Päivitetty 21.2.2012 08:50, julkaistu 21.2.2012 08:49

12 tunnin neuvottelujen tulos: Euromaat pääsivät sopuun Kreikan tukipaketista

Suomen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja Kreikan valtiovarainministeri Evangelos Venizelos.

STT

Euromaat pääsivät varhain aamulla sopuun Kreikan toisesta tukipaketista yli 12 tuntia kestäneiden maratonneuvottelujen jälkeen.

Euroalueen valtiovarainministerit keskustelivat Brysselissä muun muassa tukipaketin koosta, joka pysyi lokakuun huippukokouksessa sovitussa 130 miljardissa eurossa.

Isona kiistana neuvotteluissa oli Kreikan julkisen velan pienentäminen. Alun perin euromaiden tavoitteena oli painaa Kreikan julkinen velka 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä, jotta maa voi palata kansainvälisille lainamarkkinoille.

Tästä tavoitteesta jouduttiin tinkimään hieman, sillä nyt sovittu paketti painaa julkisen velan 121 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Nykyisin Kreikan julkinen velka vastaa 160:tä prosenttia sen bruttokansantuotteesta.

Paketin koko pystyttiin pitämään Suomenkin ajamassa 130 miljardissa eurossa, sillä yksityisen sektorin roolia Kreikan kriisinhoidossa kasvatettiin. Yksityisen sektorin sijoittajien Kreikka-saatavia leikataan 53,5 prosentilla aiemmin esillä olleen 50 prosentin sijaan.

Uutistoimisto AFP:n mukaan yksityisen sektorin alaskirjaukset nousevat 107 miljardiin euroon aiemmasta sadasta miljardista.

Huojentuneissa tunnelmissa

Uutinen neuvottelusovusta sinkautti euron vaihtokurssin nousuun Aasian valuuttamarkkinoilla.

Tunnelma aamuviiden jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa oli huojentunut, vaikka väsymys paistoikin EU-johtajien kasvoilta.

– Kuluneen kahden vuoden aikana ja jälleen tänä yönä olen oppinut, että maraton on todellakin kreikkalainen sana, talouskomissaari Olli Rehn vitsaili.

Euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi uskovansa, että nyt aikaan saatu sopimus turvaa Kreikan tulevaisuuden osana euroaluetta. Hän varoitti samalla, että EU:n, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n valvonta Kreikassa tulee tiukentumaan.

Valtiovarainministerien kokoukseen poikkeuksellisesti osallistunut Kreikan pääministeri Loukas Papadimos sanoi olevansa erittäin tyytyväinen saavutettuun ratkaisuun.

– Olen vakuuttunut, että huhtikuun parlamenttivaalien jälkeen muodostettava hallitus sitoutuu noudattamaan ohjelmaa täysin, sillä se on Kreikan kansan etu, Papadimos sanoi.


AVAINSANAT: ///NETTIVERSIO///

Kommentit (37)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)22.2.2012 19:40

Kaikki kannettua vettä kaivoon! Ei ole mitään takeita siitä että Kreikka pystyisi maksamaan velkansa. Ainoa kannattava elinkeino on turismi joka kannattaisi vielä paremmin omalla heikommalla valuutalla. Euro antaa esim. Turkin matkailuelinkeinolle turhan hyvän valtin. Ehkä Suomen eläkeläisiä voitaisiin siirtää Kreikkaan heidän ja suomalaisyrittäjien yhdessä rakentamiin hoitokoteihin? Auttaisi molempien maiden työllisyyttä ja palveluelinkeinoissa Kreikalla on kokemusta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 11:28

Palauttaako Kreikka edellisen v. 2010 tukipaketin (110 miljardia), kun ei ole noudattanut siihen liittyviä sitoumuksiaan?

Kysyn tätä samaa vuoden päästä päivitettynä koskien myös vuotta 2011 ja 130 miljardin lisätukea.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 06:37

"Niin se Suomen vastuu nousi kuulemma 4 miljardista 7-8 miljardiin. Että silleen"

Ota huomioon myös huomioon myös Suomen vastuut EKP:ssä ja IMF:ssä. Saat kertoa tuon summan kolmella.

Helppoja nuo neuvottelut verrattuna Suomen työneuvotteluihin varsinkin kun suhteuttaa summan neuvottelun kohteena olevaan palkkojen kokonaiskustannuksiin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 19:52

(Tuntematon)21.2.2012 10:56

Kuvauskiellon sijaan, olisi meille yksinkertaisille ihmisille, selvyyden/havainnollisuuden vuoksi voinut allekirjoittajien takana olla vaikka sellupaaleista kasattu kuutio, joka vastaisi tilavuudeltaan satasen seteleistä muodostunutta kasaa, joka nyt lainattiin. Kuka sitä vastaan voisi olla? Käsittämätönhän tämä keissi on ollut jo kauan aikaa viisaammillekkin.
----------------------
Sellun arvo noilla euroilla kohta onkin, mutta velkasi pysyy....

http://demonocracy.info/infographics/eu/debt_greek/debt_greek.html

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 19:32

Ei tuet tähän lopu maassa on 14 kuukauden palkkakausi vuodessa,ei niitä poisteta saatte nähdä, eläkkeitä maksetaan kuolleille .Jos tulet töihin saat siintä lisäkorvauksen. Ennen kun vuosi on lopussa niin kinutaan rahaa lisää ja täällä vaan joudutaan itse vyötä kiristämääm uskokaa vaan

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 16:48

Voisiko joku nyt sitten kertoa ihan tavalliselle tallaajalle, mitä ne takuut käytännössä ovat. Josko Jutta on saanut vaikka lupauksen paremmasta huomisesta - eikä sitten muuta.

Jomppa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 16:17

Eiköhän tämä ole koko hallituksen aikaansaannos, eduskuntahan sille loppusilauksen antoi.

On kyllä pöyristyttävää katsella ja kuunnella.
MISSÄ LUURAA PÄÄMINISTERI. Hän se on vastuussa
kaikien touhuista, siis hallituksen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 15:00

Kyllä muiden maiden suuret herrat ja rouvat naureskelevat Kataiselle ja Urpilaiselle. Kyllä suomalaiset poliitikot ovat yksinkertaisia. ja Urpilainen vielä eilen oli onnellinen, kun oli allekirjoittanut niin hyvän sopimuksen. Vois sinua Jutta. Alkaisit jo huolehtia myös maamme vähäosaisista, kun niin olet olevinasi työväen asialla. Et ole kenenkään asialla!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 14:52

"Käsittämätönhän tämä keissi on ollut jo kauan aikaa viisaammillekkin."

Ei suinkaan. Esimerkiksi IMF:n, komission ja EKP:n yhteinen ns. troikka on kirjoittanut aiheesta selväkielisen 15.2.2012 päivätys huippusalaisen muistion. Salaisuus on pysynyt niin hyvin, että sen voi käydä lukemassa Financial Timesin sivulta. Lukemalla huippusalaista muistiota tietää tasan tarkkaan, mitä herra Jyrki Katainen tietää.

Troikan selvityksen mukaan Kreikan tilanne on toivoton, eikä nyt annetulla rahalla Kreikkaa pelasteta. Kreikka ei troikan mukaan tule saamaan markkinoilta rahaa, vaan on kokonaan EU:n tuen (lue: suomalaisten veronmaksajien) varassa. Itse asiassa nyt sovitut toimenpiteet voivat kurjistaa Kreikkaa lisää ja suhteellinen velka ampaisee kohti pilviä.

Kun tämä tiedetään, niin miksi herra Katainen edelleenkin jakaa suomalaisten rahaa Kreikkaan?

Tähän kysymykseen ei viisaampikaan kykene vastaamaan, joten asiaa kannattaa Kysyä herra Kataiselta itseltään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 13:14

parempi lihava riita kuin laiha sopu, nuo pukarit huomioon ottaen

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Kauppalehti.fi

Pirkanmaa

Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

PIRKANMAA 11

Torstai-iltana yhdeksän aikaan kolme varastokoppia paloi Lindforsinkadulla Tampereen Hervannassa. Seitsemänkerroksisen talon asukas huomasi palon. Lue lisää

Lämmin täyttää roska-astiat - Miten käy huomenna?

roskia_www

PIRKANMAA 116

Lämmin sää on saanut ihmiset ulos ja rannoille - ja roskaahan siitä tulee. Tampereella Rosendahlin rannassa auringosta nauttineet kaupunkilaiset ovat yrittäneet parhaansa, mutta... Lue lisää


Ulkomaat

Tuore kysely: Syriza johtaa Kreikassa

03230402_www

ULKOMAAT 10

Kreikan uusiin parlamenttivaaleihin on aikaa reilut kolme viikkoa. Mielipidekyselyn mukaan vasemmistoliittouma Syriza näyttää olevan hieman suositumpi kuin konservatiivinen Uusi demokratia... Lue lisää


Talous

Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä

TALOUS 00

STT EU haluaa pitää päätöksen Kreikan eurosta eroamisesta kreikkalaisten käsissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Tiilikaisen mukaan Kreikan uudet vaalit... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 17

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 224

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

03232091

KULTTUURI 10

Euroviisujen ennakkosuosikki Ruotsi varmisti odotetusti finaalipaikkansa. Myöhään torstai-iltana päättyneestä euroviisujen toisesta semifinaalista finaaliin pääsivät Liettua... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Pietarinkalaa mutta ei saalista

03232530

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Kun Euroopan unionin johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana epäviralliseen illalliskokoukseen Brysseliin, tarjolla oli äyriäisiä, pietarinkalaa ja jälkiruoaksi suklaamoussea. Pietarinkala ei... Lue lisää


Uutisia

  1. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 00:01 1 0

  2. Jalkapallotuloksia Ruotsin Allsvenskanista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:52 0 0

  3. Voimistelutuloksia EM-kilpailuista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:07 1 0

  4. Tomi Tuuha karsiutui täpärästi hyppyfinaalista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:02 1 0

  5. Pietarinkalaa mutta ei saalista

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 21:27 1 0

  6. Lisäpöytäkirja: Johtaako Suomea nykyään kukaan?

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 21:30 1 0

  7. Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

    PIRKANMAA 24.5. 22:31 1 1

  8. Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

    URHEILU 24.5. 22:23 1 7

  9. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 21

  10. Korkein oikeus poisti Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 22:11 1 1

  1. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 20:18 1 16 699

  2. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 00:01 1 0 588

  3. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 21 512

  4. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 1 20 476

  5. Poliisi ihmeissään: Tähän pyramidihuijaukseen lankeavat jopa nuoret

    KOTIMAA 24.5. 16:13 1 9 433

  6. Hetkinen, miten tässä kuuluu pysäköidä? Tampereella parkkeerataan nyt eurooppalaisesti

    AUTOT 7.5. 07:43 9 85 312

  7. Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

    PIRKANMAA 24.5. 22:31 1 1 270

  8. Kuninkaanlinnasta opiskelijaravintolaan: Jenni Haukio säväytti Tampereella

    KOTIMAA 24.5. 13:25 1 2 149

  9. Lämmin täyttää roska-astiat - Miten käy huomenna?

    PIRKANMAA 24.5. 20:11 1 16 136

  10. Nyt suosikkiohjelman voi katsoa myös puhelimesta - Lumia 900 myyntiin Suomessa huomenna

    KOTIMAA 24.5. 18:52 1 15 135


Talous

Tuoreimmat blogimerkinnät löytyvät toistaiseksi täältä >>>

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 129

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 47

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79279

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot