Päivitetty 22.2.2012 14:44, julkaistu 22.2.2012 14:38

Vapon Yt:t päättyivät: 60 työntekijää saa lähtöpassit

Vapo-konsernin tammikuussa käynnistetyt yt-neuvottelut ovat päättyneet. Yt-neuvotteluissa päädyttiin siihen, että noin 60 henkilön työt loppuvat Vapo Oy:ssä ja sen tytäryhtiöissä.

– Kun mukaan lasketaan kuluvan vuoden tapahtuvat eläköitymiset, määräaikaisten työsuhteiden päättymiset ja muut neuvottelujen aikana sovitut säästöt, saavutetaan alkuperäinen säästötavoite suunnitelman mukaisesti, Vapon tiedotteessa sanotaan.

Henkilökustannusten tarkastelu oli jatkoa Vapon joulukuussa julkistamalle tehostamisohjelmalle. Tehostamisohjelman tavoitteena on säästää muista kuin henkilökustannuksista vuositasolla noin 10 miljoonaa euroa.

Neuvotteluiden alkaessa tavoitteeksi asetettiin säästöt, jotka vastaavat noin 90 henkilötyövuoden kustannuksia.

Yhtiön mukaan neuvottelujen aikana sopijaosapuolet pystyivät löytämään yhdessä säästöjä, joiden ansiosta työsuhteita päättyy ennakoitua vähemmän. Kustannuksia säästetään muun muassa lomautuksilla ja lomarahojen vaihtamisella vapaaksi.

Konsernin johtoryhmä ja liiketoiminta-alueiden johtoryhmät luopuvat kuluvan vuoden lomarahoista vastikkeetta.

Kaikille irtisanomisuhan alla oleville työntekijöille tarjotaan mahdollisuus tukipakettiin, jonka tarkoituksena on helpottaa sen valinneiden elämäntilannetta työn päättyessä Vapossa. Tukipaketin suuruus riippuu työskentelyajasta Vapo-konsernissa ja se vastaa 6–10 kuukauden palkkaa.

Vapo-konsernin palveluksessa työskenteli vuonna 2011 keskimäärin 1 226 henkilöä, joista Suomessa 783.


AVAINSANAT:

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)29.2.2012 11:45

Vielä heikommin kävi Vapo Oy:n pellettitehtaiden entisille työntekijöille vuodenvaihteessa kun 3 Vapon Pellettitehdasta lakkautettiin. Heille ei tarjottu mitään tukipakettia - ei tarvinnut, koska työntekijät oli ulkoistettu vuonna 2010 Maintpartner Oy:lle. Ulkoistuksen yhteydessä jokainen ihmetteli, että miten Vapo voi säästää kuluissa tällä ulkoistamistempulla ja myöhemmin myös todettiin, että kulut vain kasvoivat. Nyt onkin sitten nähty mikä tässä todella oli takana ja se on, että työntekijöistä päästiin nopeasti ja halvalla eroon eli tehtaat oli päätetty ajaa alas jo 2 vuotta sitten. En olisi uskonut, että valtioenemmistöisessä yrityksessä menetellään tällä tavoin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.2.2012 15:20

Suomalaisilla olisi mahdollisuus lisätä pitkälle jalostettujen raaka-aineiden vientiä maailmalle jopa miljardeilla euroilla, ja myös lisätä työllisyyttään jopa sadalla tuhannella välittömällä työpaikalla, mikäli nyhräämisen sijaan alettaisiin oikeasti valjastamaan kaivosteollisuuttamme.

Oikeilla ratkaisuilla uusien vientiin nojaavien työpaikkojen heijastusvaikutukset voisivat olla jopa huomattavasti suuremmat.

Kaivosteollisuus on se kääntämätön kivi mistä sitä mannaa on viellä olemassa. Kaivosteollisuuden tarvitsemien laitteiden valmistus ja huolto pelkästään työllistää kymmeniätuhansia ihmisiä Suomessa, mikäli Suomalaiset osaavat pelata korttinsa oikein.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)25.2.2012 16:02

Seuraavaksi Vapo myydään pilkkahintaan ulkomaisille pääomasijoittajille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.2.2012 10:27

Valtion omistusohjausyksikön ja omistusyhtiö Solidiumin johto ja valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Hautala seuraavat katseella kun valtionyhtiö Vapo tekee lisää työttömiä Suomeen. Vapo tarjoaa irtisanomisuhan alla oleville lähtöpaketteja, jotka otamalla menettää osan työttömyysturvastaan ja yrtityksen ei tarvitse tarjota työtä vaikka uusia työpaikkoja yritykseen syntyisi. Kannataisiko valtioneuvostossa ja maan hallituksessa jonkun vähän laskea, mitkä ovat kokonaiskustannukset valtiolle ja kunnille, kun valtionyhtiöt voivat vapaasti mellastaa ja vähentää väkeään. Luottamus hyvä, valvonta paras.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 17:46

mutta työvoimapula helpottaa, eikös tämä ole positiivinen uutinen silloin...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 16:27

Näinhän se työuran kasvattaminen Suomessa käy.

Pihalle ja putkeen. Valtioltakin...

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Kauppalehti.fi

Pirkanmaa

Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

PIRKANMAA 11

Torstai-iltana yhdeksän aikaan kolme varastokoppia paloi Lindforsinkadulla Tampereen Hervannassa. Seitsemänkerroksisen talon asukas huomasi palon. Lue lisää

Lämmin täyttää roska-astiat - Miten käy huomenna?

roskia_www

PIRKANMAA 116

Lämmin sää on saanut ihmiset ulos ja rannoille - ja roskaahan siitä tulee. Tampereella Rosendahlin rannassa auringosta nauttineet kaupunkilaiset ovat yrittäneet parhaansa, mutta... Lue lisää


Ulkomaat

Tuore kysely: Syriza johtaa Kreikassa

03230402_www

ULKOMAAT 10

Kreikan uusiin parlamenttivaaleihin on aikaa reilut kolme viikkoa. Mielipidekyselyn mukaan vasemmistoliittouma Syriza näyttää olevan hieman suositumpi kuin konservatiivinen Uusi demokratia... Lue lisää


Talous

Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä

TALOUS 00

STT EU haluaa pitää päätöksen Kreikan eurosta eroamisesta kreikkalaisten käsissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Tiilikaisen mukaan Kreikan uudet vaalit... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 17

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 224

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

03232091

KULTTUURI 10

Euroviisujen ennakkosuosikki Ruotsi varmisti odotetusti finaalipaikkansa. Myöhään torstai-iltana päättyneestä euroviisujen toisesta semifinaalista finaaliin pääsivät Liettua... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Pietarinkalaa mutta ei saalista

03232530

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Kun Euroopan unionin johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana epäviralliseen illalliskokoukseen Brysseliin, tarjolla oli äyriäisiä, pietarinkalaa ja jälkiruoaksi suklaamoussea. Pietarinkala ei... Lue lisää


Uutisia

  1. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 00:01 1 0

  2. Jalkapallotuloksia Ruotsin Allsvenskanista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:52 0 0

  3. Voimistelutuloksia EM-kilpailuista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:07 1 0

  4. Tomi Tuuha karsiutui täpärästi hyppyfinaalista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:02 1 0

  5. Pietarinkalaa mutta ei saalista

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 21:27 1 0

  6. Lisäpöytäkirja: Johtaako Suomea nykyään kukaan?

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 21:30 1 0

  7. Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

    PIRKANMAA 24.5. 22:31 1 1

  8. Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

    URHEILU 24.5. 22:23 1 7

  9. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 21

  10. Korkein oikeus poisti Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 22:11 1 1

  1. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 20:18 1 16 699

  2. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 00:01 1 0 588

  3. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 21 512

  4. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 1 20 476

  5. Poliisi ihmeissään: Tähän pyramidihuijaukseen lankeavat jopa nuoret

    KOTIMAA 24.5. 16:13 1 9 433

  6. Hetkinen, miten tässä kuuluu pysäköidä? Tampereella parkkeerataan nyt eurooppalaisesti

    AUTOT 7.5. 07:43 9 85 312

  7. Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

    PIRKANMAA 24.5. 22:31 1 1 270

  8. Kuninkaanlinnasta opiskelijaravintolaan: Jenni Haukio säväytti Tampereella

    KOTIMAA 24.5. 13:25 1 2 149

  9. Lämmin täyttää roska-astiat - Miten käy huomenna?

    PIRKANMAA 24.5. 20:11 1 16 136

  10. Nyt suosikkiohjelman voi katsoa myös puhelimesta - Lumia 900 myyntiin Suomessa huomenna

    KOTIMAA 24.5. 18:52 1 15 135


Talous

Tuoreimmat blogimerkinnät löytyvät toistaiseksi täältä >>>

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 129

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 47

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79279

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot