Päivitetty 9.2.2012 16:03, julkaistu 9.2.2012 15:43

Häkämies vierailee maanantaina Tampereella: ”Suomi tarvitsee uusia, innostuneita yrittäjiä”

Kuva: Pekka Lassila - Kauppalehden arkisto
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Jyri Häkämies

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies ja Suomen Yrittäjät tapaavat kevään aikana nuoria yrittäjiä, yrittäjyydestä kiinnostuneita ja opiskelijoita Nousu-kiertueella.

– Suomi tarvitsee uusia, innostuneita yrittäjiä ehkä enemmän kuin koskaan, Jyri Häkämies sanoo.

Ministerin ja Suomen Yrittäjien viesti on, että yrittäjyyden ihme ei ole ylivertaisessa liikeideassa, vaan siinä, että uskaltaa toteuttaa sen. Kymmenen viime vuoden aikana kaikki yksityisen sektorin uudet työpaikat ovat syntyneet pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Viimeaikaiset uutiset suurirtisanomisista vain korostavat kiertueen ajankohtaisuutta.

Kiertue alkaa Tampereelta maanantaina 13.2.

Muut kiertuepaikkakunnat ovat Helsinki (16.3.), Kuopio (16.4.) ja Turku (28.5.).

Tampereella Nousu-päivä alkaa kello 10 Tampereen ammattiopistolta, jossa Häkämies keskustelee opiskelijoiden kanssa. Noin kello 11 ministeri vierailee ohjelmistoyritys Vincitissä.

Päivän vapaamuotoinen päätapahtuma alkaa kello 16.30 Hub Tampereessa. Jyri Häkämies keskustelee nuorten kanssa yrittäjyydestä ja siitä, minkälaisia päätöksiä Suomessa tulisi tehdä yrittäjyyden tulevaisuuden turvaamiseksi. Yhdessä pohditaan myös, millaisia ovat alueen omat vahvuudet ja uudet mahdollisuudet.


AVAINSANAT:

Kommentit (12)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)24.2.2012 10:28

Umpivihreessä kommunismissa ei herää mitään intoilua, turha odotella. Suomi lukitsee itsensä kansainvälisesti vain toimintaa rajoittaviin säännöksiin ja ylihyvinvoinnin vekseleihin. Suomi pärjää vasta sitten kun nykypoliitikot vaihdetaan kaupallisesti ajatteleviin. Peruspalvelut voidaan ylläpitää vain tulorahoituksella, ei velalla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 11:25

Ministerien sanotaan olevan valtakunnan paimmistoa.
Ministerit voisivat osoittaa osaamistaan ryhtymällä yrittäjiksi.
Suomea on sanottu johdettavan omalla esimerkillä.
Ministerien esimerkki voisi kannustaa yrittäjiksi muitakin.
Kiven takaa on helppo huudella hyökkäyskäskyjä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2012 09:37

arvoisa 20:03-->paperimiesten palkat suurin syy ja työehtosopimukset...muita syitä Ahonen jne....satamakeikarit ja siellä lakkoilijat sekä jäänmurtajalakot vuosien varrelta..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2012 09:24

jos into valtaa alaa,,tulee kokeilut kalliimmaksi kuin se että ei olisi kokeiltu...hyväänkään ideaan ei löydy nykysin kovin helpolla rahoitusta,,kaikki sellainen mistä on jo tuloja tavallaan tullut tai toimitus-sopimuksia voi jotain saada lyhyaikaisesti, mutta pitkäjänteinen kehittäminen mitä monesti edellytetään ei ole rahoittajille kiinnostavaa tänä päivänä. Myös konsultointia pitäisi olla ja käyttää palveluja, jotta saa avaustuksia ja edullista lainaa instituutioilta. Eli kalliilla teettämistä suositaan, mutta näpertelyä ei katsota hyvällä.
Moni yrittäjäksi aikova olisi ehkä pienyrittäjä joka toivoo että leipänsä saa itselle ja perheelle edes jotenkin, tätä tavallaan ajetaan takaa oli hinta mikä hyvänsä raatamisesta. Tähän pyritään tietysti koska saadaan ihmiset siten ottamaan itse täys vastuu omasta toimeentulostaan- mikä helpotus vallanpitäjille, vaikkeivat muita työllistäisikään kuin itsensä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2012 08:36

Oletko kyllästynyt yrittämään? Ei hätää! Meillä on ratkaisu ongelmaanne,,,viemme yrityksesi ulkomaille puolestasi, kokonaistoimitus avaimet kädestä periaatteella rahtauksesta aina paperitöihin. Ymmärrämme ja puhumme myös kontin kieltä. Ota yhteyttä, toimimme 100 %:n luottamuksella.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 20:03

Valitettavasti into ei riitä. Yrittäminen vaatii osaamista sekä otollisia olosuhteita.

On täysin käsittämätöntä että esimerkiksi halvan kivihiilen käyttö on täällä käytännössä kielletty, mutta aasiassa hiilivoimalla tuotettuja tavaroita saa myydä täällä aivan vapaasti ilman mitään rangaistusmaksuja. Varsinkin kun se kivihiili on vielä tuotettu käyttäen orjatyövoimaa. Tämä on se todellinen syy mm. paperiteollisuuden poismuuttoon.

Tässä tilanteessa ja näillä säännöillä ei yrittäjistä tai yrityksistä tarvitse täällä haaveilla. Siivotkaa aasiassa tehty orjakrääsä pois markkinoilta, niin alkaa yrittäminen taas kannattaa Suomessakin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 18:43

suomesta pitää tehdä osuuskunta

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 17:21

Verottaja ja eläkevakuutusyhtiö syö kassan tyhjäksi ennen kuin yrittäjä pääsee edes kunnolla alkuun.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 16:48

Taidan perustaa firman Kreikkaan, siellähän mun rahatkin jo on ja lisää menee...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 16:45

Uskaltaako sijoittaa yrittämiseen kun poliisi ja armeija ajetaan alas. Olisiko jokin toinen euromaa turvallisempi valinta?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Kauppalehti.fi

Pirkanmaa

Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

PIRKANMAA 11

Torstai-iltana yhdeksän aikaan kolme varastokoppia paloi Lindforsinkadulla Tampereen Hervannassa. Seitsemänkerroksisen talon asukas huomasi palon. Lue lisää

Lämmin täyttää roska-astiat - Miten käy huomenna?

roskia_www

PIRKANMAA 116

Lämmin sää on saanut ihmiset ulos ja rannoille - ja roskaahan siitä tulee. Tampereella Rosendahlin rannassa auringosta nauttineet kaupunkilaiset ovat yrittäneet parhaansa, mutta... Lue lisää


Ulkomaat

Tuore kysely: Syriza johtaa Kreikassa

03230402_www

ULKOMAAT 10

Kreikan uusiin parlamenttivaaleihin on aikaa reilut kolme viikkoa. Mielipidekyselyn mukaan vasemmistoliittouma Syriza näyttää olevan hieman suositumpi kuin konservatiivinen Uusi demokratia... Lue lisää


Talous

Tiilikainen: EU ei yritä ohjata kreikkalaisia äänestäjiä

TALOUS 00

STT EU haluaa pitää päätöksen Kreikan eurosta eroamisesta kreikkalaisten käsissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen. Tiilikaisen mukaan Kreikan uudet vaalit... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 17

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 224

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Supertähti nostatti raivon pintaan: ”Herjaavaa, loukkaavaa ja pahaa mainosta!”

03229069

VIIHDE 00

Laulajatarsuuruus Lady Gaga kohauttaa jälleen Aasiassa, missä 26-vuotiaan naisen massiivinen The Born This Way -kiertue on tällä hetkellä kiertueella. Nainen kirjoitti yhteisöpalvelu... Lue lisää


Kulttuuri

Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

03232091

KULTTUURI 10

Euroviisujen ennakkosuosikki Ruotsi varmisti odotetusti finaalipaikkansa. Myöhään torstai-iltana päättyneestä euroviisujen toisesta semifinaalista finaaliin pääsivät Liettua... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Pietarinkalaa mutta ei saalista

03232530

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Kun Euroopan unionin johtajat kokoontuivat keskiviikkoiltana epäviralliseen illalliskokoukseen Brysseliin, tarjolla oli äyriäisiä, pietarinkalaa ja jälkiruoaksi suklaamoussea. Pietarinkala ei... Lue lisää


Uutisia

  1. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 00:01 1 0

  2. Jalkapallotuloksia Ruotsin Allsvenskanista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:52 0 0

  3. Voimistelutuloksia EM-kilpailuista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:07 1 0

  4. Tomi Tuuha karsiutui täpärästi hyppyfinaalista

    URHEILUSÄHKEET 24.5. 23:02 1 0

  5. Pietarinkalaa mutta ei saalista

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 21:27 1 0

  6. Lisäpöytäkirja: Johtaako Suomea nykyään kukaan?

    PÄÄKIRJOITUKSET 24.5. 21:30 1 0

  7. Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

    PIRKANMAA 24.5. 22:31 1 1

  8. Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

    URHEILU 24.5. 22:23 1 7

  9. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 21

  10. Korkein oikeus poisti Keijo Suuripään lahjustuomion

    KOTIMAA 24.5. 22:11 1 1

  1. Kaistamaalari jyräsi oravan yli – katso hurja kuva, ei heikkohermoisille

    KOTIMAA 24.5. 20:18 1 16 699

  2. Ennakkosuosikki Ruotsi odotetusti euroviisufinaaliin – Pohjoismaista vain Suomi jäi rannalle

    KULTTUURI 25.5. 00:01 1 0 588

  3. Pastorin hurja blogi heti sensuuriin: ”Turvenuijat”, ”fasistit”, ”hovisyöttiläät”!

    KOTIMAA 24.5. 22:17 1 21 512

  4. Tampereella taas patonkiskandaali!

    PIRKANMAA 24.5. 19:19 1 20 476

  5. Poliisi ihmeissään: Tähän pyramidihuijaukseen lankeavat jopa nuoret

    KOTIMAA 24.5. 16:13 1 9 433

  6. Hetkinen, miten tässä kuuluu pysäköidä? Tampereella parkkeerataan nyt eurooppalaisesti

    AUTOT 7.5. 07:43 9 85 312

  7. Kolme kellarikoppia liekeissä Hervannassa

    PIRKANMAA 24.5. 22:31 1 1 270

  8. Kuninkaanlinnasta opiskelijaravintolaan: Jenni Haukio säväytti Tampereella

    KOTIMAA 24.5. 13:25 1 2 149

  9. Lämmin täyttää roska-astiat - Miten käy huomenna?

    PIRKANMAA 24.5. 20:11 1 16 136

  10. Nyt suosikkiohjelman voi katsoa myös puhelimesta - Lumia 900 myyntiin Suomessa huomenna

    KOTIMAA 24.5. 18:52 1 15 135


Talous

Tuoreimmat blogimerkinnät löytyvät toistaiseksi täältä >>>

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Pienet etujoukot kehittämään EU:ta, vaatii ”sydämestään federalisti” Stubb

20120523_zaf_w80_001

ULKOMAAT 129

Viisaat ovat osoittaneet, että jopa mahtavat ja menestyksekkäät sivilisaatiot voivat romahtaa. En väitä, että Euroopan unioni tai läntinen sivilisaatio olisi romahtamassa. Lue lisää

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 28

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 47

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79279

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot