Nokian Renkaat teki historiansa isoimman voiton
Autonrenkaita valmistava Nokian Renkaat paransi tulostaan roimasti loppuvuonna, vaikka yhtiölle tärkeän talvisesongin käynnistyminen myöhästyi lämpimien säiden vuoksi.
Yhtiön voitto ennen veroja nousi 115 miljoonaan euroon, mikä on kolmannes enemmän kuin vuosi sitten. Liikevoitto on yhtiön historian paras ja myös liikevaihto oli ennätystasolla.
Osakkeenomistajille menestys näkyy viime vuoteen nähden roimasti kasvaneena osinkona. Osinkoa maksetaan nyt 1,20 euroa osaketta kohden, kun vuosi sitten se oli 0,65 euroa.
– Vuosi 2011 oli Nokian Renkaille menestystarina, kun sekä myynti, kate että tuotantomäärä paranivat, toteaa yhtiön toimitusjohtaja Kim Gran.
Nokian Renkaiden tulosparannusta tukivat muun muassa hinnankorotukset ja uusien autojen myynnin kasvu Venäjällä. Yhtiö kasvatti markkinaosuuttaan sekä Venäjällä että Keski-Euroopassa.
Granin mukaan Nokian Renkaiden tuotantomäärä tonneissa kasvoi 47 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Toimitusjohtaja ennakoi myös alkaneesta vuodesta hyvää.
– Aloitamme vuoden 2012 vahvempana kuin koskaan. Euroopan talouden epävarmuudesta huolimatta ydinmarkkinamme Pohjoismaissa sekä Venäjällä ja IVY-maissa tarjoavat meille edelleen mahdollisuuksia kasvaa.









Hyvä! Nyt kun vielä osattaisiin sijoittaa voitot tuotekehitykseen ja pahan päivän varalle eikä jaettaisi kaikkea osinkoina niin jatkossakin voi tulla hyviä tuloksia.
Ilmoita asiaton kommentti