200 puolalaiselta sähkömieheltä, kertoi Yle maanantaina.

Ydinvoimalaa rakentavan Arevan mukaan sähkömiesten määräaikaisia sopimuksia ei jatkettu, koska heille ei tällä hetkellä ole töitä. Tämä johtuu siitä, että viranomaisilta ei ole saatu lupaa edetä automaation asennuksessa.

Teollisuuden Voima (TVO) kertoi jo viime viikolla varautuvansa siihen, että Olkiluoto 3:n valmistuminen lykkääntyy edelleen. Yhdeksi syyksi TVO kertoi, ettei automaation suunnittelu ole edennyt aikataulussa.

Areva puolestaan sanoi vaatineensa TVO:lta aktiivisempaa yhteistyötä, jotta automaatiojärjestelmälle saataisiin viranomaisten hyväksyntä.

TVO:n mukaan Olkiluoto 3:n sähköntuotanto alkaa ehkä vasta vuonna 2016. Edellinen tavoite oli 2014.

http://yle.fi/uutiset/tyot_olkiluodossa_loppuivat_-_200_puolalaista_kotiin/6501119


AVAINSANAT:

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)26.2.2013 20:41

Todennäköisesti viivästyy lisää, kun työntekijät kotiutetaan, vai eikö siitä tullut mitään ?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.2.2013 18:51

Toivottavasti suomalaiset sähkömiehet saavat työt jatkossa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.2.2013 16:34

Toivottavasti olen kaukana kun tämä ns. voimala käynnistetään. Kiinaan rakentavat samoja voimaloita kaksi kertaa nopeammin vaikka täälläkin on rakentaminen on ihan retuperällä. Eli Kiinassa todennäköisesti alkaa posahtelemaan Arevan voimalat kun käynnistävät ilman että ovat valvoneet yhtikäs mitään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.2.2013 15:27

Tämä uutinen kertokoon suomalaisesta rakentamisesta tänä päivänä. 200 puolalaista sähköasentajaa atomovoimalatyömaalla. Paljonkohan siellä on suomalaisia rakentajia ylipäänsä?
Samalla voidaan kysyä kuinkahan paljon Tampere kuvittelee työllistävänsä suomalaisia rantatien tunneliurakalla?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.2.2013 09:55

Kyllä se on niin että koko höskä olisi laivattava ja palautettava ranskalaisille, pois täältä suomen maasta.
Näyttää pahasti että laatu on sama kuin ranskalaisten valmistamissa autoissa eli paljon sähkövikoja ja muita radikaaleja turvallisuuteen liittyviä asioita.

Putsataan se ydinvoimalan kohta ja aletaan alusta, tilataan se voimala venäläisiltä, saksalaisilta tai japanilaisilta, saisimme turvallisen ja toimivan laitoksen valmiiksi ennemmin kuin tämä nykyinen olisi käytössä.

Ei voi muuta kuin sanoa nykyisin kirosanana "AREVA"

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2013 22:55

Lienee parempi, että Olkiluoto 3:sta ei käynnistetä koskaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2013 21:13

Ihan kun ei olisi ollut aikaa aiemmin viilata automaatiota kuntoon? Vaikuttaa hieman Rooman rakentamiselta, jos ensin tehdään yksi asia valmiiksi ja seuraavaksi aletaan seuraan asian suunnittelu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2013 20:55

Saattaahan se tuotanto joskus alkaa tai sitten ei. Toivottavasti ei. Mut onhan se ollu hauska tota touhua seurata.Mutta eihän siinä mee rakennuttajalta kun muutama viikko kun se on maksettu niillä arvokkailla ytinvoimashähköilläDDD

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti





Kauppalehti.fi







Uutisia

  1. Ancelotti ei pääse PSG:stä

    URHEILUSÄHKEET 20.5. 08:52 0 0

  2. Raju kattopalo ajoi kerrostalon asukkaat aamutossusillaan ulos Helsingissä

    KOTIMAA 20.5. 08:54 0 0

  3. Äänestä Bon Jovin parasta biisiä ja voita huippuliput Ratinaan Golden Circle -alueelle!

    KULTTUURI 20.5. 08:51 1 14

  4. Burman presidentti pääsee Valkoiseen taloon

    ULKOMAAT 20.5. 08:50 0 0

  5. Tuukka Rask muurina Bruins-maalilla

    URHEILUSÄHKEET 20.5. 08:51 0 0

  6. Hukkuneeksi epäillyn miehen etsintöjä jatketaan Näsijärvellä

    KOTIMAA 20.5. 08:39 0 0

  7. San Antonio jyräsi Memphisin NBA-välierässä

    URHEILUSÄHKEET 20.5. 08:32 0 0

  8. Ruotsalaisia MM-kullan juhlijoita odotti karu pettymys Tukholmassa

    KIEKKO 20.5. 08:26 0 0

  9. Pohjois-Korean odotetaan jatkavan ohjuskokeita

    ULKOMAAT 20.5. 07:49 0 0

  10. Jääkiekkotuloksia NHL:n pudotuspeleistä

    URHEILUSÄHKEET 20.5. 02:09 1 0

  1. Ruotsalaisia MM-kullan juhlijoita odotti karu pettymys Tukholmassa

    KIEKKO 20.5. 08:26 0 0 6314

  2. USA:n alus saavutti purjeveneen: Suomalaiset ehtivät ajelehtia Atlantilla viisi päivää

    ULKOMAAT 20.5. 07:21 7 1 3369

  3. Meteoroidi räjähti Kuussa kuin viisi tonnia dynamiittia – törmäys näkyi Maahan asti

    ULKOMAAT 20.5. 01:30 1 0 3098

  4. Kaksi FBI:n eliittijoukkojen erikoisagenttia kuoli harjoituksissa

    ULKOMAAT 20.5. 00:33 1 0 2941

  5. Moottoripyöräilijöiltä kunnianosoitus: ”Veteraanit antoivat vapaat tiet” – Katso video

    KOTIMAA 19.5. 18:23 8 0 1632

  6. Ensi viikolla kylmenee ja sää muuttuu epävakaiseksi Pirkanmaalla

    KOTIMAA 19.5. 21:03 1 3 1361

  7. Petri Kontiola MM-kisojen paras hyökkääjä

    KIEKKO 19.5. 23:54 1 0 1304

  8. Sveitsin lento päättyi – Ruotsi juhlii MM-kultaa

    KIEKKO 19.5. 23:57 1 0 1289

  9. Kerrostalon katto tulessa Helsingissä – palo ei ole hallinnassa

    KOTIMAA 20.5. 07:41 0 0 1252

  10. Suomessako kallista bensaa? Näin paljon maksaa Euroopan kallein menovesi

    ULKOMAAT 19.5. 19:09 3 37 1242


Talous

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot