Tapiola ja Lähivakuutus yhdistyvät Suomen suurimmaksi vahinkovakuuttajaksi
Tapiola ja Lähivakuutus ovat sopineet yhdistymisestä. Uudesta finanssiryhmästä tulee Suomen suurin vahinkovakuuttaja.
Lähivakuutus-Tapiola aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Pääjohtajaksi nousee Lähivakuutuksen nykyinen toimitusjohtaja Erkki Moisander.
Tapiola-ryhmän pääjohtajan Asmo Kalpalan toimikausi päättyy aiemmin sovitusti tämän vuoden lopussa. Kalpala jää eläkkeelle kesäkuussa 2013.
Yhtiöiden mukaan yhdistyminen ei suoraan johda henkilöstövähennyksiin. Työntekijät siirtyvät uuteen yhtiöön vanhoina työntekijöinä. Uusi organisaatio tulee voimaan asteittain, eikä sen vaikutuksia henkilöstömääriin vielä arvioida.
Lähivakuutus-Tapiolan markkinaosuus vahinkovakuuttamisessa tulee olemaan noin 30 prosenttia. Omistaja-asiakkaita on noin 1,5 miljoonaa.
Keskusyhtiön lisäksi perustetaan 19 alueellista yhtiötä, jotka tarjoavat vakuutus-, pankki- ja sijoituspalveluja.







Mikä vitsi: "Ei suoraan johda henkilövähenyksiin." Saletti on että lähivakuutuksen toimipisteet lakkutetan paikkakunilla, joissa on Tapiolan toimipiste.
Ilmoita asiaton kommentti