Venäjän-kauppa piti Stockmannin tappiolla alkuvuonna
STTStockmannin tappio supistui alkuvuonna toisen neljänneksen tulosparannuksen ansiosta. Stockmannin voitto ennen veroja kohosi huhti-kesäkuussa 22 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi perjantaina julkistetun osavuosikatsauksen mukaan 537 miljoonaan euroon.
Toiminnallinen tulos kääntyi toisella neljänneksellä voitolliseksi kaikilla Stockmannin toiminta-alueilla. Ensimmäisellä neljänneksellä Suomen, Baltian ja Venäjän alueiden toiminnalliset tulokset olivat joitain miljoonia tappiollisia.
Stockmannin koko alkuvuoden tulos jäi yhä kolme miljoonaa euroa tappiolle. Viime vuoden tammi-kesäkuussa tappiota kertyi 22 miljoonaa euroa. Liikevaihto nousi tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla 988 miljoonaan euroon.
Alkuvuoden tulosta painoivat tappiot Venäjällä. Toimitusjohtaja Hannu Penttilän mukaan yhtiön tavoitteena on nostaa Venäjän-toimintojen liiketulos tänä vuonna voitolliseksi ilman lakkautettavia, tappiollisia toimintoja.
Yhtiö piti koko vuoden ennusteensa ennallaan. Stockmann arvioi liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan viime vuodesta, jollei markkinatilanne heikkene merkittävästi.







Ööööö....eiks se Venäjä olekkaan Eldorado?
Tulkaa nyt kaikki tuhertajat pois sieltä ja siirtäkää säästöt SUOMALAISTEN hintoihin !!
Ilmoita asiaton kommentti